Täti

Pari päivää sitten sain kuulla äidiltäni että mun täti hyvin huonossa kunnossa on ja että hänellä tuskin hirveän pitkään enää elinaikaa olis. Heidän välit oli menny poikki jo kauan sitten mutta äiskä sanoi että nyt alkais olla minun ja systerin viime hetket viettää aikaa tädin kanssa jos vielä nähdä haluttais....

Mun täti on aina ollu hyvin uskonnollinen eikä oo hyväksyny mun suuntautuneisuutta. Mun taas on ollu vaikee hyväksyy uskovaisia koska he eivät oo halunneet hyväksyy mua semmosena kun olen. Oon myöskin hirveen huono olemaan eri ikäisten ihmisten seurassa, niin vanhempien ku nuorempien kanssa. Mun kaverit on kaikki saman ikäisii ja samanhenkisii kuin mä enkä pidä enää normaalina sitä jos joku ihan tarkotuksella hakeutuu itseään paljon vanhempien tai nuorempien seuraan....

Mun sisko kysyi multa että tiedänkö ettei tädillä edes oo ketään joka sitä käy kattomassa eli sillä ei oo myöskään ketään jolle se jättää rahansa ku siitä aika jättää. Niinpä hänen mielestä ei ois ihan huono idea jos me yritettäis yhdessä laittaa vähän suhteita kuntoon kun meidän kummankaan taloudellinen tilanne ei oo kovin kummone...Vähän aikaa asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen että vois olla ihan hyvä idea yrittää vähän paikata välejä siinäki toivossa että hän vois ehkä muistaa meitä sitten jälkeenpäin....

Juttelin asiasta myös J:n kanssa ja hän taas omaan idealistiseen tapaansa piti sitä kylmänä rahan perässä juoksemisena. Sanoin hänelle etten tajua tommosta hurskastelua kun ihmisellä kerran ei oo ketään muutakaan jolle rahojaan jättäis. Kenelle ne sitten pitäis mennä jos ei kukaan hänestä kerran välitä. Saapahan hän ainakin viime viikoilleen vähän seuraa ettei tartte kieriskellä sairaalapedissään yksinään ilman ketään....

Niinpä me leivottiin siskon kanssa mustikkapiirakkaa ja löydettiin vielä vadelmiakin kun vanhemmat ihmiset aika usein marjoja arvostaa. Täti tykkäs oikein kovasti meidän vierailusta ja toivotti meidät tervetulleeks uudestaan. Hän oli oikein otettu siitä että kaikkein näiden erossa vietettyjen vuosien jälkeen me muistetaan vielä hänen olemassaolo. Tais muutama tippa tulla silmään siinä lopussa kun hän meitä kahta lämpimästi halas....

Mut täytyy sanoa että sairaalassa käynti ja vanhusten näkeminen sai mulle jotenkin synkän olon. Siellä ne makaa kaiket päivät ja niihin pumpataan hirveet määrät lääkkeitä. Olis siis pakko elää just nyt eikä vasta myöhemmin. Aika ku kulkee niin nopeesti että kohta mä itse olen siellä sängyn pohjalla odottelemassa kuolemaa. Sitä ennen mun täytyis pystyä toteuttaan mun unelmia ja nauttia siitä että mä oon vielä nuori enkä hirveän rumakaan. Vanhojen sairaiden kattominen sai mut tajuamaan että nyt on oikee hetki juosta niiden omien unelmien perässä vaikka siihen meniskin aikaa ja rahaa. Elämästä pitää nauttia tässä ja nyt eikä asiat odota sua enää huomenna...