Eilen muistin et kaiken oman säätämisen takii en ollu omalle rakkaalle äidilleni muistanu soittaa takas. Hän oli parin viikon aikana mulle monta kertaa yrittäny soittaa enkä just niillä hetkillä voinu ottaa puheluu....
Niinpä häntä tapaamaan menin ku kesälomaa ei mulla oo enää paljon jäljellä. Kun työt alkaa niin ihan kaikkeen se aika ei vaan tahdo riittää :/ Heti huomasin miten kalpee hän oli, ei varmaan hirveesti oo kesällä ulkona ollu. Eihän hän aiemminkaan paljoa ulkoillu mut sairaseläkkeelle jäämisen jälkeen hän on jotenki entistä enemmän kotiinsa jääny...
Äiskä kysyi heti mitä mulle kuului ja et onhan mun rahat riittäny nyt elämiseen. En mitään sanonu vaan autoin häntä kahvia keittämään. Kysyin häneltä onko kaikki kunnossa kun hän niin kalpeelta ja väsyneeltä vaikutti. Hän huokais ja sanoi et olo välillä aika yksinäiseltä tuntuu. Hänen kaverinsa työpaikalle on jääneet eivätkä enää yhteyttä oo pitäneet. Meillä lapsillakin kuulemma oma elämä on eikä me muka ehditä häntä käydä katsomassa :/
Sanoin et hänen pitäis joku uus harrastus keksii ja positiivine asenne ottaa. Elämä kun on yleensä aika paljon semmonen mikä me siitä itse tehdään. Jos jää nyhjään omaan kotiinsa niin ihan varmasti on yksinäinen. Yleensä tämmösissä asioissa ihmiset aika paljon itseään syyttää voi. Kantsii vielä hyvissä voimissa miettii mimmosta se elämä vanhanakin on jos ei oo nähny vaivaa hankkiakseen lisää ystävii ja kontakteja...
Aika ahdistava olo mulle tuli hänen luonaan. En oo pitkään aikaan häntä yhtä negatiivisena nähny. Oikeesti mun on aika vaikee tajuta syitä mitkä ajaa monet tommoseen ajatteluun. Elämässä pitää eteenpäin mennä ja yrittää ottaa se minkä haluaa. Kukaan ei tuu sulle sitä tarjoamaan vaan hitaat ja arat jää itsekseen ruikuttaan. Se voi jonkun mielestä olla julmaa mut noin elämä menee....
Poislähtiessä äiskä työns mulle tapansa mukaan muutaman satasen käteen arvaten ettei mulla koskaan oo rahaa tarpeeks. Arvostan sitä et hän aikoinaan muutti keskustasta lähiöön pienempään ja halvempaan kämppään voidakseen tukea lapsiaan. Kovin moni äiti ei varmaan olis suostunu kauniista vanhasta talosta Kontulaan lähteen. Lämpimästi häntä halasin ja lupasin taas joskus lähiviikkoina käydä katsomassa.
