ystävyys voittaa aina

Aika monen huonosti nukutun yön jälkeen päätin sitten viestin kuitenkin laittaa rakkaalle vanhalle koulukaverilleni ja pyytää hänet tapaamiselle jotta voitais vielä jutella asioista kahden kesken....

Siinä häntä kahvikupin ääressä sitten katselin silmiin ja sanoin olevani tosi pahoillani jos hän mun takia oli aikoinaan joutunu kärsimään mutta että ajat ja ihmiset on täysin muuttuneet. Musta on aika kohtuutonta pitää mua vieläkin vastuullisena teoista joita ehkä tein sillon kun olin kaikkea muuta ku kypsä aikuinen....eikä hänkään ollu muuta kuin hontelo finninaamane lukiolainen jolla oli sairaalloisen huono itsetunto....

Hän sanoi mulle hämmentyneenä että tiedänkö kuinka monen vuoden terapian tulos on se että hän nyt pystyy kohtaamaan mut silmästä silmään ja ihminen ihmisenä....mä sanoin hänelle että hän on selkeästi nyt upeesti päässy elämässään eteenpäin ja että hänen tyylikäs esiintyminen ja hyvä itsetunto on kyllä tehny hänestä aikamoisen komistuksen....ilmeisesti hän on salillakin paljon käynyt kun niin lihaksikkaalta könsikkäältä vaikuttaa ;)))

Hän selkeesti hämmentyi mun kehuista ja huomasin kuinka hän vähän punoitti kasvoistaan....ja siinä sitten pyöritteli puhelintaan etsiskellen sieltä jotain uusia viestejä ku niin hämmentyi ;))) Toi kaikki vaikuttais vähän siltä etten mä ole hänelle kuitenkaan ihan mikään yhdentekevä vaan että hänellä vois ehkä olla siellä omassa mielessä semmosia käsittelemättömiä tunteita mua kohtaan joita hän ei oo terapiassa vielä ulos saanu ;)))

Me sitten sovittiin että voidaan taas jossain vaiheessa uudestaan nähdä ja selvitellä että voisko meistä vielä ehkä ystäviäkin tulla kun hänkin ilmeisesti nyt tasapainoisemmalta ja vähemmän kaunaiselta vaikuttaa :)))