Rokkihomokokemuksia

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2008.
Seuraava

Nuutinpäivä

Härkäviikkoista ja moisen sanonnan alkuperästä en tiedä juuri mitään,
mutta ilmeisen keskellä moisia vanha paastoaika jo loppuukin,
sellainen viikon mittainen joka kesti loppiaisesta nuutinpäivään.
Perinne on vanha pohjoinen, ja pohjoisessa ei ollut paljoa millä mällätä
keskellä tammikuuta.
Viikonkin mittaisen paaston jälkeen toki silti piti jotain keksiä.

Onneksi oli viinaa.

Sitä kokoontuivat kylien miehet juopottelemaan,
joukkioina kierrellen talosta taloon...
ja tänä päivänä oli perinne antaa ryyppy ovelle kolkuttajille.

Siinä oli, muuten, oikein sopivan mittainen "tipaton tammikuu"
vanhoina hyvinä aikoina: yksi viikko ja siinä se.

Pitäisköhän lähteä itsekin vähän kyläilemään illalla
(kun vähän puuhastelisi töitä ensin ennen iltaa)?

Joka tapauksessa minä(kin) kun tykkään baareista ja pidän niitä
rennon sosiaalisen elämän tyyssijoina.

- - -

Sitä ennen, nyt Pölhön kanssa Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan.
Parisuhdehomoilua sunnuntai-iltapäivänä.
Paikalla on mulle paljonkin perinteitä, mutta jostain syystä ei
keskenämme olla koskaan käyty.
No nyt käydään.

- - -

Ja Ei kerta homoo tee -kabaree loppuu tänään,
mutta mainos mainos:
ei hätää:
Ovat aikeissa ehtiä lähitulevaisuudessa Helsinkiin ja Tampereelle vielä.
Seurailkaa.

- - -


Peivee

Nukuin iltapäiväyhteen tänään, eli huomenta.
Viime yötä edelsi kolme vain puoliksi nukuttua yötä ja ei,
en valita unettomuudesta tässä nyt,
pitipä vaan rajata yöunet vähäisemmiksi, jotta sai
sekä hommat tehtyä
että nähdä silti ystäviäkin.
Kauniiksi lopuksi univelan poisnukkuminen taitaa ainakin joskus toimia,
ainakin minulla, ainakin viime yönä.

Kirjoitin ihan kunnon bloggauksen tänne eilen illalla, joka katosi sinne jonnekin
jota bittiavaruudeksi kutsutaan.
Vaikka olen yleensä varovainen ja kopioin tekstin ennen uutta toimintoa
koska noin on käynyt ennenkin, eilen taisi unohtua.

Sinne meni.

Maailman täytyy nyt pärjätä ilman sitä ja jatkaa eteenpäin,
vaikka vaikeaahan se on, ymmärrän kyllä.

- - -

Tulin eilen humalaan mm. neljän professorin kanssa.
On mukavaa, että olen tuttu heidän kaikkien kanssa, tai no, paitsi sen yhden,
jota näen viikottain ja jonka nimi on mustassa kirjassani koska hän on
tyhmä, tyhmä ja tyhmä.

Mutta ne kolme muuta. Mukava olla niin tuttu että voi v*ttuilla.
Se on oiva läheisemmän ystävyyden tae.
Ja se on mukavaa.

Keskiviikkona istuin iltaa vähän aikaa Kallion Nallepubissa.
Lesboheavenkö sen paikan piti olla? Ei siltä näyttänyt.
Siellä istui lähinnä pari potentiaalista rokkihomoa..
ja pari reaalista juoppoa...
asiat jotka tietenkään eivät aina ehkä ole kaukana toisistaan.
Ja se Rammstein on kyllä aikas passe, vaikka jukeboxeista yleisesti löytyykin.
Halloo homot, kyllä teidän pitäisi moinen tietää ihan itsekin.

- - -

Ystävieni joukossa on juuri nyt useampi sellainen tilanne, ettei tulla toimeen keskenään.

Jostain syystä ymmärrän lähes kaikkia osapuolia.

Paitsi Claudiaa.
Joka ei vastaa puhelimeen.

- - -


Loppiaisaatto

Kristillisen perinteen mukaan nyt alkaa jälleen yksi paasto, taas yksi,
joka kestää viikon verran nuutinpäivään saakka.
Paaston rajat tarkoittivat tietty myös syöminkejä,
ensin etukäteen ikään kuin "varastoon", ja jälkikäteen
sitten vaan paaston loppumisen juhlistamiseksi.

