Lainasin muutaman dvd:n verran Star Trek: Next Generationin ykköskautta ja nyt olen katsellut alkujaksoja...
Havaintoja:
Star Trek on todella heteroseksistinen (ei sinänsä uutinen, olen lueskellut vastaavia kommentteja ei-heteroilta Star Trek -kirjoittajilta että Roddenberry suhtautuu kielteisesti minkäänlaiseen glbt-aiheiden käsittelyyn).
Turvallisuudessa on parantamisen varaa. Oikeasti, onko "karanteeni" tuttu sana näille asiantuntijoille? Ja sen verran on noita mindf**k-tarinoita että jossain vaiheessa jonkun pitäisi laatia dementiaohjeisto, "mitä teen kun epäilen kollegani olevan alien-energiaolennon kontrolloima".
Wesley Crusher on tavattoman ärsyttävä. Oikeasti tuon tunnustaminen tuntuu pahalta kun olen lueskellut Wil Wheatonin (Wesleyn näyttelijä) myöhempiä kirjoituksia ja tiedän siellä olevan oikean ihmisnäyttelijän jolla on oikeita ihmistunteita, mutta silti, "Shut up, Wesley"
Vaatteista ja hiuksista en edes kommentoi kirjoituksen otsikkoa pitemmälle.
Piti kirjoittaa närkästynyt kommentti Amazon-nettikaupasta, josta tein jokin aika sitten tilauksen (kun sain lahjakortin sinne)...eilen tuli ilmoitus että yhtä tuotetta ei nyt sitten löydykään varastosta joten tilaus viivästyy pari kolme viikkoa, mutta nyt olivatkin löytäneet sen ja paketti on lähetetty. Olen siis vähemmän närkästynyt.
Elokuvahistorian ehkäpä legendaarisin kadonnut filmi on ohjaaja Erich von Stroheimin originaaliversio elokuvastaan Greed (1924). Alkuperäinen massiiviversio oli noin yhdeksän tuntia pitkä, josta Stroheim leikkasi reilun viisituntisen version. Tuotantoyhtiö ei tästä juuri pitänyt ja leikkasi siitä omin luvin reilun kahden tunnin version. Von Stroheim tuomitsi tämän version ("leikkaajalla ei ole muuta päässään kuin hattu") mutta se on silti mykkäkauden yksi arvostetuimmista elokuvista...jonka taustalla kummittelee ilmeisesti ikuisesti pyhänä Graalina se yhdeksäntuntinen versio jonka pitäisi olla niin paljon parempi, huolimatta siitä että juuri kukaan ei ole sitä nähnyt (ja oletettavasti kukaan heistä on enää elossa).
Kysymys kuuluukin, onko taiteilijan oma mielipide luotettava lähde arvosteltaessa taideteosta? Varsinkin kun se on ainoa saatavilla oleva lähde? Vaikka toimiva itsekritiikki onkin hieno ja hyödyllinen ominaisuus ei se aina näytä olevan välttämätön suurelle taiteilijalle. Ja sen verran mitä olen Erich von Stroheimista nähnyt ja lukenut, vaikuttaa hän olevan tavattoman arrogantti persoona, joka epäilemättä otti henkilökohtaisesti sen että joku kehtaa leikellä hänen lapsiaan...
No, sekalaisista leffoista on löytynyt myös ne "director's cutit" ja joskus ovat päätyneet levitykseenkin asti...ja vaikka auteur-hengessä onkin niin hienoa julistaa ne ohjaajan omat visiot aina ehdottomasti paremmiksi ja joskus jopa näin onkin, niitä vastaesimerkkejäkin löytyy...Apocalypse Now:n ohjaajaversio ei juuri kiitosta ole saanut, ja esim. Wicker Manin kaksi versiota jakavat mielipiteitä, osa pitää pitemmästä (tarina pysyy järkevämmin koossa), osa lyhyemmästä (mystinen ja merkillinen tunnelma säilyy paremmin). Ja vertailun vuoksi, von Stroheimin eräästä toisesta elokuvasta Foolish Wives on säilynyt sen saksitun parituntisen leffan ohella kuusituntinen ohjaajan versio, joka ei ilmeisesti ole mitenkään huono mutta ei se myöskään mitenkään mullistavan paljon parempi ole...
