Huiskun takaa

tunteiden tulitusta

Aika tulisia ilotulittajia tänä vuonna ;)) Oltiin sitten kattomassa sitä ihanaa nelosen jokavuotista ilotulitusta.....

Meitä sitten pieni porukka oli oikein....bestikseni sitten pyysi hänen entisen tai nykyisen kumppaninsa mukaan ja mä pyysin erään tosi lahjakkaan kampaaja-kaverini myöskin sekä hänen taiteellisen poikaystävänsä myös ;)) Niin komeata oli joukkoa että! ...paitsi tää
hassu ja äreän tuntune maalaispoju, joka kyllä teki itsestään aika pellen...

Selvästi huomas että bestiksen ja tämän entisen kullanmurun välit oli viilenneet. He enää ei ollenkaan halailleet eikä osoittaneet tunteitaan ;) vaan ihana komea ystäväni kaikille ihan puhui tasapuolisesti ;)) Ja halas hän jopa mua yhdessä vaiheessa kun kaivoin
olkalaukustani minun väsäämät piknik-tarjoilut ;)) Eikös se tie miehen sydämeen kuljekin vatsan kautta kuten sanotaan, hih ;)) Minun spesiaalipiiraat niin hyviä on että kukaan järkevä kai niitä voi vastustaa ;)

Tulitusten jälkeen lähdettiin sitten semmoselle aika pienelle baarikierrokselle ;)) ja tuntui että mulla ja bestiksellä pienessä hiprakassa riitti vaikka kuin paljon juteltavaa ;)) Kännyänsä maalaispoika siinä sitten räpläs vähän hermostuneen näkösenä. Ei taida tässä maailmassa auttaa vaik olis kuin uus ja hieno nokia ;)))

Nyt jotenkin tuntuis että heidän välinen juttu (mikä se sitten olikin) ihan hiipumassa olis ja tilalle tulossa jotain ihan uutta ja mullistavaa ;))) Kuka tietää vaikka minun elämään vähän aurinkoa vois paistaa kun on niin paljon harmeja mulla raukalla ollu :/ Ja teille lukijoille suurkiitos annetaan kun ootte mua jaksanu tukea ja ymmärtää näiden vaikeiden aikojen ajan......ihan semmosen herkullisen kakun voisin teillekin leipoa ;)


huomista odotellessa!

Huomenna sitä olis taas tarjolla se hieno ilotulitus ;)) Ja minä ajattelin ottaa siitä kaiken ilon irti komean bestikseni seurassa ;)) Kysyin jo nyt valmiiksi aamulla olisko hän illalla vapaana....joko yksin tai sen hassun pojan kanssa jota nyt ei oo vähään aikaan maisemissa onneks näkynytkään....toivotaan ettei huomennakaan ;))

Ajattelin taas väsätä ihan pientä piknikkiä meille kahdelle ja ehkä myös joillekin tutuille jos matkan varrella semmosia tulee kutsutuks mukaan ;)) Ajattelin tehdä semmosia ihania yrttipiirakoita ja ottaa mukaan ehkä jotain hyvää valkoviiniä tai ehkä jopa sitä kuoharia ;))

Ja tietty vähän pitää itteä laittaa kuntoon. Taidan kokeilla Bodyshopin uutta naamiota jonka testerin sain tossa eilen kaverilta ja sitä kovasti kehui....vaikken yleensä bodyshoppia hirveesti käytä kun musta tasokkaampiakin sarjoja on eikä toi ekologisuus ihan hirveesti nappaa kun on tullu törmättyä kaikenlaisiin hihhuleihin viime aikoina...eiks juu ;))) Ja ehkä meikkisävyä vois muuttaa taas vähän vaaleempaan suuntaan kun alkaa kesän pieni rusketus jo olla kadonnu...vaikkei sitä nyt juuri ees ehtiny tullakaan ://

Kaveri sanoi käyneensä yhden kauppakeskuksen päivillä ja oli kuulemma ollu Marimekolla kaikkee tosi ihanaa edullisesti. Oli ostanu tosi nättiä kangasta pöytäliinaks 15 eurolla metri....joka on jo tosi hyvä kauppa sanoi kuka mitä tahansa ;))) Musta Marimekon kankaat on ihan ajattomia vaikka ehkä niiden vaatemallisto ei ookkaan musta kovin kummonen.

