Rokkihomokokemuksia

Turun himpulapimpulabaari Suxes piti eilen illalla pikkujoulut.

Piti mennä paikalle, koska ystävillä oli "yllätyksenä" ohjelmanumero
(=lainausmerkeissä, koska "yllätystä" toki mainostettiin sinne tänne
tekstiviesteillä etukäteen. Terveisiä kaikille Jusulle ja Nicsulle taputtaneille:
"bi-seksuaalit on jotenkin niin kiitollisii" tosiaankin).

Ei ollut mahdollisuutta pippaloida tuota kumminkaan isomman kaavan mukaan,
ja jotenkin baarissa kasvoikin nopeasti ja isosti olo siitä miten tämä iso setä
oli lähinnä pienempien juhlijoiden tiellä:
Ihan samalla lailla kuin olen eittämättä kasvoton setä kakskymppisille bilettäjille,
niin ovat hekin minulle.
Tai no, ei se noin ole. Mutta joskus vähän sinnepäin:
Joukko mahdottoman pirteitä tanssijoita ja yhteislaulajia ja ja ja,
joilla on vauhti päällä ja minä lähinnä mietin, pääsiskö jonnekin istumaan
ja pystyiskö musiikin yli yleensä puhumaan ollenkaan...

Ja hyvä joukko ihmisiä joita näkee harvemmin ei välttämättä tunne:
Tukka oli kumminkin pitkä pitkään, muttei ole enää.

Summarum: Halusin pois sieltä.
Lähdin kotiin vajaan tunnin pyrähdyksen perään.
Kotiin olemaan hiljaa.
Taisin olla ihan setää.
(Tai olisinko mummoa?
Kirkkoja ihastelee ja ties mitä käkikelloja meinaa ostella...)

Hui hai.

Hyvää pikkujouluaikaa kumminkin kaikille tahoille, Berliinin muurin murhan aikoihin syntyneistä mummoihin.

Yours truly, -R

- - -

P.S. Tämä blogi on nyt luetuimpien listalla toisena. Oh my.
Tarkoittaako se että tämä on valtavirtaa, mainstreamia,
mahdollisimman monelle sopivaa
harmitonta keskivertojuupajaapaa?

Toivottavasti ei.

- - -

(Ja vielä: Joku prkl arkipyhä huomenna.
Uimahalli kiinni, kaupat kiinni, ja ihmiset kehuvat katselevansa tv:stä...
...tanssiaisia - @&¤#??
Ja jo alkuillasta.
Jopa on.)

- - -

Teen töitä verkossa olohuoneen sohvalla.
Ikkunasta näkyy naapuri, Turun toiseksi suurin kirkko, yltiöuusgoottinen Mikaelin kirkko siis.

Se on vastaansanomattoman jykevä ja jylhä ja sellaisena kaunis ja rauhallinen naapuri.

Tunne siitä, miten tässä kodissa voisi tosiaan asua pitkään, kasvaa isoksi.
Toivottavasti asun(mme)kin.

(Ja huomenna joudamme pikku tauon jälkeen ns. rymsteeraamaankin taas.)

-R

- - -

Olli Stålström kirjoittaa täällä elämänkerta(?)blogissaan "Ollin oppivuodet" kaikenlaista,
mutta ei halua kommentteja.
Laitan siis tänne omaani.

Olli kirjoittaa:

"Pystyin hyvin samastumaan Sartren kuvaamaan eksistentiaaliseen kuvotukseen
olemassaolon mielettömyyden edessä.
Eksistentiaalifilosofit Sartre ja Camus tulivat mille tärkeiksi ulkopuolisuuden kuvaajina.
Mutta varsinkin Sartren teokset olivat jonkinlaista terapiaa kuvatessaan miten
maailmaan heitetyn ihmisen on yksin selvittävä kaikesta."

Oh, indeed. Paljon kuusikymmenlukua myöhemminkin yksi rokkihomoksi kasvava
vihainen runopoika löysi nuo kirjat kaksikymppisenä ja mukana ovat pysyneet,
niin ko. kirjat kuin niiden nostattamat ajatukset.

EDIT> Erityisesti Sartren naytelma Karpaset, josta olen taalla ennenkin kahkonut.
Jumala kertoo ihmisten pienuuden pettamaksi joutuneelle Oresteelle
etta pakene! Olet tuomittu olemaan vapaa yksin...

Camus ehkä vielä Sartrea enemmän.

EDIT> Camus... Tai no, antaa olla.
Liian hyva olo moiseen juuri nyt.

Aivan viime aikoina on lopulta tullut ajankohtaiseksi pohtia sitäkin,
onko kyseessä harrastus vai sairaus.

