"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Roskien vientiä

Innostuin äsken viemään roskat ja metallijätteet. Roskat viedään ihan tuohon vaan pihassa olevaan pömpeliin, mutta metallijätteet pitää viedä tuonne vähän matkan päähän, marketin pihassa olevaan pömpeliin. Innostuin ihan vain sen takia, kun pääsi pikkuisen käveleksimään tuonne ulos. Siellä on NIIN ihanaa. Pikkunen -10 asteen pakkanen ja lunta. :)

Kävelin oikein hieman pidempää reittiä eli puiston läpi. Vitsi, kun vaahteran oksat on hienon näkösiä, kun ne ovat saaneet kuurapeitteen. Olisin ottanut kuvia, jos ei olisi näin pimeää.

Joku on laittanut englanninkieliseen Wikipediaan linkin kotisivuillemme. Aika moni onkin tullut sitten sitä kautta galleriaamme. Sieltä siis löytyy viime kesäisiä Turun reissun kuvia. Satuimme olemaan nimittäin samassa junassa Amazing Race kilpailijoiden kanssa. Ensin oli joillain spoilaus -sivuilla linkkejä ja nyt, kun tästä 10. tuotantokaudesta on tullut wikipediaankin artikkeli, joku on laittanut linkin sivuillemme. Oli kyllä melkoinen sattuma sekin. Maanantaina vain päätimme lähteä käväisemään viikonlopuksi Turkuun ja Perjantai aamuna sitten istuttiinkin jo junassa. Ja sattumoisin Tampereelta tuli kyytiin nämä Amazing race kilpailijat. Tarkoituksenamme oli olla Turussa sunnuntaihin, mutta päätettiin olla vielä yksi yö, kun hotellissa sattui olemaan tilaa. Aivan uskomaton matka.


Viikonloppu

Onpas tänään ollut niin kaunis talvinen päivä. Vaikkakaan lunta ei ole maassa kuin muutamia senttejä. No, kyllähän se tietysti vähäinenkin lumi tuo semmoisen talvisen ilmeen.

Lähdimme eilen kävelylle tarkoituksenamme käydä Gigantissa. Eihän se tietenkään auki ollut, kun oli se pyhäinpäivä, vai mikä se nyt sitten onkaan. Olimme jo melkein perillä, kun huomasimme, että parkkipaikalla ei ole yhtään autoa. Lopulta hoksasimme, että sehän onkin nyt se pyhäpäivä. Plääh... No, tulipa tehtyä mukava, virkistävä kävelyreissu.

Perjantaina olimme kultin vanhempien kämpällä remonttia tekemässä. "Kämppä" on semmoinen yksiö tuolla keskustassa, jossa ei asu ketään vakituisesti, mutta jossa kultin sisko ja vanhemmat viettävät aikaansa, jos sattuu olemaan esimerkiksi ruokatauko tai joku muu vapaahetki, kun he ovat kaikki Kuopiossa töissä/koulussa, mutta asuvat Alapitkällä. Anyway, raaputtelimme seinistä ikivanhaa tapettia. Aivan järkyttävän kamalaa hommaa. Lauantaina olikin sitten niska ja hartiat niin jumissa, että hyvä, kun pääsi aamulla sängystä ylös. Ja heti aamusta kauhea päänsärky.

Tänään onneksi ei ole enää koskenu juuri minnekään.

Kulta on tänään ollut taas melkoisen ahkerana. On nimittäin melkein koko päivän asentanut isolle koneelle Kubuntua. Siinä on kyllä melkoinen homma, kun pitää kaikki ne lisäosat laitella ja sitten vielä tuo Kaffeine (television katseluohjelma) ei toimi, kun pitää laittaa joku codec. Se codec jotenkin laittaa sen äänen siihen. Tai siis kun se ääni tulee mpeg-pakattuna tuolta kaapelista ja se codec sitten "avaa" sen pakkauksen. Ja ei, minä en tajua tuosta mitään. Kysyin tuon jutun kullalta, joka sitten selitti minulle ja jonka minä sitten tänne kirjoitin.


Talvinen päivä

Tänään on ollut niin ihana talvinen päivä. Ulkona satanu lunta ja mukava tuulen tuiverrus. :) Tosin tuuli olisi saanut pitää kyllä pientä taukoa, kun kävelin yliopistolle. Minä pöhkö kun unohdin laittaa kalsarit jalkaan. Tuli vähän vilu.