Mut menkää tekin ihmeessä kattomaan ilotulitusta. Se on ollu aika romanttinen juttu jos on ollu komeeta seuraa siinä vieressä ;))) Mäkin odotan ja toivon että voisin nyt viettää sen kahteestaan komistukseni kanssa tai muuten hyvässä seurassa ilman että se hassu poika änkee itsensä taas mukaan ;)) Hänet vois vaikka ampua ilotulitusraketeilla sinne kuuhun ;)))


asiat ehkä järjestyy kuitenkin ;)

Alkaa jo vähän minua parkaa tämä syysväsymys painamaan....kun on jo niin kylmää ja sateista ihan koko ajan :/ Noh minä kävin tänään ostamassa luontaistuotekaupasta ison läjän tosi hyvän tuntuisia vitamiineja....että jaksaa tehdä työtä ja hoitaa sydämenasioitakin ;)

No onneksi minulla on ihana komistus työkaverina ja bestiksenä ;))) jonka vieressä on kiva tehdä töitä kun usein samassa vuorossa ollaan ;)) Viime päivinä hän on ollut vähän allapäin kun heillä ilmeisesti on ollu pientä riitaa tän maalaispojan kanssa....mikä tietysti mua ei
hirveästi yllätä kun he selvästikin aika eri paria kuitenkin ovat. Kyllähän se hetken himo voi olla ihan kiva juttu mut pitkäaikainen ystävyys on jotain ihan muuta ja voi olla hyvä lähtökohta vaikka ihan mille vaan kunhan asiat menee oikeaan suuntaan ;))

Minä tietysti olen häntä lohduttanut parhaan kykyni mukaan....oon hänelle eilen illalakin leiponu oikein ihanan kääretortun jonka päälle koristelin marengilla oikein kunnon sydämen ;))) eiks oo romanttista?
Hän sitten mua kiitteli kovasti mutta oli unohtaa tortun pöydälle siinä vaiheessa kun hänen eräs ystävänsä tuli yhtä asiaa selvittämään. No mä tietenkin herrasmiehenä hänen peräänsä tortun juoksin antamaan mukaan ettei se ihan pilalle mene yön aikana ;)

Mun ihana siskoni harrastaa tarot-kortteja. Ja hän oli nähnyt mun tulevaisuuden uskokaa tai älkää. Siinä oli mulle oikein läheinen komea mies joka kaiken lisäks vielä tummatukkainen oli ;) Kuulostaa ihan mun komealta bestikseltäni ;))) Sisko antoikin sen neuvon että mun täytyis nyt kovasti pitää hänestä kiinni. Hän kyllä tietää nämä henkimaailman jutut joten pitää varmaan uskoa ettei huono onni ala vaivaamaan ;)

Nyt on lihakset alkanu selvästi notkistumaan tän uuden spinning harjottelun ansiosta! Ja kaiken lisäks siinä ryhmässä on paljon tosi trendikkäitä ihmisiä joiden kanssa on ihan mukava jutellakin. Saman henkisessä porukassa pieni fyysinen rääkkikin tuntuu paljon siedettävämmältä ;)) vaikka toi oikeesti on ihan mukavaa. Tiedäs vaikka kohta niitä notkeita lihaksia nyt tarvittaiskin ;) Mulla on semmonen kutina että asiat alkais taas pikku hiljaa järjestymään ;))


perhelounas :/

Äiti oli sitten kutsunut minut ja siskoni oikein perhepäivälliselle eilen. Myös täti ja muutama muu meidän perheen yhteinen tuttu oli paikalla...mutta äiskä se taas onnistui pilaamaan tämänkin jutun :/

Minä olin aamulla leiponu mukaan minun fetapaistokseni ja oletin että äiti ilahtunut olis....mutta sanoikin happamana siinä ruokapöydässä että oli ihan liian suolaista hänen makuunsa....ja että hän itse on
aikoinaan tehnyt kyllä parempaa. Minusta hänen omansa on kyllä niin mautonta moskaa jota en syöttäisi edes nälkäiselle kulkukoiralle :/

Kun ruuat viineineen ja konjakkeineen oli juotu niin äiti tädin kanssa alkoi siihen samaan valitteluun ja mesoamiseen mitä aina ennenkin. Jokainen vaiva tuli esiteltyä ja naapurit haukuttua. Sitten alkoi minun ja systerini arvostelu. Hänen pitäisi heti hankkia lapselleen isä jottei pieni poika joudu kasvamaan ilman isähahmoa kuten minulle kävi. Sitten isketään silmää ja sanotaan että kyllähän se vaikuttaa.Äitini julisti siinä sitten pöydässä kovaan ääneen että kyllähän meidänkin poika vielä kivan tytyön löytää kun tuo vaihe menee ohi. Että silleen. Minun elämäntapa on koko suvun julkinen asia :/

