• sleepygay

Luennolla kuultua

Meillä oli tänään naisten hoitotyön luento ja siellä tuli puhetta laajemminkin ihmisen seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä yms. Paikoitellen luento oli hyvinkin keskusteleva, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Esille tuli myös yhden koulukaverini suhtautuminen homoseksuaaleihin. Hän oli sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on ei voi olla synnynnäistä tai geneettistä siksi, kun nyt on yhtä äkkiä homoseksuaalisuus jotenkin lisääntynyt. Tässä vaiheessa mulla oli jo leuka loksahtanut lattiaan. Hänelle ei ollut lainkaan juolahtanut mieleen se, että ehkäpä homoja nyt on maagisesti enemmän siksi, kun yhteiskunta on muuttunut. Tuskin olisin itsekään tullut kaapista 70-luvulla ihan kenelle vaan, kun parhaimmillaan olisi joutunut mielisairaalaan!

Toinen perustelu oli hänen omat homoseksuaaliset kaverinsa. Hän kertoi, että hän oli huomannut omissa ystävissään, että kaikilla oli jotain "ongelmia ihmissuhteissa". Minusta tuollainen yleistäminen on kummallista, koska tuskin kenenkään ystäväpiirissä on niin paljon homoseksuaaleja, että siitä mitään isompia johtopäätöksiä voi tehdä. Itse tunnen homoja, joilla on täysin "normaalit" suhteet sekä omiin vanhempiin että myös ystäviin. Hänen argumentointinsa oli kuin suoraan Aslanin sivuilta!

Onneksi opettaja oli tavallaan samaa mieltä kuin minäkin ja selittikin kantansa hyvin ja argumentoi selkeästi, joten tuli jotain muutakin näkökulmaa keskusteluun kuin homoseksuaalien "rikkinäisyys".

1 kommentti

martin

2.9.2010 21:52

Keskustelu on hyvä, mutta vielä parempi todellinen, asiaakoskeva ja ihmisläheinen argumentaatio.