Tässäkö on Joulupukin kohtalo tulevana jouluna? Tosin kuvan tekijän nimimerkki suhtautuu melko negativisesti vihreisiin!

Tässäkö on Joulupukin kohtalo tulevana jouluna? Tosin kuvan tekijän nimimerkki suhtautuu melko negativisesti vihreisiin!
Kohta saamme taas kokea jäätävää viimaa meillä Suomessakin. Net ulkoministerimme suurin idoli maan päälle, eli Paavi Franciscus on hyökännyt LGBT -vähemmistöjä vastaan ja sitä mitä paavi edellä, niin samaa Timo hänen perässään.
Erään antamassan haastattelun mukaan paavi on todennut, että "kirkon työntekijöiden piirissa ei ole homoille paikkaa" ja, että "kysymys homoseksuaalisuudesta on hän huolestuttanut".
Useasti on paavi Franciscus mainittu jopa eräänlaisena kirkon uudistajana, mutta tässä lausunnossa hän tekee itsestää taas kerran patamustan konservatiivin.
Pedofiliaa hän ei toki tuomiset, mutta aikaiset ihmiset ja heidän seksuaalisen suuntauksensa. Odottakaa vaan, kun Timo tulee taas Suomeen, niin saamme kuulla tai tuta tämän sanonnan.
Onko yksi maailman suurimmista vatioista siirtymässä äärioikeistolaisten hallitsemaksi? Miten käy vähemmistön oikeuksien? Meilla on historiassa pahoja merkkejä asiasta.
Laitetaanko känny lautasen oikealle vai vasemmalle puolelle?
He eivät anna patsaidenkaan olla rauhassa. Mainitaan vain keksi esikerkkiä.
Ensimmäinen esimerkki on nuoren lehtimiehen Victor Noir’n hautamuistomerkki Père-Lachaisen hautausmaalla, johon on luonnollisessa koossa kaveri lepoasennossa ja realististi jopa puntissa oleva melkoinen pullistuma.
Victor Noir'n ampui kuoliaaksi keisari Napoleon III veljenpoika.
Toinen esimerkki on antiikin Apollo-jumalan patsas Évrex’n kaupungin François Mitterandin puistossa. Oheisesta kuvasta huomaa hyvin, että Apollon sukukalleudet ovat jatkuvat hivelyn ja sivelyn kohteena. Niin naiset kuin miehetkin, tosin varmaan eri syistä ovat iholla hipelöimässä antiikin jumalaa.
Naiset toivottavat hipelöimällä lapsionnea, mutta mitä sitten miehet toivovat, siitä ei ole paljoa tietoja.
Tulevana vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta suuren taitelijan ja aikaansa paljon edellä olleen neron Leonardo da Vincin kuolemasta. Italian television RAI juhlistaa kuoleman muistoa tekemällä sarjan Leonardo, joka lähetetään RAI:n kanavalla.
Sarja kuvaa Leonardoa teemalla ”outsider gay” eli homo ulkopuolinen. Ohjelman osien pitäisi tulla esitykseen juuri kuoleman muistopäivän paikkeilla.
Homo ja vegetaristi
Rasi on palkannut amerikkalaisen näyttelijän Frank Sponits’in (hän on esiintynyt amerikkalaisessa sarjassa ”The Man in the High Castle”) ja englantilaisen käsikirjoittajan Steve Thompsonin (mm. sarja ”Sherlock”) tekemään sarjaa.
”Leonardo oli todella ulkopuolinen, sillä hänen isänsä ei tunnustanut häntä lapsekseen, hän oli homo ja myös vasenkätinen”, toteaa RAI:n draamasarjojen päällikkö Eleonora Andreatta.
Homoseksuaalisuudella on ollut tärkeä rooli Leonardo da Vinciin elämässä - vaikka hänen seksuaalisen suuntautumisensa herättää edelleenkin kysymyksiä historioitsijoiden parissa. keskustelevat edelleen historioitsijoista. Hänet oli kuitenkin pidätetty 24 vuotiaana sodomiasta.