Tänään siis alkoi taas luennot avoimessa yliopistossa. Tällä kertaa kurssin nimi on ekosysteemit ja ympäristökysymykset. Järkyttävän mielenkiintoista. Luentokin oli NIIN älyttömän mielenkiintoinen. Saisi vain tulla se oppikirja nyt sieltä. Meillä on oikein englanninkielinen kirja. Tulee oikein kunnon yliopisto-opiskelija olo, kun kirja on englanniksi. :D Saapi nähdä, miten sujuu...

Kulta latasi ja asensi tänään meille Microsoftin Internet Explorer 7 -selaimet. Ihan kiva, tosin on ihan kauheesti matkittu firefoxia. Ja on paljon hitaampi kuin firefox, jota ite tykkään käyttää. Kulta laitto tämän selaimen, että voi katsoa, että miten sivut (kulti suunnittelee ja ohjelmoi ja hoitaa web-sivuja) toimii IE:llä.

Sivuista puheenollen. Meille tuli eilen inspiraatio ja pistettiin sivujen ulkoasu uusiksi. Käykää ihmeessä katsomassa, jos kiinnostaa. Linkki on profiilissani. Sain idean yhdestä fontista, jonka löysin tuolta dafont.com:ista. Siellä on ihan älyttömän huippuja fontteja. Ja niistä saa niin kamalan paljon ideoita. :D Suosittelen. :)

Jes... Myytinmurtajat alkaa ihan kohta. :) Minä menen nyt hakemaan teetä.


Elokuva

Niin tosiaan. Eilinen Nelosen illan elokuva, Toscanan auringon alla, oli aivan mahtava. Tykkään siitä tosi paljon. Eilinen oli kolmas kerta kun näin sen. Jokin siinä elokuvassa sytyttää. Ihanat maisematkin ja niin hyvät näyttelijät. Juonikin on ihan hyvä. Ja lisäksi seksuaalivähemmistöjäkin löytyy. Bussilastillinen homoja ja lesboja sekä tietty päähenkilön (Diana Lane) hyvä ystävä (on ainakin Greyn anatomiassa). Suosittelen. :D

Olenkohan blogissani koskaan kertonut yhdestäkään elokuvasta, josta en pitäisi? Minusta ei voi ikinä tulla elokuvakriitikkoa, koska pitäisin todennäköisesti kaikista elokuvista. Tai no, onhan sitä tietenkin joitain, joista en pidä. Muun muassa sotaelokuvia en voi sietää.


Kamala viikonloppu, ihana maanantai

Viikonloppu oli kerrassaan kamala. Kulta ei ollut lauantaina kotona. Minulla oli ihan tajuttoman tylsää ja aivan järkyttävän kamalan hirveä ikävä kultaa. Kulta oli mummonsa 80-vuotis syntymäpäivillä. Alkuun kaikki sujui hyvin, kuuntelin musiikkia ja siivosin, mutta päivä vain paheni loppua kohden kunnes kulta tuli ja vältyin kuoliaaksi ikävystymiseltä. Sain sentään silitettyä vaatteita ja tiskattua.

Sunnuntai meni pääasiassa koneella istuessa. Oikeastaan aika tylsä päivä sekin, mutta jotenkin mukavan rauhallinen. Mukavinta oli käydä ostamassa ruokakermaa k-marketista. Ulkona oli nimittäin mukava pikkupakkanen (huimat -2,5 astetta). Ja luntakin oli maassa, tosin älyttömän vähän. Tykkään talvesta ja lumesta. :)

Tänä aamuna satoin lunta oikein tuutin täydeltä. Maa peittyi aika nopeasti parin sentin lumikerrokseen ja puut näyttävät talvisilta. Tämän päivän valopilkku oli nuortenilta. Jäimme vielä pikkuhetkeksi höpisemään vetäjän ja hänen puolisonsa (?) kanssa. Valitettavasti ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa voitu jäädä, kun piti ehtiä kauppaan ja linja-autoon. Olemme kultin kanssa jo pitkään mietineet, että kuka onkaan vetäjän puoliso, vaihtoehtoja on kaksi. Nyt olemme varmoja, että puoliso on eräs henkilö, jonka näin tänään ensimmäistä kertaa nuortenillassa. Emme ole ikinä kehdanneet kysyä sitä vetäjältä itseltään. :D

Tänään näköjään menee taas nukkumaan meno melko myöhäiseksi. Lauantaina menimme nukkumaan yhdeltä, sunnuntaina kahdelta ja tänään ties milloin... sen näkee sitten. :)