Sisko meni ihan hiljaseks, minä taas aloin kiehua kiukusta. Sanoin äiskälle siinä sitten että mikäköhän se minun isänikin aikoinaan pisti juomaan niin että katosi ryyppyreissullaan lopulta kokonaan. Että olisko ollu perheonni aika heikkoa laatua. Sitten iskin tädille siinä silmää ja lopulta koko pöytä meni ihan hiljaseks. Lopulta siskoni vaihtoi puheenaihetta ja meni hakemaan tiramisut jälkiruuaks.

Lopulta otin takkini ja sanoin että piti käydä vielä töissä hakemassa yhdet paperit. Jokainen ties etten puhunu totta. Tämmönen ihana sukutapaaminen taas.....saan kaiken lisäks päänsäryn äidin kamalasta Chanel-mummohajuvedestä. En taida mennä vähään aikaan sille kylään.


mietiskelyä :/

Niin paljon palautetta oon saanu että sitä mietin tässä pitkin päivää töissä tänään.....kun tuntuu ihan ihmeelliseltä että kun pidän itseäni niin herkkänä ja tunteellisena niin samaan aikaan mun blogin lukijat pitää mua jotenkin itsekkäänä ja röyhkeenä....en kyllä tajuu :/

Ehkä se myös on tää rehellisyyden palkka...mähän laitan blogiin asiat ihan sellasenaan niitä mitenkään kaunistelematta. Musta ei olis järkee kirjotella blogia jos sieltä etukäteen valitsis ne asiat jotka on itselle edullisia... Moni voi ajatella asioista samalla tavalla mut ei kehtaa sanoa suoraan. Noh piti musta tai ei mut oon päättäny jatkaa omalla linjallani.

Töissä tuntui tänään ihan selvästi että ollaan lähennytty minun komean bestikseni kanssa ;)) kun hän jotenkin oli niin avoin ja rehellinen taas kerran. Hän sanoi että on vielä ihan epäselvää onko hänellä ja tällä maalta tulleella kaverilla tulevaisuutta yhdessä ...että aika sen sitten näyttää. Sanoin hänelle että aina kannattaa miettii rauhassa ja tutkailla kaikenlaisii muitakin vaihtoehtoja ;)) Kävin vielä hakemassa hänelle konditoriasta oikein semmosen ihanan suklaaleivoksen kun tiedän mistä hän pitää ;)))

Minun ihana siskoni tekee tän suhdehomman tosi taitavasti. Kerroin teille että hän yrittää tutustua useisiin miehiin kerralla jotta tietäis että kuka heistä olis paras vaihtoehto kun hän sitä lopullista valintaa sitten tekee...mikä musta on oikeesti tosi hyvä systeemi. Vähän samaan tapaan niinku Pussycat Dolls valitsee itselleen uusia jäseniä semmosilla kilpailulla ;)) Jos ootte katsoneet ohjelmaa The Next Doll. Siinähän paras ei oikeastaan voita vaan sopivin. Eli pitää olla sekä ulkonäön että laulun että luonteen että tanssin puolesta se sopivin....eikä tääkään asia loppujen lopuks nyt niin erilainen oo.

Eli silleen vaikka oonkin tosi kovasti tunteellinen niin musta ei voi oikein rakentaa ihmissuhdetta pelkän tunteen varaan vaan pitää tutkii kuka on se sopivin ;))) joka sekä laittaa sukat pyörimään jalassa et
myöskin takaa sulle hyvän ja laadukkaan elämän jatkossakin....kun sillä pelkällä rakkaudella kukaan varmaan ei pärjää hirveen kauan :/


taiteiden yötä

Taiteiden yössäkin oltiin taas kerran......aluksi en meinannu lähtee ollenkaan kun en tätä viinakansan sikailua oikein haluais katsella...
Mutta kun bestikseni sinne oli lähdössä maalaispoikansa kanssa niin minä sitten kysäisin häneltä että mennäänkö me kaikki kolme yhdessä ;)) Ehkäpä minä sitten vähän mustasukkainen olen ;) tai vaan ovela ;)

Mentiin aluksi Espan puistoon istuskelemaan. Poju oli taas niin nenä pystyssä ja uudet trendivaatteet päällään....huivi tosin olin ihan varmasti ostettu Anttilasta kun mun siskollani on ihan samanlainen ja olin mukana kun hän sen tarjouslaatikosta nosti. Kysäisin että vieläkö ne Anttilassa näitä myy ja hän meni heti kauhean äreän näköseks :/
Jotkut ne ei sitten leikkiä ollenkaan ymmärrä...