Varmaankin molempia.

- - -

Eilen sunnuntaina löysin itseni pitkästä aikaa illasta ilman töitä tai muita velvoitteita.

Ei ollut mitään tekemistä ja tuntui tyhjältä.

Enkä osannut ryhtyä ottamaan vapaasta illasta irti mitä olisi voinut.
Pölhönkin kanssa olisi voinut viettää "laatuaikaa" - mutta ei.

Jostain syystä ei.

Pitää opetella oleilemaan uudestaan, kun on syksyllä ollut näemmä
niin kova kiire ja haipakka päivästä ja viikosta toiseen, että se on muuttanut minua,
eh,
ihmisenä.

Lähdenkin tästä pääkaupunkiin pariksi päiväksi,
puoliksi työmatkalle,
puoliksi sosiaaliselle vapaa-ajan tourille.

Toivottavasti sen mittaan myös keksin, miten sitä vapaa-aikaa vietettiinkään.

EDIT> Sita vietetaan esimerkiksi lasillisilla ystavien kanssa joita nahdaan kovin harvoin,
ja aamulla hotellissa menin saunaan...
ja soin tavoistani poiketen runsaan aamiaisen kaikessa rauhassa.

Yours truly, -R

- - -

kyselee smoo keskustelupalstalla.
Sinne tuli jo vastattua mutta laitanpa tänne yhden parhaista kerroista.

Mukava kontrasti:
Peruskoulun ala-asteen 3-6. luokan luokkakokous,
kaikki noin 22-vuotiaina, juuri aikuisina, porukka joka oli päättänyt luokkakokouksesta
12-vuotiaina ala-asteen päättyessä oli kymmenen vuoden päästä siis koossa taas.

Oh dear.

Syötiin, juotiin, ja mentiin yökerhoon.

Yökerhosta seuraan välillä tylsistyen poikkesin minulle parin kerran perusteella
pintapuolisesti tuttuun silloiseen Turun setakytkös-yökerhoon Why Not.
Hlbt-qwerty -opiskelijajärjestö Homoglobiini - tai osa porukasta - toimi
narikassa yms. tms. vapaaehtoispohjalta.

Valittelin luokkakokousta niille parille tutulle naamalle siellä jotka baariseurana jotenkuten tunsin.

Ja liityin saman tien jäseneksi.

Sitten palasin lapsuuden koulukavereiden kanssa yökerhoilemaan vielä hetkeksi.

Toista luokkakokousta ei tullut koskaan, mutta Homoglobiinin jäsenmaksun
maksoin vuosikymmenen loppuun - lopulta em. ala-asteen luokkavuosia pidemmän ajan.

- - -

Kontrasti jota muistelin oli siis tuo 80-luvun lapsuuden ja hetero(ksi kasvamis)oletuksen
ja ihan aidon antihetero-opiskelijajärjestön (jollainen ao. järjestö siis silloin oli) välillä,
ja samalla tietty aivan erilaisissa omissa rooleissa ja sosiaalisissa identiteeteissä (köh)
noiden kahden eri porukan välillä samana iltana.

- - -

Aikamoinen onkin ollut, maailmanlopun tunnelmia on riittänyt.

Syynä lauantai-iltaiset alkoholi-annokset, aivan liioitellulla, liiallisella,
kohtuuttomalla voluumilla.

Minulla on hyviä syitä olla juomatta kohtuuttomia määriä,
ja pitkäaikaisen kohtuullisen hutikan ystävän ja harrastajan pitäisi toki tietää
kohtuullisen ja kohtuuttoman ero ja raja
- vaikka kuinka haluaakin, öö, nollata päänsä
- ja vaikka tapaa sattumalta ystäviä vuosien takaa
- ja vaikka sitten jutellessa esiin nousisikin ikäviäkin mieltä sekoittavia asioita
- tai vastaavasti juhlamaljojen aiheita

Silti.

Kohtuus.

Ja olenko nyt levännyt ja rentoutunut uutta työviikkoa varten?

-Niinpä.

No, omat mokat, kärsinpä sitten siis.

-R

- - -

- - -
EDIT: Kysymysmerkit alla eivät ole retorisia. Sen sijaan saisi kommentoida lisääkin.
- - -

Miten se meneekään?

Onko minulla (ja / tai meillä) homona elämän arjen erilaiset käänteet
yhtä jatkuvaa (homo)politiikkaa -?
Tai sarja (homo)poliittisesti latautuneita tapahtumia ja sattumuksia -?

Ja / tai queer-politiikkaa, jos ja kun moisia myös pohdin -?

