Täällä tää parka taas kirjoittelee ja anteeksi pyytelee pitkää hiljaisuuttaan. Toivottavasti edes joku ehti olla huolissaan musta kun tuntui jo välillä ettei kukaan välitä juuri ollenkaan...
Masennukseen vaivuin sitten pikku hiljaa...kun niin yksinäinen olin. Ajattelin ettei mua tarvitse enää kukaan. Kävi sitten niin etten vaan enää jaksanu tätä kamalaa maailmaa vaan hirveän kasan pillereitä veden kanssa vedin alas kurkusta....ja lähetin jäähyväistekstarin mun kuitenkin rakkaimmalle ystävälleni eli omalle suloiselle bestikselleni...
Hän sitten heti soitti ambulanssin ja tuli talkkarin kanssa ovesta sisään...kun mä jo vähän tokkurainen olin....vatsahuuhteluun sitten jouduin. Niin ritarillisesti hän mun vierellä oli ja kädestä piti kiinni kun mä itkeskelin omaa tuskaani pois....
Hän on joka päivä mua käynyt nyt tapaamassa ja kävelylenkille mua ulos vieny....kun vielä tän viikon sairaslomalla olen. Lääkityskin alkaa vähän jo tehoamaan....mutta tuntuu että bestiksen läheisyys on vieläkin enemmän palauttanu mun uskon elämään ja ihmisiin ;)))
Nyt tuntuu että mä entistä vahvemmaks tästä kasvan ja samoin ajattelee mun ihana siskoni ja äitikultani... jotka myös on ollu mun tukena koko ajan. Kaikesta pettymyksestä huolimatta oon tosi onnekas että mulla on läheisiä ihmisiä jotka välittää....vaikkei sitä omaa kultaa olekaan.
Jotenkin musta tuntuu et ihan semmonen hätähuuto se itsariyritys oli. En kuitenkaan ihan kuolla halunnu vaan ehkä kertoa lähimmäisille miten huonosti mä voin....jotta ne ymmärtäis mua paremmin. Ja että sitä kautta mä voisin lähestyä heitä ihan uudella tavalla kun sanat ei aina riitä kertomaan mitä oikein ajattelee. En mä tiedä onko tässä paljon järkeä mutta niin mä tunnen....
Loukkaa vaan se että bestikseni omituinen poikaystävä on selkeesti mustasukkainen siitä että hän niin suloisesti tulee mun vointia ihan joka päivä katsomaan ja ystävyyttään mulle osoittaa niin ihanalla tavalla....kuten pikku lahjoin ja kaikenlaisin herkuin ;))) Eli musta aika pitkälti osoittaa oman luonteensa epäilemällä mun itsariyrityksen aitoutta... mut turha kai mitään tasoa on odottaa sellaiselta jossa mitään tasoa ei oo koskaan ollu....
Mut mä uskon silleen karman lakiin et kaikki hyvä ja paha kyllä palautuu ennen pitkää....eli jos on kylmä ja kova niinku toi ihminen niin samalla tavalla muut ihmiset kohtelee takaisin. Ja kun mä taas oon kohta takaisin jaloillani niin mä en tuu unohtamaan niitä hyviä enkä myöskään niitä huonoja ihmisiä mun matkan varrella....
13 kommenttia
Dragon-85
2.12.2008 17:18
Itsariyritysten aitous mitataan yleensä onnistumisella.
Nermal
2.12.2008 18:09
Itsariyritysten aitoutta todella oikeasti arvioidaan jälkihoidossa. Mittarina tosin ei ole onnistuminen, vaan käytetyt keinot. Esimerkiksi lääkkeiden yliannostuksessa käytetty lääke ja sen määrä. Myös itsemurhayrityksen tekotapa vaikuttaa. Vakavatkaan itsemurhayritykset eivät onneksi aina onnistu, mutta jos yritys todetaan vakavaksi, seurauksena on yleisen käytännön mukaan hoitojakso suljetulla osastolla, potilaan tahdosta riippumatta.
Tämä toteamus siis noin yleisesti, Puuteripojan tapaukseen en halua ottaa kantaa kun en tunne tapausta tarkemmin.
arkadas
2.12.2008 18:57
Kun on jatkuvasti "jalat tukevasti ilmassa" (kuten eräs tuttava asian ilmaisee), takaiskut realityn ja kuvitellun välillä iskee pahasti kasvoille. Elämä nyt tuppaa vaan olemaan kovaa itse kenellekin, se läppää rajusti poskelle, ja toisellekin - siitä kannata alkaa ruikuttamaan. Ihminen, joka ei hae apua ammattiauttajilta ei ole raukkis ja pelkuri - vaan rohkea, koska osaa tunnustaa (myös itselleen) oman vajavaisuutensa ja heikkoutensa. Pelkureita ovat ne, jotka hakevat lopullista ratkaisua itsarin kautta. He pettävät lähimmäisensä ja ystävänsä. Pakenevat, kun eivät uskalla tunnustaa itselleen tai muille vajavaisuuttaan ongelmanratkaisussa. Itsarin (tai useammankin) yrittäjä on vain huomionkipeä - itsekeskeinenkin.
"..osoittaa oman luonteensa epäilemällä mun itsariyrityksen aitoutta... " Kotona on opetettu ainakin minulle, että jos jotain tekee, se on tehtävä kunnolla - yhden asian tekemiseen kun ei kannata montaa kertaa tuhlata turhaan aikaa...
arkadas
2.12.2008 18:59
Ei hiljaisuuttaan kannata anteeksi pyydellä - eikä sen puoleen puheliaisuuttaankaan - ne on molemmat ominaisuuksia, hyvia tai huonoja, joita meissä ihmisissä on...
