Samaa sukupuolta olevien yhteisymmärrykseen perustuva seksuaalinen kanssakäyminen lakkasi Suomessa olemasta yleisesti rangaistavaa 1. helmikuuta 1971.
Hallituksen esitys siveellisyyteen kohdistuvien rikosten rankaisemista koskevan lainsäädännön muuttamisesta hyväksyttiin värikkään keskustelun jälkeen eduskunnassa osana "seksilakipakettia" toisessa käsittelyssä 24.11.1970 ja lopullinen kolmas käsittely oli täysistunnossa 27.11.1970.
Laki (silloisen) rikoslain 20. ja 25. luvun muuttamisesta oli säädösnumeroltaan 16/1971. Se astui voimaan 1. helmikuuta 1971. Vuonna 1889 säädetyssä ja 1894 voimaan tulleessa rikoslaissa mainittu “luonnoton haureus”, josta saatettiin tuomita korkeintaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen, ei enää sen jälkeen ollut Suomessa rikos.
Ennen lakimuutosta, 1960-luvulla, annettiin joitain kymmeniä vankeustuomioita vuosittain. Tuomiot olivat tyypillisesti ehdollisia. Edellisellä vuosikymmenellä tuomioita annettiin huomattavasti enemmän ja rangaistukset olivat ankarampia, usein ehdottomia. Lisäksi ehdollisenkin tuomion saanut saattoi menettää työpaikkansa ja kohdata muita ongelmia.
Kaikkiaan Suomessa "luonnottomasta haureudesta" samaa sukupuolta olevien välillä tuomittiin runsas tuhat miestä ja puolensataa naista.
Korkeampi suojaikäraja ja ns. kehotuskielto
Samaa sukupuolta olevien suhteiden dekriminalisointi ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että nämä suhteet olisi nähty yhdenvertaisena eri sukupuolta olevien suhteisiin nähden. Uudistuksen taustalla oli ajatus siitä, että tällaiset asiat kuuluvat ensisijaisesti ihmisten yksityisyyden piiriin.
Lainsäädäntöön samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita koskemaan säädettiin tiukennuksia, koska yhteiskunnan ja yksilön kannalta nähtiin perusteltuna yrittää ohjata kehitystä heteroseksuaaliseen suuntaan siinä vaiheessa, kun siihen vielä uskottiin voitavan vaikuttaa. Uskottiin, että homoseksuaalisuuteen olisi mahdollista vietellä.
Homoseksuaalista kanssakäymistä koskemaan määrättiin heteroseksuaalista kanssakäymistä korkeampi suojaikäraja. Kun heterosuhteiden suojaikäraja laskettiin aiemmasta 17 ikävuodesta 16 ikävuoteen, määrättiin homosuhteille 18 ikävuoden suojaikäraja. Suojaikäraja homosuhteessa asetettiin 21 ikävuoteen ja heterosuhteessa 18 ikävuoteen, kun kyse on alisteisessa asemassa toiseen nähden olemisesta.
Korkeampien suojaikärajojen lisäksi eduskunta päätti "julkisen kehottamisen samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisen haureuden harjoittamiseen" olevan rangaistavaa. Kehotuskieltona tunnettu lakipykälä johti joihinkin oikeustapauksiin, mutta sen rikkomisesta ei lopulta tuomittu rangaistuksiin. Kehotuskielto kuitenkin suitsi seksuaalivähemmistöjä koskevien aiheiden asiallista käsittelyä tiedotusvälineissä.
Yhdenvertaistuminen verkkaista
Suojaikärajat yhtenäistettiin ja ns. kehotuskielto kumottiin vuonna 1999 osana rikoslain kokonaisuudistusta. Sitä ennen Suomeen oli jo säädetty seksuaalivähemmistöjä syrjinnältä suojaavia lakeja. Suojaikärajoista ja kehotuskiellon kumoamisesta oli käyty keskustelua pitkään ennen lakiuudistusta, jo esimerkiksi vuonna 1981 tapahtuneesta sairausluokituksen poistosta lähtien.
Samaa sukupuolta olevien parisuhteet tunnustettiin Suomessa vuonna 2002, kun parisuhdelaki astui voimaan 1. maaliskuuta. Aluksi kuitenkin esimerkiksi perheen sisäinen adoptio-oikeus jäi puuttumaan. Se astui voimaan vuonna 2009.
Aiempia yrityksiä
Suomessa keskustelu homosuhteiden rangaistavuuden lopettamisesta käynnistyi toden teolla 1960-luvun puolivälissä. Silti jo maailmansotien välillä oli käyty jonkinlaista keskustelua samaa sukupuolta olevien välisten suhteet kieltävän lainsäädännön kumoamisesta, mutta asia hautautui vuosikymmeniksi Toisen maailmansodan ja maan jälleenrakennuksen alle. Ennen sotia toisaalta oli yleistynyt käsitys homoseksuaalisuudesta hoitoa vaativana sairautena.
Toteutuneeseen uudistukseen johtanut lainsäätämisprosessi käynnistyi vuonna 1966 asetetun valiokunnan laatimalla mietinnöllä loppuvuodesta 1967, mutta hanke raukesi hallituksen kaatumiseen. Pääosin kyseisen mietinnön pohjalta valmisteltuun lakialoitteeseen perustuvan lakiesityksen antoi lopulta eduskunnalle virkamieshallitus.