Lisäongelman tuo se, että niin harvasta leffasta (tai kirjasta tai levystä tai sarjakuvasta) on selvillä millainen se ensimmäinen versio oli ennenkuin tuotantoyhtiö tai toimittaja tai muu taho sai näppinsä peliin. Musiikissa löytyy näitä demoraitoja jotka vaihtelevat kiinnostavista aika kamaliin, leffojen DVD-julkaisuissa saattaa löytyä "deleted scenes"-osio joiden sisältö myös vaihtelee laidasta laitaan...Don Rosa on joissain sarjakuvakokoelmissaan esitellyt luonnoksiaan ja alkuperäisiä tarinasuunnitelmiaan, ja niitä nähdessäni yhdyn Rosan kiitoksiin toimittaja Byron Ericksonille, joka niiden näytteiden perusteella on tehnyt työnsä hyvin. Mutta valitettavan harva taiteilija päästää katsomaan luomisprosessia (ja toisaalta, ehkäpä ihan hyvä niin), joten on vaikea sanoa mikä on ulkopuolisten tahojen osuus suurien taideteosten synnyssä.
Otetaan myös se fakta että maailma on täynnä leffoja, levyjä, kirjoja yms. joista olen ollut vakaasti sitä mieltä että voisivat olla hyviä jos semmoiset 10-20% olisi siivottu pois. Mammuttitauti on hybriksen yleisimpiä ilmenemismuotoja.
Vastaongelma on sitten taiteilija jonka itsekritiikki on liian kovaa. Gogol tuomitsi omat teoksensa (ilmeisesti kuitenkin enemmän uskonnollisista kuin taiteellisista syistä), Kafka halusi kaikki kirjoituksensa tuhottavan kuolemansa jälkeen (näin ei tehty, hyvä niin), iki-ihanan folklaulaja Karen Daltonin levytetty tuotanto rajoittuu kahteen levyyn, ja myöhemmin rouva Dalton mainitsi että niin, olihan hänellä iso laatikollinen kotiäänityksiä mutta oli heittänyt ne pois (tässä vaiheessa fanit, kuten minä, pukeutuvat säkkikankaaseen ja heittelevät tuhkaa päälleen).
Taiteilija myös katsoo omia teoksiaan täysin eri näkökulmasta kuin katsoja/kuulija/lukija, ja saattaa arvottaa taustatekijöitä jotka eivät sinänsä lopputulokseen kuulu...esim. Suzanne Vega kertoo saavansa allergisen reaktion kuullessaan nykyään erästä levyään, koska sen äänitysolosuhteet olivat niin hankalat...ja vaikka Alfred Hitchcock pitikin suosikkielokuvanaan Shadow of a Doubtia niin minä kyllä silti pidän mm. Takaikkunaa tai Vertigoa parempina leffoina...
Legendat ovat hauskoja ja on hienoa että on olemassa sellaisia pyhiä Graaleja kuten yhdeksäntuntinen Greed pölyttymässä jonkin varaston nurkassa (niitä kadonneiksi luultuja leffoja löytyy aina silloin tällöin) tai Aristoteleen manuskripti Komedia piilossa italialaisen luostarin kirjaston uumenissa...valitettavasti kuitenkin pelkään että jos ne Graalit löytyisivät niin moni pettyisi.
Siitä onkin aikaa kun on viimeksi ollut konsertissa jonka esiintyjän on tiennyt etukäteen ja on kuullut jopa levyjään. Periaatteesta ja taloudellisistakin syistä olen suosinut niitä pienempiä klubikeikkoja, periaatteella että yli kahtakymppiä ei lipusta makseta, yleensä reilusti alle...ja toisaalta kun tämä kotikaupunkini ei ole mikään jokaisen maailmankiertueen vakiopaikka niin sitten on tullut käytyä niiden tuntemattomien mutta kiinnostavan kuuloisten esiintyjien keikoilla.
No, ei se Erdmöbel myöskään mikään jättimegayhtye ole. Kölniläinen viiden hengen poppoo joka ulkoisesti näyttää Alivaltiosihteeriltä ja soittaa loungepoppia. No, yhtyeen nimi on slanginimitys ruumisarkulle joten vaikka sellaista siloisensulavaa poppia tekevätkin niin pieni ironia-annos on mukana. Ja sanoituksiaan on kiitelty, pitäisi vain osata paremmin saksaa...
Uusin levynsä No. 1 Hits on coverkokoelma, kappaleita jotka ovat olleet listaykkösiä jossain päin maailmaa...ja soittivat yhtä kappaletta lukuunottamatta koko levyn läpi, vieläpä samassa järjestyksessä kuin mitä ne kappaleet ovat levyllä :) No, se Crash Test Dummiesin hyminäbiisin (Da war mal ein Junge) saikin jättää pois, levyn huonompia kappaleita...ja Joan Osbornen One of Us on karmea myös nimellä Einer wie wir.
