Mä kirjoitan tähän perään ajatelman, joka jo kerran sai rajun tuomion itsekkäänä mietteenä ja hyökkäyksenä toisten ihmisten todellisuustajua kohtaan. Oon väännellyt ja käännellyt sitä mielessäni monta kertaa, mutta väitettyjä elementtejä en löydä vieläkään. Tässä se nyt on, uudelleen:
Salaisuudet ovat sitä, kun oma todellisuus ei kohtaa ulkomaailman kanssa, vaan väliin rakentuu seinä.
Kauppakeskuksesta poimimaani esitteeseen peliriippuvuudesta oli kirjattu useita tunnusmerkkejä, joista hauskan harrasteen muuttumisen riippuvuudeksi voi tunnistaa. Yksi niistä oli salailun alkaminen. Jos pelaamisen määrä ylittää rajan, josta on valmis kertomaan läheisilleen, on pelaajalla ongelma.
Sama pätee tietenkin kaikkiin riippuvuuksiin. Syömähäiriöstä kertoo se, että toisten nähden lähes paastoaa ja kotona syö ja syö. Tai toisten nähden syö ja yksin ollessaan oksentaa. Ei tahdo kertoa lääkärille kuinka paljon alkoholia oikeasti kuluu. Keksii selityksiä isolle lääkemäärälle apteekissa. Pitää oman todellisuutensa itsellään ja ajattelee olevansa ainut, joka tilanteen ymmärtää. Siksi muille ei tarvi kertoa. Muiden mielipiteitä ei tarvi kohdata. Ja niin väliin kasvaa salailun pienistä, itselle oikeutetuista selityksistä seinä.
En mä asetu kenenkään selitteiden yläpuolelle. Joskus läheiset voivat nähdä tilanteen objektiivisemmin kuin ihminen itse, joskus läheiset tahtovat vain toteuttaa omia käsityksiään oikeudesta toisen kautta. Joskus salaisuuksille on hyvä syy.
On ymmärrettävää, että homo tahtoo olla kaapissa. On myös ymmärrettävää, kun homo tahtoo kaataa seinät ja tulla ulos, vaikka se näyttäisi lähes itsetuhoiselta tuomitsevassa ilmapiirissä. Kukin tietää itse mitä pelkää eniten, seinän taakse salaisuuksiinsa katoamista vai toisten avointa vihamielisyyttä.
Mäkin valitsen mielummin vihamielisyyden.
Toisten tuomiokin voi kasvaa muuriksi, mutta se on parempi kuin itse pystytetty ja omin käsin ylläpidetty seinä. On parempi olla rehellisesti huono kuin valheellisesti hyväksytty. On parempi antaa muiden tuomita ja olla itse vapaa. On parempi kohdata oma todellisuutensa muissa ihmisissä kuin antaa sen kasvaa omaan suuntaansa vailla kontrollia.
Ihmiset ovat toisilleen peili. Itsensä näkee vasta toisissa, mutta se ei tarkoita, että he ovat aina oikeassa. Hekin joutuvat kohtaamaan omat tekonsa sinussa.
Jos kohtaavat. Tai ehkä oikeuttavat oman kantansa pienin selityksin ja hukkuvat pois niiden keskeltä, jotka eivät kuitenkaan pysty ymmärtämään.
5 kommenttia
Rokkihomo
25.6.2008 15:17
"Sama pätee tietenkin kaikkiin riippuvuuksiin." -Kaikkiin?
"En mä asetu kenenkään selitteiden yläpuolelle." -Etkö?
Salaisuuden toinen puoli on julkisuus.
Millaisia kommentteja mahdat tähän kohtaan haluta?
kesäpoika
25.6.2008 15:56
Ihan millaisia tahansa kommentteja, jotka koskee aihetta. En mä siitä ole loukkaantunut ennenkään. Siitä olen, kun huomaan, ettei aiheena olekaan enää aihe vaan minä.