Kaupassa juoksua

Kävimme tänään kultin kanssa keskustassa kaupassa, koska oli ostettavana joitain asioita, joita ei välttämättä Neulamäestä saa, esimerkiksi reilun kaupan banaanit. Tulimme sitten siihen tulokseen, että ostamme maidon, persiljan ja joitain muita täältä Neulamäestä, ettei tarvitse linja-autossa kaikkea kuljettaa. Neulamäen marketissa koimme järkytyksen. Persiljaa oli vain kaksi puskaa. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin lähteä toiseen markettiin vähän kauemmas. Persilja on nimittäin meillä marsujen perusruokaa, kun niille ei voi antaa salaattia, kun se aiheuttaa teddyille helposti virtsakiviä.

Tänään oli viimeinen työpäiväni. Otin nimittäin alkuviikosta loparit. Inhosin koko työtä, joten tämä oli paras vaihtoehto. Sain ihan hyvän todistuksen koulutuksesta ja vielä työtodistuksenkin. Nyt sitten pitäisi etsiä uusi työpaikka. Miksi ihmeessä kaikkien työpaikkojen pitää olla niin vaikeasti löydettävissä!? Tai jos jotain löytyy, niin siihen vaaditaan suunnilleen tohtorin paperit... plääh!

Kulta lähtee huomenna jonnekin. Siis mummonsa luokse, kun sillä on 80-vuotis syntymäpäivä. Olen melkein koko päivän itekseen kotona. Mitähän sitä tekisi. Pitää varmaan tiskata ja siivoilla muutenkin. (kulta, tämä ei ole lupaus). :D On nimittäin jäänyt tiskaamatta parina viime päivänä, joten tiskiä on hieman kertynyt. Huoh.

Olen viime viikkoina addiktoitunut lähes totaalisesti simcity 4 -peliin. Siinäpä vasta näppärä peli. :) En yleensä kovin paljoa pelaile, mutta nyt on tullut kyllä pelailtua aika paljonkin. Mutta ei niin paljon, että sosiaalinen elämäni olisi siitä kärsinyt.

Nyt taidan mennä lukemaan Da Vinci -koodia. Aivan mahtava kirja. Ja niin jännittäväkin vielä. :) Ja hyvä juoni.


Unelmia

Olen elänyt koko illan haavemaailmassa. Olen suunnitellut ja miettinyt ja ajatellut tulevaa kotiamme. Olemme tällä hetkellä miettineet myös kerrostaloa vaihtoehtona. Jos joskus muutamme kerrostaloon, on pakko ostaa jossain vaiheessa myös mökki. Samaa tyyliä, kuin Aboan torppa. Pitäähän sitä ihmisellä olla paikka, jota remontoida ja kunnostaa ja jonka pihasta pitää itse pitää huolta. Kerrostalossa kun ei ole niinkään tarvetta esimerkiksi lumitöille tai nurmikonleikkuulle. Ja jossain pitää olla paikka, jossa hoitaa puutarhaa. :)

Toinen haaveilun kohde on ollut parisuhteen rekisteröinti. Olen haaveillut siitä, että saisimme parisuhteemme jossain välissä rekisteröityä. Tämmöinen haave johtuu siitä, kun tänään nuortenillassa uusi vetäjä kysyi, että olemmeko jo rekisteröineet parisuhteen. Onhan siitä ollut puhetta jo suunnilleen puoli vuotta, mutta ei ole vielä tullut tehtyä asian eteen mitään. Muistin sitten juuri äsken, että Teknialla on vuokrattavana kokous- ja juhlatiloja. Niimpä suuntasin heti ensiksi osoitteeseen teknia.fi, ja löysin etsimäni. Tämmöinen paikka olisi ihana joskus tuleville juhlallisuuksille. Pitäisi tosin keksiä, että keitä kutsua. http://teknia.fi/main.asp?sid=1&sivu=33&kpl=15&o=33&ok=2
Ja muistakaa, maalaa teksti ja paina ctrl + c ja mene uudelle ikkunalle ja paina ctrl + v... Ei tarvitse kirjoittaa koko osoitetta käsin. :)


Elokuva ilta

Meillä oli eilen kultin kanssa elokuva ilta. Katottiin Geishan muistelmat. Aivan superhypermahtava elokuva. :) Juoni hyvä, näyttelijäntyö mahtava, visuaalinen ilme mahtava, ohjaus loistava, näyttelijät huippuluokkaa, roolitus onnistunut... kertakaikkisen upea! :) Elokuvasta jäi hyvä mieli.

