Katollinen kirkko

Eilinen pyhäpäivä oli kaikkien apostolien muistopäivä. Apostoli Pietarin mukaan nimensä saaneeseen kirkkoon Roomassa on haudattuna kuningattaremme Kristiina.

Kristiina kääntyi luterilaisuudesta katolisuuteen ensin salaa Brysselissä ja sitten julkisesti Innsbruckin linnan kirkossa.

Itsekin olen aloittanut kaksi kertaa katolisen kirkon jäsenyyteen johdattavan kurssin. Kaksi kertaa olen sen myös lopettanut kesken. Ihan vaan laiskuuttani, ja ehkä motivaationi ei ole riittänyt. Miksi liittyä kirkkoon, jos olettaa olevansa huono seurakuntalainen ja eri mieltä joistakin kirkon käsityksistä. Toisaalta: jolla ei ole kirkko äitinä, ei voi olla Jumala isänä.

Varmaan on niinkin, että samalla tavoin kuin minun henkiset voimavarani ovat pienemmät kuin Kristiinalla on myös Turun Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunnan puolalaisen ja vietnamilaisen papiston voimavarat vähäisemmät kuin Kristiinan keskustelukumppanina olleiden kaardinaalien ja paavien.

Hauska yhteensattuma: tämän päiväinen Turun Sanomat kertoo luterilaisesta, katolisesta, muhamettilaisesta ja jehovalaisesta turkulaisesta. Muslimi kertoo palanneensa islamiin, ei kääntyneensä.

Eikö suomalaisen liittyminen katoliseen kirkkoon ole mitä suurimmassa määrin palaamista. Vai pitäisikö minun, körttisuvun eksyneen lampaan, palata viidenkymmenen vuoden takaiseen isieni uskoon eikä heti loikata viittäsataa vuotta.

Onko suomalais-romanttisempaa näkyä kuin suvisunnuntaina viljapeltojen keskeltä kohoava puukirkko, jossa vakaa kansa veisaa Siionin virsiä ja jonka kello kumahtelee rauhaa kirkkoa ympäröiville sukuhaudoille. Kyllä siinä paavinuskoinen tuntee itsensä oikeaksi Babylonin portoksi.

Etsintä jatkuu...