Liian pitkään pääs menee siinä etten blogia oo ehtiny tai jaksanu päivittää. Nyt vähitellen flunssasta palautumassa oon ja sen lisäks mua painanu on ihan älytön työstressi. Tuntuu et meidän työpaikalla ilmapiiri on koko ajan vähitellen huonontunu :((( En oikeesti tiedä miten kauan tätä menoo enää jaksaa...
Mun esimies mua taas huomautti siitä etten kohdellu asiakasta sopivalla tavalla :// Hän sanoi että vaikka hyvä työssäni oon ja ammattitaitoinen niin mun palveluasenteessa korjaamista olis....Hänen mielestään muutun tylyks jos asiakas ei mun neuvoja huomioi niitä itse ensin kysyttyään.... Mun vaan pitäis kuulemma paremmin hyväksyy et monelle hinta on se ratkasevin asia ja halpaa etsimään tullu yleensä halpaa ostaaki vaikka se ei päällä näyttäis yhtä hyvältä ku kalliimpi....
Sanoin hänelle jo ajat sitten ymmärtäneeni asian kun hän siitä mulle on ennenkin puhunu :/ Ja että musta jotenkin on alkanu tuntuun et kyse enempi meidän putiikin työilmapiiristä olis. Sanoin että musta reilua olis jos hän pystyis asiat ottaan asioina eikä takertua siihen jos ei jostain alaisestaan ihmisenä tykkää. Hänen naama punottaan alkoi ja huudettuaan ettei täs siitä oo kyse ollenkaan lähti toiseen huoneeseen. Että semmonen kiva "henki" meillä täällä...
Eilen illalla kun väsyneenä kotiin tulin nii melkein itku tuli. Niin raskaalta tää touhu tuntumaan on alkanu :( Ku siinä sohvalla istuin suklaata syöden ja telkkua tuijottaen niin mieleen tuli mun vanhoja haaveita ja mietin miten kauas niistä joutunu oon :( Sen sijaan että mulla olis mielekäs duuni, hyvä palkka ja rahaa ostaa ittelleni laadukas elämä nii mä vaan raadan huonopalkkasessa duunissa ja kuuntelen vittuiluu....
Omalle rakkaalle äidilleni lopulta soitin ja hän mua ihanasti lohdutti muistuttamalla et paljon parempaan mulla mahiksia olis jos vaan sitkeesti oman onneni puolesta taistella jaksan. Äiskä sanoi et periks antamalla saa vaan pahan mielen. Ehkäpä hän sit omalla tavallaan oikeassakin oli...
