Somejulkkis haluaa siivota homojen deittailukulttuuria - peräänkuuluttaa suostumusperustaisuutta

Tämän kylän homopoika -blogistaan tunnetuksi tullut Eino Nurmisto haluaa herättää keskustelua häirinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta myös homomiesten keskuudessa. Ylen haastattelussa Nurmisto kertoo havahtuneensa asiaan #metoo-ilmiön myötä.

Nurmisto puhuu homojen kesken elävästä normista: "kun on seksiseuran hakuun tarkoitetussa ympäristössä, niin on saatavilla kaikille ilman erillistä kyselyä". Seuranhakuympäristöjä voivat olla esimerkiksi baarit, dark room -tilat, seksibileet ja ulkoilmakin, sekä nykyään erityisesti verkon deittailusovellukset - joista Nurmisto erityisesti nostaa esiin pyytämättä lähetettävät kuvat sukupuolielimestä, kalukuvat eli dickpicit. Hän kertoo saaneensa niitä runsaasti Grindr-sovellusta sinkkuaikoinaan käyttäessään runsaasti. Nurmisto on kirjoittanut Homopojan opas -nimisen kirjan, joka käsittelee homosuhteita ja -seksiä.

Jutussa kommentoi myös Mikko Ala-Kapee, nykyään Sinuiksi-tukipalvelun toiminnanjohtaja. Hän toteaa, että myös anonyymeissä kohtaamispaikoissa, kuten seksikauppojen dark room -tiloissa, saunoissa ja seksibileissä on huolehdittava suostumuksellisuudesta, vaikka juuri halu seksiin on tuonut kaikki koolle. Syksyllä 2020 Sinuiksi-palvelu julkaisi nettideittioppaan hlbti-vähemmistöihin kuuluville.

Vaikka homomiesten deittikulttuuriin liittyy suoraviivainen seksuaalinen toiminta, ei se ole kaikille mieleen.

Yle kertoo homomiesten terveysjärjestö GMFA:n selvityksestä, jonka mukaan 62 prosenttia brittiläisistä homoista on kokenut ilman suostumusta tapahtuvaa koskettelua ja kourintaa yökerhossa. Saman järjestön mukaan 40 prosenttia yhdysvaltalaisista homomiehistä ja 47 prosenttia biseksuaaleista miehistä on kokenut suoranaista seksuaalista väkivaltaa.

Nurmisto ottaa esiin deittisovellukseen liittyvät "vanhojen setien limaiset lähestymiset" sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja viittaa "valtarakenteisiin".

Suorasukaisuuden juuret historiassa

Ylen jutussa homomiesten deittikulttuuriin vakiintuneita toimintatapoja taustoitetaan tuomalla esiin historiaa - aikaa, jolloin homoseksuaalinen kanssakäyminen oli rikos tai ainakin vahvasti ei-hyväksyttyä. Suomessakin samaa sukupuolta olevien välinen seksi oli rangaistavaa vuoteen 1971, sairaudeksi homoseksuaalisuus luokiteltiin vuoteen 1981 asti - ja kielteiset asenteet ovat eläneet näihin päiviin asti.

- Se on historiasta kantautuva ajatus, että kaiken pitää olla nopeaa ja tehokasta toimintaa ja tapahtua niin, että kukaan ei saa tietää. Vaikka meillä on Pride-kulkueet ja muut, niin perinne siitä elää. On niin paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta joutuvat elämään salaisesti tai häpeissään, kommentoi Nurmisto.

Ala-Kapee kertoo tulleensa "sateenkaariskeneen" mukaan parikymppisenä homomiehenä ja transvestiittinä 1990-luvulla. Hän kuvailee toisten fyysistä koskemattomuutta rikkovia toimintatapoja "pelin hengeen" sisäistämiseksi ja hyväksynnän janoamiseksi.

- Kun huomasin, että joku hipaisee pakarasta, luin sen hyväksyntänä. Mä kelpaan, mä riitän, mä kuulun tänne, mua halutaan. Se oli kipeyttä tulla hyväksytyksi, että kelpaisi edes jollekulle tai jopa tähän joukkoon, kertoo Ala-Kapee.

Hän toteaa, ettei suostuisi tänä päivänä sellaisiin satunnaissuhteisiin, joihin silloin suostui. Historiassa ja vielä 90-luvullakaan ei puhuttu suostumuksesta.

Ala-Kapee toteaa, että muu yhteiskunta vielä piti huolen siitä, että homot joutuivat tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi ja oudoiksi. Monelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvalle on opetettu kouluissa toiseuttavaa, ohittavaa, häpeää ja itseinhoa lisäävää seksuaaliterveystietoa, jonka fokuksessa on ollut yksiavioinen heteroseksi. Esimerkiksi kun 1980-luvulla alkaneen hiv-epidemian myötä alettiin puhua suojautumisesta ja turvaseksistä, homoseksi näyttäytyi "teknisenä toimenpiteenä". Seksuaalivalistuksessa ei puhuttu turvataidoista ja suostumuksesta.

Oman seksuaalisuuden salaamien ja häpeän kokemukset jatkuvat yhä. On koulukiusaamista, loukkaavaa vitsailua ja suoranaista syrjintääkin. Pelko syrjinnästä voi vaikeuttaa avun hankkimista, sillä tarvittavassa luottamuksessa viranomaisiakin kohtaan voi olla yhä puutteita.

Ylen julkaisemassa poikiin tai miehiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa käsittelevässä jutussa puolestaan kerrotaan miehiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan raskaasta miehen mallin taakasta, joka estää monia puhumasta. Kun mies sitten joutuu seksuaaliväkivallan kohteeksi, voi helposti käydä, että oma miehisyys kiistetään: en olekaan riittävän maskuliininen, miehekäs, mies, poika. Häpeä ja syyllisyys elävät vahvana. Myös pelko homoudesta on yhä läsnä. Juttuun haastateltu Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava työntekijä Tommi P. Pesonen kertoo esimerkiksi, että 13–14-vuotiaiden parissa kisaillaan yhä siitä, miten toisen maskuliinisuus saadaan kiistettyä. Homottelua käytetään haukkumasanana, vaikka homous itsessään olisikin nuorelle neutraali asia.

Alkoholi

Lisäksi sateenkaariympyröissä paljon asioita on tapahtunut ja tapahtuu yhä runsaankin alkoholinkäytön siivittämänä. Etenkin menneinä aikoina oman sosiaalisen estoisuuden vähentäminen alkoholin avulla on voinut olla hetkellisesti hyvinkin helpottavaa. Lisäksi järjestäytynyttä sateenkaariaktiviteettia on esimerkiksi Suomessa lähes koko sen olemassaolon ajan rahoitettu alkoholin myymisestä saatavilla voitoilla. Sen lisäksi tai ehkä jopa osittain sen johdosta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen on ollut hyvinkin viinahuuruista. Se taas ei ole välttämättä edistänyt muita huomioon ottavaa seksuaalikäyttäytymistä.