Loppiaisaattona ja aaton yönä on ollut tarkoitus valvoa
- ja ainakin englantilaisessa perinteessä kertoa valvoessa kummitusjuttuja,
winter's tales.

Mikäs sen kätevämpi ajanviete pitkän pimeän yön mittaan,
samalla kun napostelee sitä sun tätä ennen jälleen uutta dieettiä.

Mietitään kummitusjuttu valmiiksi yötä vasten siis.

Omassani voisi vaikka Kalervo Palsan haamu tulla kertomaan miten
taivaassa on mukavaa,
siellä otetaan ilo irti koko ylösnousseitten ruumiiden voimalla,
juopotellaan ja naidaan joka päivä, ja hyvässä seurassa,
koska kaiken maailman tyhjänmoralistit ja nipottajat ovat poissa sieltä - he ovat helvetissä,
niin kuin heidän kuuluukin.

Hyvää loppiaista, -R

- - -


Paasto

Tammikuu on nykyajan paastoaika.

Hyvin moni on tehnyt uudenvuodenlupauksia koskien syömisiä ja juomisia,
eli nyt laihdutaan, ei kosketa alkoholiin ollenkaan...
...ja kuntosalit juhlivat uusien kanta-asiakaskertymien kanssa.
Nikotiinipurkat ovat suosittuja.

Pölhö teki eilen juureksista kasvissosekeittoa, johon
"ei sitten laiteta yhtään juustoa eikä rasvaa".
Pidän keitoista, voisin elää lähinnä niillä; pehmeää ja hellää mutta silti täyttävää ruokaa.
Mutta voisilmän laitoin. Ja kun myöhemmin illalla söin toisen lautasellisen,
laitoin vuohenjuustoa.

Saan kotona tällä hetkellä syödä yksin kaikki juustot.
Heh, minulla jatkuu joulu, ei paasto...

Tänään menen uimaan, mutten varsinaisesti urheilemaan, vaan
rentoutumaan uimalla ja saunomalla.
Jos on tilaa, repäisen uimakeikan loppupuolella vähän selkäuintia vauhdilla,
se kun tekee hyvää pitkän miehen laihalle selälle ja hartioille.
Hyvin todennäköisesti nautin sen perään vähän olutta.

Ja huomenna perjantaina menen hyvin todennäköisesti baariin
viettämään vähän baariaikaa. En ole uskossa tipattomuuksiin.
Onneksi pari ystäväänikään ei ole.

Olkaa moisia lupauksia tehneet armeliaita itsellenne jos ja kun
laskiaiseen mennessä
olette huomanneet etteivät ne lupaukset välttämättä pitäneet.

Ei tässä muutenkaan ihan mahdottomiin kannata venyä:
Aurinko laskee tänäänkin puoli neljältä iltapäivällä - valon päivittäinen määrähän
on siis edelleen vähemmän kuin mitä se oli viime marraskuussa.
Siis: marraskuussa, silloin kun siitä kaamosmasennuksesta kovasti valiteltiin.

Että näin, armoa itselle.

-Rokkihomo

- - -


Nyt on uusi vuosi

Selvittiinpä siitäkin, vuoden vaihtumisesta.
Nukuin yön yksin vieraalla sohvalla
(no, läheisen ihmisen mutta ei omalla, ei kotona),
ja sain aamukahvini juotua juuri äsken.
Olen ollut tämän vuoden toistaiseksi yksin.
Se on kaiketi ollut puhdistavaa.

Seuraavaksi yhdistetty aamiainen, lounas ja illallinen.
Thaicurrya se saa olla, lempiruokaani.

Sen jälkeen...
näen taas Pölhönkin iltakävelyn merkeissä.
Jospa kumppanit nukkuisivat vierekkäin jälleen ensi yön.
Kun taas viime yö...
oli kieltämättä hyvin yksinäinen ja todistettavasti varsin riitainen,
but shit happens halleluja.

Juhlittiin sentään kihlauksen vuosipäivää viime vuoden lopuksi eilen alkuillasta.

Sen jälkeen ns. "juotiin pullo viinaa ja tapeltiin"
(no shampanjaa, drinksuja ja parempia punaviinejä, mutta kuitenkin).

Tällainen raportti alusta tälle vuodelle tässä,
terveisiä ja toivotuksia sinne ja tänne,

Yours truly, -Rokkihomo

- - -


Seuraava