Kahdeksan jaksoa
Sarjassa, jonka RAI, Saksalainen kanava ZDF ja France Télévisions välittävät englanninkielisenä, on kahdeksan jaksoa. Jokainen osa tutkii osaa taiteilijan elämästä ja katsojana on Caterina niminen tyttö, joka oli yksi hänen malleistaan. Näin saamme tilaisuuden porautua Leonardon sieluun ja tuoda julki hänen salaisuuksiaan, kuten sanoo Eleonora Andreatta.
Vielä hienompaa on luvassa, sillä jokainen jakso selittää yhden Leonardo da Vinci -mestariteoksen tarinan, mutta aina RAI:n draamasarjojen päällikkö Eleonora Andreattan mukaan "henkilökohtainen näkökulma on etusijalla taiteelliseen näkökulmaan nähden"
.
Yhdysvaltain uintimaajoukkueen jäsen Abrahm DeVine tuli kaapista sunnuntaina 16. syyskuuta toteamallla ”On homourheilija. Meitä ei ole montaa ja siksi se oli minulle erittäin vaiketa tulla kaapista omalle ja kertoa se omalle joukkueelleni”. Näin hän sanoin Swimming World Magazine toimittajalle.
Abrahm on 400 metrin sekauinnin kansallinen mestari ja hän on pitkään taistellut oman seksuaalisuutensa kanssa. Jopa hän on joskus kyseenalaistanut itse oman uimariuransa:
”Kehittyminen homoseksuaalisena urheilijana missä tahansa urheilussa on todella rankkaa. On kehittynyt monilla urheilun alueilla kulttuuri, joissa homo on todella loukkaava sanonta. Se jotain sellaista, jotka tapahtuu kaikkialla ja joskus se vien halun harjoittelemisesta ja haluan olla mukana tiimissä”. Abrahm valmistui ulostuloon keskustelemalla asiasta entisen joukkuetoverinsa Max Williamsonin kanssa, joka vakuutti, ”että pysyy aina ystävänä”.
Abrahm on 22-vuotias ja huomasi nopeasti, että hänen vaitiolonsa oli ollut tarpeetonta. Joukkuetovereiden ja valmentajien reaktiot olivat erinomaisen myönteisiä.
ps. Meillä Ari-Pekka tuli vuosia sitten kaapista, on hienoa, että joku jenkkikin uskaltaa tehdä samoin.
Kuluvan syyskuun 8. päivä pidettiin New Yorkissa erilainen muotinäytös. Kyseessä oli italialaisen suunnittelijan Marco Moranten, joka työskentelee Marco Marco muotitalossa, luja iskua alan toimintaan.
Näytökseen osallistui 34 mallia ja jokainen heistä edusti transsukupuolta. Tämä oli muotihistorian ensimmäinen tämän laatuinen tapahtuma.
Marco Morante on 34 vuotias suunnittelija, joka on sitoutunut LGBT+ -yhteisön toimintaan. Lehdistölle antamassaan lausunnossa Marco toteaa:
”Vaikka minulla on ollut aina näytöksissäni transihmisiä, niin on käynyt ilmi, että heidän läsnäolonsa on häirinnyt joitain homoseksuaaleja. Halusin luoda tilan, jossa juhlitaan transvartaloa. Tämä on oli tilaisuus, joka vahvasti toi lähelle heidän olemisensa ja sen tosiasian, että transindentiteetti on hieno ja kaunis asia".
On paljon puhuttu kulttuurillisesta varastamisesta. Oikeastaan kultturit kehittyvät vain lainamalla tai varastamalla vaikutteita muista kulttuureista. Sellainen kulttuuri, joka on itseriittoisesti vain oma itsensaä on tuomittu näivettymään ja kuihtumaan pois.
Jo barokin aikana Jean-Philippe Rameau (1683-1769) kirjoitti hienoa musiikkia, jonka aiheena olivat intiaanit. Ohessa eräs tämän musiikin sovellus Les Indes galantes. Les sauvages.
Onko kyseessä kultturillinen varastaminen vai jotain muuta vaiko uuden rakentamista?
Turkin poliisi, joka suhtautuu erityisen vihamielisesti Gay Pride-toimintaan, osoitti suurta ystävällisyyttä. Sen piti hajoittaa Gay Pride vesitykeillä, mutta se kuitenkin loi niiden avulla sateenkaaren.
Joskus typeryyskin voi olla hienoa ja kohteita palkitsevaa!