Ei, en asetu yläpuolelle. Jos läheinen salaa riippuvuutta, tai sitä mistä on riippuvainen myöntämättä riippuvaisuuttaan itselleenkään, niin kyllä se surettaa, ja syvästi. Ja turhauttaa. Ja sitä toivoo, että niin ei olisi. Mutta toisaalta, jos ongelma olisi nostettu kissana pöydälle ja käsiteltävissä, hallittavissa, se ei enää olisi yhtä vahva. Salailu on riippuvuuden aiheuttama, tavallaan ei lainkaan riippuvaisen itse valitsema. Sen hän nostaa kissana pöydälle (tai kuuntelee tosissaan, kun muut ovat nostaneet) vasta sen jälkeen kun tunnustaa ongelman ja tahtoo siitä irti. Tai edes tahtoo tahtoa. Vaikkei sitten pystyisikään.
Tai joo, olet oikeassa. Kyllä mä tahdon nousta selitysten yläpuolelle, mutta en selittäjän.
Voin jutella riippuvaisen kanssa riippuvuudesta silloin, kun se ei satuta itseäni liikaa. Kaikki kai kaipaavat kuuntelijaa, jotakuta jolle voi kertoa ja joka kuuntelee, eikä ala määräillä, käskeä lopettamaan ja blaa blaa.. sitä samaa joka on sanottu jo sadasti, mutta joka tuomitsee enemmän kuin neuvoo. Vääränlainen kysely synnyttää lisää salailua ja valehtelua, ja sekin on ymmärrettävää. Toinen ei tahdo satuttaa kysyjää itsetuhollaan, muttei voi lopettaakaan. Siksi kertoo toivotun totuuden aidon sijaan. Ja seinä kasvaa.
Lapset kaikessa rehellisyydessään osaavat joskus kiteyttää asiat paremmin kuin liikaa ajatteleva aikuinen. Erään lapsen (lehdestä lukemani) lausahdus oli sisällöltään sellainen, että eivät lapset hölmöile. Niillä on omat syynsä.
Sama pätee kaikkiin. Kaikilla on omat syynsä. Mun pointtini oli ainoastaan se, että oli syy mikä tahansa, ymmärrettävä tai täysin käsittämättömältä tuntuva, on salaisuus silti seinä ihmisten välillä.
Oletko eri mieltä?
Rokkihomo
25.6.2008 16:24
Varon itse erilaisia "sama pätee kaikkiin" -kommentteja, mutta lyhyenä heittona, tällä kertaa ROKKIhomolta, tuosta seinästä:
Pink Floyd pohti aihetta tunnetusti musiikin ja elokuvan keinoin teoksessaan "The Wall". Mutta siis yhden yksilön näkökulmasta, näennäisen subjektiivisesti.
kesäpoika
25.6.2008 16:38
Mä yleistän blogissani ihan surutta, vaikka keskustelun puolella varon sitä. :) Voi kuulostaa hölmölle, mutta mä ajattelen blogin eri tavalla yksityiseksi, enkä tarkoita nyt sen julkista luettavuutta vaan sitä, että keskustelu on sosiaalista ja tämä taas päiväkirja, vaikkakin kommentointimahdollisuuksin ja -toivein. Kaikki täällä oleva teksti on varustettu näkymättömällä etuliitteellä "mun mielestä". Keskusteluissa koitan muistaa kirjoittaa sen esiin.
Kyllä mieipiteestä tiedottamisen puute häiritsee ymmärrettävyyttä. Myönnän. Varsinkin sellaisissa kirjoituksissa kuin tämä, jossa ensin puhutaan jotain faktaa, ja sitten hypätään mielipiteeseen ilmoittamatta. Mutta eiväthän päiväkirjat yleensä pyri olemaan objektiivisia, vaan juuri se paikka, jonne voi vuodattaa maailmansa juuri niin subjektiivisena kuin sen kokee.
Siksi tää on niin terapeuttista. :)
Napalmia
25.6.2008 17:31
Osa ei voi valita.