Tuleeko asian, sattuman, tapahtuman poliittisuus vastaan omasta
vai toisen huomioijan puolelta?

Vai sekä että?

Vai miten sattuu?

Vai hui hai -?

- - -

Meille tuotiin äsken kotiinkuljetuksena uusi sänky uuteen kotiin.

Edellämainittuihin pohdintoihin liittyen:
otin äsken kaksi kuljetusalan ammattilaista ja sängyn oheiskotkotuksineen vastaan
ihan homona.

Jep.

Ihan homona.

-R

- - -

muuta kuin sen ettei oikein ehdi.

Ja kaikenmoista sentään ehtinyt sattumaankin - muuton ohella.
Turun homo-lesbo-bi-yms eli hlbt-qwerty -opiskelijajärjestö Homoglobiini
juhli täysi-ikäiseksi ikääntymistään viime perjantaina...
...ja samaisen länsisuomalaisen kylän kristilliset homo-lesbo-bi-yms -ihmiset
järjestivät sateenkaarimessun, jossa kävin rauhoittumassa sunnuntaina.

(Verkkokatkon antaman pitkän viikonlopun mittaisen rauhoittumisen lisäksi.)

Samaisena sunnuntaina tuli herättyä kirkon kellojen soittoon.
Mahdottoman mukavasti pehmeää (and dejavu from York).
Asumme nyt sellaisen naapurissa.

Kuten myös pienen söötin leipomon.

- - -

(Hm. Mitäköhän mieltä Hedwig olisi tällaisesta epärokkihomoilusta...)

- - -

Että tässäpä rokkihomokokemus:
Pölhö vähän pakkaa ja siivoaa.
Ihan Pölhönä.

(Perjantaina luovutamme lopulta avaimetkin pois.)

- - -

Muuttomme on "vaiheessa".

Viikolla pakkasimme kaiken ylimääräisen ja perjantaina kärräsimme laatikot
uuden kodin varastoon ja jo tyhjennettyyn yhteen huoneeseen.

KAIKKI ylä- ala- ja sivukaapit ovat kokonaan tyhjiä, kuten myös vintti ja varasto.
Mielenrauhan kannalta kätevää että niistä pidettiin ajoissa huoli;
vastaavasti ruokakaappi kylpyhuone ja sohva ovat nenän edessä koko ajan,
joten viime hetken yllätyksiä ei ole edessä.
Ei ole.

Huonekalut ja jokapäiväinen tawara siirtyy to-pe
(myös sohva ja pesukone...)
Ja perjantaina luovumme tästä osoitteesta lopullisesti.

Samaan aikaan töitä alkavalla viikolla riittää.
No, hoidan ne.
Muuttoshow jatkuu joka tapauksessa ensi viikon jälkeenkin uudessa kodissa...
pikku hiljaa...

(Bloggauksia Oleellisemmista Asioistakin tulee vähän myöhemmin.
Nyt ei homo ehdi.)

- - -

Tänään 115 vuotta sitten Petja-setä teki itsemurhan masentuneena, pelokkaanakin,
ja kyllästyneenä häntä ympäröineeseen todellisuuteen joka tuntui rakkaudettomalta.

Viimeinen, kuudes sinfoniansa lempinimeltään "pateettinen" oli saanut ensiesityksensä
vasta n. viikkoa aiemmin, ja keisarillinen Pietari valmistautui jälleen uuteen,
kylmänkosteaan ja pitkään talveen.

Keskellä hämmennyksiä perinteiden ja toisenlaisten, "länsimaisten" ajatusten välillä,
ja keskellä salaisen poliisin, sensuurin, ja jokapäiväisen selviytymisen välillä.

Teorioita Petja-sedän viimeisistä ajatuksista lienee esitetty hyvä joukko,
en jaksa enkä ehdi nyt surffailla mitä esimerkiksi,
vaikka aikanaan juuri ko. ulkomusiikilliset maineet saivatkin minut tutustumaan
viimeiseen sinfoniaansa.

Aurinko laskee. Toivottavasti se huomenna taas nousee, mutta moisella ei ole kiirettä.

Tshaikovskin pateettista tuskin mikään pääsee ylittämään tässä osoitteessa.

- - -

Tai no, ainakaan omalla sarallaan.

- - -

(Aivan pakkausmusiikkia se ei kyllä ole...)

- - -

(Ja sattuneesta syystä pateettisesta voi tulla lopulta mieleen
Beatlesien "All You Need Is Love".
Herkistyneenä sitä saattaa päätyä hyräilemään ihan vakavana ja tosissaan,
ja se nyt on jo melkoisen, no, pateettista)

- - -