Hänellä oli sitten mukana pullo kuoharia....joka kyllä ihan Operaa oli. Minä sitten siinä katosin hetkeksi ja juoksin Stokkalle ostamaan oikein kunnon champagnea ja löysin vielä ihania kirsikoitakin ;)))
Bestikseni ilmeestä päätellen onnistuin tekemään vaikutuksen...hänen hassu kumppaninsa taas väitti kirsikoita ylikypsiksi ja sanoi että champagne on ihan yliarvostettua cavaan verrattuna. Eipä kerro kovin hyvästä mausta tommoset kommentitkaan....

vähän myöhemmin lähdettiin siitä sitten pois kun tavisjuopot ja örvelöteinit valtasivat penkit...mentiin syömään oikein kunnon ravintolaan ja sitten yritettiin nähdä DTM:n edessä transuilua mutta nähtiin vissiin vaan ihan loppua....eipä ollu kummone tänä vuonna. Ja sitten päätettiin loppuillasta mennä vähän tasokkaampaan paikkaan jatkoille....hesan homobaarit kun on vähän tavismaisia ;)

Maalaispoika oli vähän mustiksen oloinen koko illan....hänellä on niin huono itsetunto että sitä yrittää ylikalliilla pukeutumisella korjata....kun sen muodikkuuden pitäis tulla sisältäpäin eikä väkisin yrittämällä. Me ei juuri koskaan puhuta mitään koska hän selkeästi huomaa että mulla ja bestikselläni on niin pitkä historia ja paljon yhteistä ettei hän oikein helpolla siihen väliin mahdu.....Uskon kyl et hän oli vaan yhden illan juttu joka aikaa myöten siirtyy eteenpäin ja ymmärtää ettei tulevaisuutta heillä enää ole.....


Piratismi kuriin!

Oon niin iloinen....kaveri onnistui selvittämään mikä oli se biisi joka jäi kesällä baarissa mua vaivaamaan....sehän oli tietysti Lady Gagan "Just Dance"!!! Siitä on tullu tai tulossa aika iso hitti jopa ;)) Ja mä aion tilata netistä sen levyn nyt heti tänään!

Sain kaverilta vielä mp3:sena biisin nimeltä "Poker face" joka on kanssa ihan hirveen tarttuva ja hyvä biisi. Lady Gaga on muutenkin aika tiukka täti ja hauskan tyylikäs omalla tavallaan ;))) Pientä morkkista tunnen kun oon mp3:sen ottanu kun en tykkää siitä että ihmiset vaan varastelee biisejä netistä. Oikeesti levy-yhtiöitä pitää tukea kun ne meille jatkuvasti toimittaa niin hyviä biisejä ja leffoja. Mistä ne muuten rahoitettais jos vaan netistä haetaan ne biisit ilmaseks :O Myöskin on hyvä että artistit saa jotain korvausta ku osa niistä on nähny aika paljonki vaivaa musan tekemiseen....

Mut mä lupaan että ostan ton albumin joten en oo mikään piratisti luuseri.....en muutenkaan siedä ihmisiä jotka vaan ilmaseks haluaa kaiken niinku ne jotka vaikka ostaa väärennettyjä dolce gabbanoita ja armaneja etelän lomareissuillaan. Mut Lady Gagassa on potkua....mä laitan tähä peistinä vähän Poker Facen sanotusta, jotta tekin menisitte ostamaan tän tosi hyvän artistin levyn ;)))

Oh, oh, oh, oh, ohhhh, ohh-oh-e-ohh-oh-oh
I'll get him hot, show him what I've got
Oh, oh, oh, oh, ohhhh, ohh-oh-e-ohh-oh-oh,
I'll get him hot, show him what I've got

Can't read my,
Can't read my
No he can't read my poker face
(she’s got to love nobody)
Can't read my
Can't read my
No he can't read my poker face
(she’s got to love nobody)

P-p-p-poker face, p-p-poker face
(Mum mum mum mah)
P-p-p-poker face, p-p-poker face
(Mum mum mum mah)

I wanna roll with him a hard pair we will be
A little gambling is fun when you're with me I love it)
Russian Roulette is not the same without a gun
And baby when it's love if its not rough it isn't fun, fun

