Oli kolme päivää haipakkaa ma-ti-ke, joista ti-ke Helsingissä.
Eilen illalla jatkoin suoraan junasta työkoneella vielä pari tuntia töitä iltasella,
ja ehkä tunnin verran nettailua siinä sivussa - ja ehdin juuri ja juuri
kauppaan ennen yhdeksää.
Soijarouhetta ja lapinrieskaa, teki mieli.
Pölhö teki makaronilaatikon iltaruoaksi, se on perinneruokaihminen,
paitsi että minun takiani jauheliha piti korvata soijalla.
Nukahdin poikkeuksellisesti ennen keskiyötä,
ja aamuseitsemältä sammutin herätyskellon ja nukuin lisää.
Heräsin tuossa vähän ennen kymmentä - kymmenen tunnin yöunien perään.
Sekin on poikkeuksellista, ja teki hyvää.
Oli univelkaa jälleen, mutta sen sai,
jälleen,
maksettua pois näemmä noin helposti.
Nyt on rento olo.
Periaatteessa tänne kuuluu myös v*tutusta ja k*rpiministä.
Eilen iltasella tekemäni duunit, kokoelma yhdessä työssä tarvittavia
copyright-free kuvalinkkejä omien tekstieni oheen ei tallentunut muistitikulleni.
Toinen kerta jo.
Pitää etsiä ja koota ne uudestaan, jo kolmatta kertaa.
Sen verran aloitin, että tallennus ainakin tällä kotikoneella toimii,
joten enköhän ala hommiini, ihan rennosti ja perushyvällä tuulella.
- - -
Vanha tuttu jota tapasin pitkästä aikaa tiistaina kertoi minun puhuvan hiljempaa
ja kävelevän varovaisemmin kuin n. 4 vuotta sitten.
No, vanha tuttuni puhui enemmän, nopeammin ja kovempaa kuin n. 4 vuotta sitten.
Oli hauska nähdä, ja omasta puolestani en tosiaan vierasta ystävä-sanankaan käyttämistä.
- - -
Lapinrieska tekee hyvää kun kierrättää pari kierrosta mikrossa
ja antaa voin sulaa päälle.
Yours truly, -Rentohomo
- - -
2 kommenttia
JPHki
24.1.2008 13:06
Ehkä tuo ystäväsi on tällä välin löytänyt kadotetun sosiaalisuutensa, oppinut eroon turhasta varovaisuudesta ja saanut rutkasti itseluottamusta.
pelsepuuppi
24.1.2008 18:17
makaronilaatikko on hyvää, ei tarvi mul ees lihaa tai soijaa. rieskast en o koskaa oikee lämmenny.. mut voisula on aina jees.
ystävii aina kiva nähdä.
ja noihi nukkumisjuttuihi en lähe ollenkaa..