Valmiina

Pelkään että oon sairastumassa jonkinlaiseen syömishäiriöön. Oon joutunu parina päivänä työntämään sormet kurkkuun ku olo on tuntunu niin ahdistavalta ja vieläki väsyneeltä. Oon myös syöny aika paljon makeeta jotta mieli paremmaks tulis...

Mun kulta on ollu jo yli viikon mökillään ilman mua. Mä oon soittanu hänelle vähintään kerran päivässä ja kyselly että mitä hän siellä puuhailee ja että voisinko mä tulla jo sinne. Mulla vaatekassi valmiiks eteisessä on ollu jo monta päivää. Oon varautunu lähteen sinne itikoiden syötäväks heti kun herralle se vaan sopii.

Oon myös äänittäny J:n kanssa käymiäni puheluita ja kuunnellu niitä uudelleen ja uudelleen :/ Pari päivää sitten kuulin taustalta outoja ääniä ihanku hänen luonaan olis ollu joku toinen ihminen. Hän itse sanoi sen olleen televisio. Täs vaiheessa mä en enää tiedä mihin uskoa, hänen luottamuksensa on kärsiny mun silmissä.

Mun hyvä ystävä (se sama kampaaja) oli eilen mun luona istumassa iltaa ja viiniä juodessa me kuunneltiin noita mun äänityksiä. Hän oli myös sitä mieltä että J oli niissä jotenkin etäinen ja vaivautunu. Lopulta mun ystävä katsoi mua syvälle silmiin ja sanoi että tilanne ei näytä ollenkaan hyvältä. Että mun on taisteltava tässä ja nyt omasta miehestäni ennenku on lopullisesti liian myöhäistä. Hän tuntuu katoavan vaan koko ajan etäämmälle...

Kovin montaa päivää mä en oo enää valmis odottaan. J ei pysty välttelemään mua ikuisesti vaan ennemmin tai myöhemmin hänen on kohdattava mut silmästä silmään. Voin sanoa että hän ei pääse musta eroon vähin äänin ilman että hän joutuu käymään läpi sitä mitä meidän välillä on tapahtunu. Munkin kärsivällisyydellä on rajansa. Ja jos mä tunnen että mua on loukattu niin mun kiltteys karisee aika nopeesti ja osaan olla tarvittaessa myös aika veemäinen...