Oh, oh, oh, oh, ohhhh, ohh-oh-e-ohh-oh-oh
I'll get him hot, show him what I've got
Oh, oh, oh, oh, ohhhh, ohh-oh-e-ohh-oh-oh,
I'll get him hot, show him what I've got

Can't read my,
Can't read my
No he can't read my poker face
(she’s got to love nobody)
Can't read my
Can't read my
No he can't read my poker face
(she’s got to love nobody)

P-p-p-poker face, p-p-poker face
(Mum mum mum mah)
P-p-p-poker face, p-p-poker face
(Mum mum mum mah)

I won't tell you that I love you
Kiss or hug you
Cause I'm bluffin' with my muffin
I'm not lying I'm just stunnin' with my love-glue-gunning
Just like a chick in the casino
Take your bank before I pay you out
I promise this, promise this
Check this hand cause I'm marvelous


syksyn muotia ja pizzaa

On tää aikamoista vuoristorataa ollu tämä minun elämä viime aikoina....että ihan toivon vähän rauhallisempaa aikaa jotta sais itsensä ja voimansa koottua niin rankkojen vaiheiden jälkeen :/

Ihan rauhallisen koti-illan sitten pidin ja samalla mietin muodin uusia tuulia...huomasin että Voguessa oli iso juttu Billy Elliotista. Ootteko nähneet sen elokuvan? Mä tykkäsin kyllä kovasti....sehän kertoo semmosesta balettitanssia harrastavasta pojasta. Kantsii katsoa leffa ja jos pääsee niin mennä musikaalia kattomaan Lontooseen....

Tämän syksyn muodistakin ollaan paljon puhuttu ja joka paikka olis täynnä sitä lilaa väriä ja myös oranssia....samoin kun tuntuu että kaikki idästä tulevat vaikutteet olis niin muotia.....mä vaan en oo ikinä omakseni oikein näitä etnisiä juttuja osannu ottaa....enkä mä näytä edes hyvältä sinertävissä lilan sävyissä....ku oon jotenkin väriskaalan puolesta eri suuntaan menevä.....mitäs te tykkäätte tän syksyn muodista ja väreistä?

Oon myös päättäny tsempata omaa kuntoani jotta en ihan vielä tässä vaiheessa elämää rapistuisi ;)) spinningiä ajattelin kokeilla kun kaveri tossa sitä suositteli.....Ja tietysti ruokavalio täytyy olla monipuolinen....jotta jaksaa näyttää söpöltä koko päivän ;)) ettei tartte tankata mitään älyttömiä energiajuomia tai litkiä hapanta kahvia vähän väliä niinku kaikki tuntuu nykyään tekevän....

Joten ihan uutta elämääni ja määrätietoista asennettani juhlistamaan tein ihan itselleni minun oman spesiaalikasvispizzan jonka reseptin suostun antamaan vaan jos oot oikein kiltti mulle ;)))


Täältä noustiin ;)))

Nyt on tää raukka vähitellen nousemassa taas jaloilleen.....ja kokonaan ihanan siskoni ansiosta...hän kun sai mut ymmärtämään että tässä maailmassa ei heikot ja kiltit pärjää.....muuten jää aina omaa onneansa ilman :(((

Hän minulle antoi mukaan kirjan jossa kerrotaan sata tapaa tulla menestyksekkääks ja onnelliseks.....ja ne harjoitukset alkaa silleen että yksikseen ihan silleen tosi voimakkaasti ääneen sanotaan satoja kertoja: "Minä haluan! Minä vaadin! Minä tahdon!" ilman että siitä tuntis mitään häpeää....ja sit lopulta hahmotetaan mimmonen se tahto ja toive on.....ihan listan kans jonka mäkin tein.....

Mun olo parani heti kun uskalsin sen sanoa ääneen. Mä haluun ja tahdon ja vaadin ittelleni täydellisen poikaystävän! Ja otan sen ittelleni vaikka mikä olis....enkä pyytele anteeks! Ulkonäöltään hän vois
olla jotain vaikka Justin Timberlaken ja Mark Wahlbergin välimuotoa. Lihaksikas vartalo on pakollinen, samoin pettämätön tyylitaju. Ja tietty varakas täytyy olla.....en kestä mitään köyhäilyä...enkä enää maailmanparantajia.....oon saanu tarpeekseni kaikista luonnonsuojelijoista ja muista hihhuleista ;)))) Täytyy osata pukeutua ja näyttää hyvältä ;))) Mikään Tarjoustalo-ihminen ei kelpaa kyl.......eikä ihan kirveellä veistetty....vaan söpistä ja komistusta olla pitää ;))