Puuteripoika
2.12.2008 19:09
"Kotona on opetettu ainakin minulle, että jos jotain tekee, se on tehtävä kunnolla - yhden asian tekemiseen kun ei kannata montaa kertaa tuhlata turhaan aikaa..."
Toivottavasti toi ei ollu sulta kannustava viesti yrittää uudelleen ja tällä kertaa paremmin....
Nermal
2.12.2008 19:19
Läheiseni on yrittänyt itsemurhaa kahdesti. En kuitenkaan koe, että hän olisi siinä mitenkään pettänyt minua saati ollut huomionkipeä. Eihän hän kuolleena olisi enää siitä huomiosta päässyt "nauttimaan". Itsemurhaa ei mielestäni voi lähimmäisen pettämisenä, koska kukaan ei elä elämäänsä toiselle. Itsekeskeinen ratkaisu se toki on jossain määrin, mutta toisaalta joka ainoa ihminen on itsekeskeinen jos on aito.
Mielestäni tuntuu kohtuuttomalta syyllistää ihmistä, joka ilmiselvästi on onneton eikä löydä enää ratkaisuja. En usko että esimerkiksi itsemurhaa yrittäneiden terapia perustuu lainkaan sellaiseen ajatteluun. Kyllä siellä pikemminkin pyritään tukemaan. Ajattelu, ettei vaikeuksista "kannata alkaa ruikuttamaan" sopii vahvoille ihmisille, mutta ei niille joilla voimat eivät riitä.
Itsemurhaa voi toki yrittää monella tavalla. Joillakin tarkoituksena ei oikeasti ole itsemurhan teko vaan hätähuuto. Mutta sitten on niitä, jotka ihan oikeasti haluavat kuolla, jotka suunnittelevat tekonsa tarkoin ettei heitä esim. löydettäisi ajoissa. Silloin tilanne on aika vakava.
arkadas
2.12.2008 21:04
Nermal kommentoi asiaa loistavasti - tarkoitukseni ei toki ole syyllistää, eikä kannustaa - kommentoin asiaa vain omalla kuivalla tavalla - yhdenlaisena asiantuntijana (muun muassa veljeni on tehnyt itsemurhan). Kun ihminen on tilanteessa, jossa omasta mielestä ainoa poispääsy on tehdä itsemurha, on aika olla nöyrä ja mennä ammattilaisten luo etsimään apua. Omat voimat eivät riitä (kenelläkään) siinä vaiheessa etsiä ulospääsyä yksin...
"Ihminen, joka ei hae apua ammattiauttajilta ei ole raukkis ja pelkuri - vaan rohkea, koska osaa tunnustaa (myös itselleen) oman vajavaisuutensa ja heikkoutensa." UUPS... anteeksi, nakkisormeni ovat olleet vikkelämmät kuin hidastunut ajatuksenjuoksuni.. ko lauseen piti olla: Ihminen, joka hakee apua ammattiauttajilta, ei ole raukkis ja pelkuri - vaan rohkea, koska osaa tunnustaa (myös itselleen oman vajavaisuutensa ja heikkoutensa." (Toivottavasti asia tuli nyt selväksi siltä osin...)
Jos nyt Nermal tulkitsikin kommenttiani "ruikuttamisesta" erilailla kuin sitä tarkoitin, se on varmaan meidän molempien vika. Itse en osaa olla tarpeeksi selkeä ja johdonmukainen, joten hän on tulkinnut tarkoittamani erilailla. Lyhyesti ja ytimekkäästi elämän yleisestä problematiikasta voi sanoa vanhan kansan sanoilla: "Se mikä ei tapa, se vahvistaa..." Kokemustan, vastoinkäymisten ja niistä, sekä muiden vastoinkäymisistä oppimisen kautta löytyy vahvuus. Siitä alkaen, kun uskaltaa tunnustaa itselleen oman heikkoutensa ja voimattomuutensa käsitellä yksin vaikeita asioita... Elämä on täynnä yllätyksiä - kaikki niistä ei ole miellyttäviä. Välillä tulee vain niitä aikoja, että se höyhen, joka kamelin selän katkaisee, laskeutuu väärään aikaan...
Nermal
2.12.2008 21:31
Arkadas, ei sun kommentit oo ollenkaan kuivia! :)
Ymmärrän sun näkökulman nyt jälkimmäisen viestin jälkeen. Tulin tulkinneeksi asiaa hieman turhan jyrkästi aluksi.
Puuteripoika
2.12.2008 21:37
Mun mielestä te molemmat puhutte tosi fiksuja...en oo varsinaisesti mikään maailman suurin ajattelija joten en yritä ees lisätä noihin mitään.....
Rokkihomo
4.12.2008 16:52
Raakaa vitsiä.
Puuteripoika
8.12.2008 20:53
Elämä on joskus aika monimutkasta.....
Napalmia
8.12.2008 22:25
Must tässä haiskahtaa palaneen käry, läppä lentää. En usko - legendaa koko stoori. Tässä pilkataan kai angstisia nuoria, jotka kokee maailmantuskaa.
Napalmia
8.12.2008 22:28
Tää on vissiin jonkinlainen Hansu ja Pirre väännös ( " kansakunnan toivot " )