Jotkut muut kappaleet, jotka eivät olleet kovin kummoisia levyllä toimivat paljon paremmin livenä (mm. Vengaboysin Auf und ab, Kraftwerkin Das Modell), Riecht wie Teen Spirit on pirun hieno kappale myös hitaana hissijazzina (pasuuna siitä Nirvanan versiosta puuttuikin) ja Kylien Aus meinem Kopf on yksinkertaisesti nerokas.
Sitten kun nuo pakolliset kuviot oli saatu hoidettua niin voitiin jatkaa aikaisempien levyjen parhaimmistolla.
Mutta kolme encorea jotka kestävät yhteensä yhtä kauan kuin se varsinainen konsertti on hieman liioittelua :)
Neil Gaiman tarinoi aikoinaan Helsingin matkallaan lukemastaan leffakäsikirjoituksesta sarjakuvastaan Sandman...käsikirjoitus alkoi kuten sarjakuvakin, Morpheus on vangittu maan päälle, tällä kertaa huipputeknologiseen vankilaan...mutta kun sähkökatkos pimentää puoli Manhattania (jeps) Morpheus pääsee pakoon, ja ensimmäiset vuorosanansa kuuluvat "Ha, puny mortals, think your prisons could hold ME?" tai jotain sinne päin...jostain syystä elokuvan tuotanto ei ole edennyt ilmeisesti pitemmälle. Kuten ei myöskään leffaversio Terry Pratchettin kirjasta Mort, josta haluttiin poistaa yksi hahmoista...Kuolema.
Kaikkien maailman tehtyjen elokuvien sivussa on sitten kaikki ne elokuvat joita ei tehty tai jotka toteutuivat jossain määrin erilaisina. Väitteet Orson Wellesin suunnitelmista tehdä Batman-elokuva ovat ilmeisesti vain urbaanilegendoja, sen sijaan The Beatles kuulemma ihan oikeasti suunnitteli leffaa Sormusten Herrasta...ja vaikka "this would have been so shit" onkin epäilemättä totuudenmukainen arvio, olisi se silti ollut hauska nähdä (ja pilkata 60-luvun hippejä moisista rikoksista ihmiskuntaa kohtaan).
Salvador Dalin tekemä Disney-animaatio ei edennyt muutamaa yksittäistä kuvaa pitemmälle, mikä on myös sääli...Olisihan sekin saattanut olla ihan paska mutta toisaalta, ehkäpä ei. Samoin Fantasiasta oli tarkoitus tehdä jatkuva sarja elokuvia mutta sen ensimmäisen huono kassamenestys jäädytti suunnitelmat useammaksi vuosikymmeneksi...
Ja aikookohan Tom Cruise ikinä toteuttaa sitä elämänkertaleffaa legendaarisesta Shaggs-yhtyeestä?
Oma lukunsa ovat sitten elokuvat jotka toteutuivat mutta eri tavalla kuin oli alunperin suunniteltu. Lauran ensimmäinen ohjaaja Ruben Mamoulian suunnitteli "se olikin vain unta" lopetusta leffaan, emme jää suremaan muutosta (vaikka lopputulos onkin yhtenäisyydeltään hieman horjuva).
Dario Argento halusi Suspirian näyttelijäkaartiksi 10-vuotiaita tyttöjä, tällöin lopputulos olisi ollut huomattavasti pervompi mutta toisaalta sen valmistuneen leffan unenomaisuus olisi jäänyt saavuttamatta (näyttelijät olivat myöhäisteini-ikäisiä, mutta vuorosanat pysyivät alkuperäisinä, ja esim. lavasteiden mittasuhteet säädettiin antamaan vaikutelma lapsista...).
Ja mitä olisi tapahtunut Casablancalle, jos lopputulos olisi ollut se toinen (ja Rickin roolissa Ronald Reagan...) Näyttelijöistä sitä spekuloitavaa riittääkin yllin kyllin, ei taida olla yhtään suurta leffaa jossa ei oltaisi jossain vaiheessa pohdittu vaihtoehtoisia näyttelijöitä (joista moni olisi ollut "this would have been so shit"). Ja toisaalta, mitä jos ne ei-niin-onnistuneet leffat olisivat kokeneet pari ratkaisevaa henkilöstövaihdosta?
