Lyhyt kuuluminen

Olli Stålström kirjoittaa täällä elämänkerta(?)blogissaan "Ollin oppivuodet" kaikenlaista,
mutta ei halua kommentteja.
Laitan siis tänne omaani.

Olli kirjoittaa:

"Pystyin hyvin samastumaan Sartren kuvaamaan eksistentiaaliseen kuvotukseen
olemassaolon mielettömyyden edessä.
Eksistentiaalifilosofit Sartre ja Camus tulivat mille tärkeiksi ulkopuolisuuden kuvaajina.
Mutta varsinkin Sartren teokset olivat jonkinlaista terapiaa kuvatessaan miten
maailmaan heitetyn ihmisen on yksin selvittävä kaikesta."

Oh, indeed. Paljon kuusikymmenlukua myöhemminkin yksi rokkihomoksi kasvava
vihainen runopoika löysi nuo kirjat kaksikymppisenä ja mukana ovat pysyneet,
niin ko. kirjat kuin niiden nostattamat ajatukset.

EDIT> Erityisesti Sartren naytelma Karpaset, josta olen taalla ennenkin kahkonut.
Jumala kertoo ihmisten pienuuden pettamaksi joutuneelle Oresteelle
etta pakene! Olet tuomittu olemaan vapaa yksin...

Camus ehkä vielä Sartrea enemmän.

EDIT> Camus... Tai no, antaa olla.
Liian hyva olo moiseen juuri nyt.

Aivan viime aikoina on lopulta tullut ajankohtaiseksi pohtia sitäkin,
onko kyseessä harrastus vai sairaus.

Varmaankin molempia.

- - -

Eilen sunnuntaina löysin itseni pitkästä aikaa illasta ilman töitä tai muita velvoitteita.

Ei ollut mitään tekemistä ja tuntui tyhjältä.

Enkä osannut ryhtyä ottamaan vapaasta illasta irti mitä olisi voinut.
Pölhönkin kanssa olisi voinut viettää "laatuaikaa" - mutta ei.

Jostain syystä ei.

Pitää opetella oleilemaan uudestaan, kun on syksyllä ollut näemmä
niin kova kiire ja haipakka päivästä ja viikosta toiseen, että se on muuttanut minua,
eh,
ihmisenä.

Lähdenkin tästä pääkaupunkiin pariksi päiväksi,
puoliksi työmatkalle,
puoliksi sosiaaliselle vapaa-ajan tourille.

Toivottavasti sen mittaan myös keksin, miten sitä vapaa-aikaa vietettiinkään.

EDIT> Sita vietetaan esimerkiksi lasillisilla ystavien kanssa joita nahdaan kovin harvoin,
ja aamulla hotellissa menin saunaan...
ja soin tavoistani poiketen runsaan aamiaisen kaikessa rauhassa.

Yours truly, -R

- - -