Tänä iltana on myös elokuva ilta. Saamme vuokrata nimittäin elokuvan ilmaiseksi, niin pakkohan se on nyt joku vuokrata.


Kauhea ämmä

Eilen oli ihan kamala työpäivä. :( Huomasin keskiviikkona, että inhoan sitä vuoropäällikköä yli kaiken. Ja vuoropäällikkö taitaa inhota minua. Se on jotenkin ottanut minut ja kultin silmätikukseen. Ainoat, joille valitetaan koko ajan olemme me, vaikka muilla menee yhtä huonosti tai huonommin. Ja lisäksi se on ottanut itselleen suosikin, jolle se on koko ajan tosi mukava. Jonakin viime viikon päivänä se esimerkiksi sanoi suosikilleen, kun ei oikein hommat sujuneet, että "joskus sattuu tulemaan vain huonoja päiviä, ei siitä tarvii niin kauheesti välittää, huomenna menee jo varmaan paremmin". Sitten, kun se tuli minun luo, alkoi hirveät valitukset. "Nyt asennetta tähän hommaan, ei tämä niin vaikeaa voi olla. Pitäisi olla jo vähintään kaksi kauppaa. Päivän loppuun mennessä pitää olla vähintään kuusi kauppaa". Lisäksi eilen, se teki tosi inhottavan tempun. Myöhästyttiin nimittäin eilen taas linja-autosta, olimme 15 minuuttia myöhässä. Vuoropäällikkö vetäisi herneet nenään. Sitten, kun alotettiin työt, se sanoi, että "Koska M j V tulivat myöhässä, tavoite on 27 kauppaa". Ihan selvästi koitti saada muut inhoamaan meitä. Ja siis 27 kauppaa on ihan älyttömän iso tavoite, kun töissä oli vain neljä ihmistä. Ja lisäksi se siirsi minut istumaan jonnekin huitsin nevadaan, erilleen kaikista muista. Ihan törkeetä, kun minut eristetään sinne jonnekin paskalle paikalle, jossa ei edes kaikki laitteet toimi. Minulla meni ainakin puoli tuntia, kun piti etsiä jostain toimiva laturi puhelimeen ja uusi handfree.

Onneksi eilen oli kotitentin (kun olen vielä koulutusjaksolla, niin minulla on kotietenttejä aina välillä) palautus, niin pistin loppuun vähän palautetta. Kotitentin lopussa kun oli semmoinen osio, minkä alussa luki, että palaute ei enää vaikuta arvosteluun. Laitoin siihen palautetta siitä, kun on epätasa-arvoista kohtelua (epäilen, että johtuu siitä, kun minä ja kulti ollaan homoseksuaaleja. Se nimittäin aloitti ilkeilyn silloin, kun sai tietää, että asumme yhdessä) ja siitä, kun vaihtoi minun paikkaa, eikä edes kaikki vehkeet toimineet ko. paikalla. Lisäksi pistin jostain muusta, mutta en nyt muista mistä. Saa nyt sitten nähdä, että miten käy.

Olen oikeasti meinannut räjähtää sille jo ties kuinka monta kertaa tällä viikolla. Ja kulta sille pikkuisen jo suutahti eilen, kun se rupesi valittamaan siitä, kun minuutteja on niin vähän.


Ja taas "ai niin"

Minusta tuntuu, että minulla on melkein joka bloggaukseen jotain lisättävää. Minulla taitaa olla hieman huonomuisti tai jotain.

Tuli tuossa hetki sitten mieleen, että eilen oli nuortenilta, niin kuin suunnilleen joka ainut maanantai. Siellä oli nyt todella vähän porukkaa, yhteensä viisi henkilöä, minä mukaan lukien. Pelasimme sellaista ikivanhaa peliä. Se oli joku "Sexual game" tms. oli ihan Suomenkielinen peli. Taisi olla väestöliiton julkaisema. Oli kyllä "hieman" vanhentunutta tietoa. Pelissä oli semmoisia kortteja, joissa oli joku kysymys seksiin, seksuaalisuuten tai muuhun sellaiseen liittyen. Yhdessä kortissa oli kysymys "voiko miehen raiskata?". Vastaus on, "ei voi. Naisen voi raiskata. Nainen voi saada tuomion seksiin pakottamisesta". Ihan kummallinen juttu. Ja muutenkin oli ihan tajuttoman kummia väitteitä siinä. Hyvin huomaa, että on yhteiskunta muuttunut.