Huvikseni aloin pohtimaan tekijöitä jotka olisi hauska nähdä samassa leffassa...rajoittuen tietenkin saman aikakauden ihmisiin, ei siis aikakoneella toteutettua Carmen Miranda - Tura Satana - Marie Prevost -komediaa jonka ohjaa John Waters, niin hieno kuin se epäilemättä olisikin...
Sen kummemmin juonia pohtimatta, laitetaan 60-luvun puolivälin Robert Aldrich ohjaamaan leffa jossa näyttelevät Bette Davis, Thelma Ritter, Ruth Gordon, Agnes Moorehead ja Katherine Hepburn. Vähän niin kuin Tyttökullat jossa tulee kirvesmurhia. Joan Crawford, ilmeinen valinta, tapaa varastaa shown liian tehokkaasti että häntä voidaan päästää tällaisen ensemble castin osaksi. Kunnianosoitukseksi leffan nimi voisi kuitenkin olla vaikka Wire Hanger...
Tai 40-luvun puolivälissä Otto Preminger innostuisi tekemään kolmiodraaman ryhmällä Clifton Webb, George Sanders ja Vincent Price. Webb ja Sanders olisivat todellinen bitch queen -pariskunta joiden passiivis-aggressiivista valtapelisuhdetta tulisi sotkemaan Price, tuo lutka. Sivurooleihin voisi heittää vaikkapa Claude Rainsin, ja Errol Flynnin? Vai Tyrone Powerin? Tulkoot molemmat. Ja Peter Lorre on aina hauska sivuosanäyttelijä...
Kaikki tietysti toteutettuna siinä ajan hengessä että mitään ei varsinaisesti sanota suoraan mutta vihjauksia ja innuendoa laitetaan joka kohtaukseen lapiokaupalla.
Oikeasti, tuo olisi maailman paras elokuva.
Myönnetään, nuo ideat pohjasivat olemassaoleviin elokuviin jotka on vain viety pitemmälle loogiseen lopputulokseensa (Whatever Happened to Baby Jane ja Laura). Mutta olisivat ne silti hyviä.
Kiinnostuneet lukijat haastuvat miettimään omia unelmaleffakaartejaan (tai vaihtoehtoisesti uusia skenaarioita Beatles-elokuviin...Elviskin kelpaa. Tai Beatles-Elvis-yhteisleffa).
Another wretched morning
A wretched October day
No sound of angels in the trees
Christmas is far away
Yeah, listen, what's this?
The televoice starts whipping round
The vision comes today
And this is what the voice declaims
It's to Megatherion's birthday!
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
I said
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
One more time
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
Well you can take your three wise kings, your manger sheep, and hey!
And I'm gonna tell you why, too
Cause the thelema-boys are taking over with the tidings of the beast's birthday
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
I said
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
One more time
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
Crowleymass, Crowleymass
See the little children at Crowleymass
Their faces full of awe
And they don't get no shitty dolls and trains and stuff like that
No, they just get the Book of the Law
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
I said
Don't give us no sass or we'll kick your ass
Cause we're the heralds of Crowleymass!
Well you can take your reincarnation, transsubstantiation and your papal kiss
Cause I'm with a beast in beastly bliss
And all I want is copulation!
Oh darling!
And there ain't no grace, there ain't no guilt
Cause this is the law, do what thou wilt
The name is Crowley, it rhymes with holy
It isn't Crowley, that rhymes with fouly, eeewww
Well you can take your reincarnation, transubstantiation and your papal kiss
Cause I'm with a beast in beastly bliss
And all I want is good old-fashioned copulation!
Päivän teemakappale: Current 93 - Crowleymass Unveiled
millikan
3
Aika ajoin tulee vahva halu ryhtyä Maarit Verrosen novellihenkilöksi. En ole vielä ryhtynyt, mutta ehkäpä pian...
...olin kuuntelemassa esitelmää, jonka pitäjällä oli mitä merkillisin tapa puhua. En tiedä oliko kurkussa vikaa vai mitä, mutta pääsääntöisesti ääni ei ollut sellaista teatterikuiskausta voimakkaampi...tähän yhdistettynä varsin erikoinen puheen rytmi ja varsin reipas nopeus, niin lopputulos kuulosti siltä että olisi kuunnellut radion urheiluselostusta Jukolan viestistä, siis niitä joissa toimittaja supattaa yöllä pimeässä pusikossa että "on nyt täällä rasti sen ja sen lähellä ja Yläjärven Yllätyksen edustaja saapui rastille ensimmäisenä..."
