Tänään 115 vuotta sitten Petja-setä teki itsemurhan masentuneena, pelokkaanakin,
ja kyllästyneenä häntä ympäröineeseen todellisuuteen joka tuntui rakkaudettomalta.
Viimeinen, kuudes sinfoniansa lempinimeltään "pateettinen" oli saanut ensiesityksensä
vasta n. viikkoa aiemmin, ja keisarillinen Pietari valmistautui jälleen uuteen,
kylmänkosteaan ja pitkään talveen.
Keskellä hämmennyksiä perinteiden ja toisenlaisten, "länsimaisten" ajatusten välillä,
ja keskellä salaisen poliisin, sensuurin, ja jokapäiväisen selviytymisen välillä.
Teorioita Petja-sedän viimeisistä ajatuksista lienee esitetty hyvä joukko,
en jaksa enkä ehdi nyt surffailla mitä esimerkiksi,
vaikka aikanaan juuri ko. ulkomusiikilliset maineet saivatkin minut tutustumaan
viimeiseen sinfoniaansa.
Aurinko laskee. Toivottavasti se huomenna taas nousee, mutta moisella ei ole kiirettä.
Tshaikovskin pateettista tuskin mikään pääsee ylittämään tässä osoitteessa.
- - -
Tai no, ainakaan omalla sarallaan.
- - -
(Aivan pakkausmusiikkia se ei kyllä ole...)
- - -
(Ja sattuneesta syystä pateettisesta voi tulla lopulta mieleen
Beatlesien "All You Need Is Love".
Herkistyneenä sitä saattaa päätyä hyräilemään ihan vakavana ja tosissaan,
ja se nyt on jo melkoisen, no, pateettista)
- - -
5 kommenttia
martin
6.11.2008 16:59
Pateettisen kaltaisia sinfonioita en toivo, EN!
Rokkihomo
6.11.2008 17:45
Was?
martin
9.11.2008 02:43
En toivo itsemurhia enkä sellaisen kuvauksia. Toivon valoa ja uskon sen tulemiseen.
martin
10.11.2008 13:11
All You Need Is Love! Rakastaa - kyllä. Rakastettuja olemme.
Olli Stålström
6.12.2008 19:49
Martin, tiedän itse omasta elämästäni, että jokin vertatihkuva Tsaikovskin pateettinen tai Beethovenin Eroican surumarssi saattavat olla tukena silloin kun on pahat itsarifiilikset. Pahinta mitä voi tehdä itsaria hautovalle homolle on yrittää peitellä, hiljentää tai salata ongelmien olemassa oloa. Ensimmäinen askel kohti toipumista on tosiasian tunnustaminen [vaikka Paasikivi ei ollutkaan varsinainen terapeutti :)]