Tämän bloggauksen lähtökohtana on minun patamustan porvarillinen yhteiskunnallinen katsomukseni, jolloin minulta ei luonnollisestikaan voi edellyttää syvällistä analyysia tai avarakatseisuutta.
Minun paatunutta sieluani riipii helsinkiläistan intellektuellien (leniniläisittäin hyödyllisten idioottien) puuha Leninin patsaan pystyttämiseksi. Siis Leninin. Siis Suomeen. Siis vuonna 2007.
Käsittämätöntä. Obegripligt.
Lenin on paha puu, josta kasvaa pahoja hedelmiä.
Ja haukunpa samaan syssyyn vielä Tampereen Lenin-museonkin. Kävin siellä jokunen vuosi sitten ja odotin kriittistä katsausta herran elämään, olihan Neuvostoliittokin kaatunut ja elimme 2000-luvulla. Ei siellä sellaista ollut. Ensin mietin, onko tämä koko museo vitsi. Pahoin pelkään kuitenkin, että sitä ylläpidetään vakavalla mielellä ja innoittuneesti. Siis Suomessa. Siis vuonna 2007.
Tuliko se nyt selväksi.
Hakusanat: diktatuuri, sorto, vaino, kansanmurha, pelko, mielivalta, terrori, nepotismi, sota, riisto, valhe, vankileirit, petos, mielisairaalat, murhaaja jne.
2 kommenttia
martin
20.12.2007 12:47
Yhdyn täysin ajatuksiisi. Kun kuulin patsas-hankkeesta, luulin juttua pilaksi. Mutta eihän se ollutkaan. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!! Jotkut ovat enemmän sekaisin kuin osaa edes kuvitella. On hirvittävää pystyttää patsas kansanmurhaajalle ja diktaattorille. Voin ihan pahoin!
risto
21.12.2007 00:35
Katselin tv:stä ohjelmaaTitosta. Häntäkin juhlitaan ja patsaita suudellaan (ihan kirjaimellisesti) joka puolella entistä Jugoslaviaa.Miestä, joka murhautti satojatuhansia
ihmisiä.Mummot pitävät häntä pyhimyksenä, koska saivat kyläänsä puhelimen Titon ansiosta.