Mutta koska oon niin tunteellinen aina joskus niin luonnettakin pitäis olla, eiks juu? Hänen pitäis olla uskollista sorttia....mulle ei mikään vapaa suhde käy. Hänen pitää olla aina mun kanssa....omistautua
ihan pelkälle suhteelle. Mulle ei oo niin tärkeätä muut kaverit ja liika seuraelämä muutenkaan.....on paljon kivempi olla ihan koko ajan oman kullan kanssa eikä siihen muita juuri kaivata ;)))) Tietty oman kullan kanssa on kiva näyttäytyä aina ulkona tasokkaissa
paikoissa joissa käy samanhenkistä porukkaa ;))) Hänen pitäis siis herrasmiehenä ottaa minun neidin toiveet paljon huomioon ;)) Haluan että mun poikaystävä on pelkästään MUN eikä muiden.....you know?

Mutta koska hyviä tarjokkaita on vähän....ajattelin nyt tässä napata itselleni lopultakin ihanan komistus bestikseni ;))) joka tänään töissäkin soitteli omalle uudelle tuttavuudelleen jota kai melkein poikakaverikseen kutsuu....kuulin kun he sopivat illaksi tapaamisen. Noh....amor ei nuoliaan säästele ;))) ja minä sitten tulin ihan "sattumalta" siihen samaan kahvilaan missä heidän oli tarkoitus tavata....ja mua alkoikin sitten itketyttämään ihan kamalasti ;)))
jolloin bestikseni ritarillisesti saattoi minut kotiin ja jäi jopa kahville....mistä bestiksen maalaispoika tykkäs ilmiselvästi pahaa ;) Tästä kaikesta minun ihanaa siskoani kiitän...

Näin se elämä taas heittelee! Äsken olin ihan maassa mutta nyt taas aurinko nousee ;))) ja vielä aika kuumasti....ties mitä taas voi tapahtua xDDD


Ihana siskoni puhui järkeä

Täällä tää raukka on taas yrittäny jaksella koko viikon hammasta purren vaikka muut onkin ollu musta niin huolissaan :((( Mun ihana työnantaja ja komistus bestis on olleet niin huomaavaisia ;)) Joten enköhän mä säily hengissä raukka parka vielä enskin viikon :/ Jos vaan toi mun finni katoaa...oon sitä nyt nyppinyt monta tuntia päivässä :(

Mut suurkiitoksen annan mun ihanalle ihanalle siskolle joka oli kutsunut mut kotiinsa viettämään launtai-iltaa.....kun sekin on ollu vähän yksinäinen ku sattuu olemaan yksinhuoltaja. Joten ei oo meidän perheen elämä ollu helppoa :(( Me sitten siinä tehtiin yhdessä
semmosta kivaa simpukkapastaa ja ostettiin pullo punaviiniä murheeseen ;)) Hän siinä sitten myös avautui kun oltiin juotu vähäsen.....ja sanoi ettei ymmärrä miksi alunperin päästin semmosen komistuksen käsistäni kun tuo mun bestis on. Kun noita komeita ja vapaita miehiä on niin vaikea löytää enää.....hän jos joku sen tietää kantapään kautta :(((

Hän siinä mulle sitten selitti että meidän perheen "tyttöjen" kuuluu pitää miehistään kovaa kiinni kun tää maailma on niin julma ja miehet
on usein sikoja :(( Kuten hänen lapsensa isä joka alkoi käymään baareissa ja sai lopulta lopputilin työpaikastaan alkoholin takia....jolloin siskoni joutui hänet lemppaamaan pihalle myös omasta elämästään.....ja nyt on kunnon miehen etsintä käynnissä ;)) ja koska hän on nätti ja tyylikäs tyttö niin kyllä varmaan löytyykin.....Hän tapailee nyt alustavasti joukkoa komeita miehiä....ja tutkii kenet hän valitsee puolisokseen ja lapsensa isäks ;)) hyvä systeemi eiks juu? Eipähän enää mikään luuseri pummi tule meidän sukuun....ja ei pienen lapsen tartte nähdä jotain haisevaa viinamiestä :((

Mutta siinä pullon tyhjentyessä mulle selvis jotain omasta historiasta mitä en ole ikinä ennen tiennytkään....ja sitä ei kuulemma pitäny koskaan mulle ees kertoa....mut kuulemma mä olen ollu ihan liian kiltti maailmaa kohtaan että mun kuuluu saada tietää opetus....jonka elämä äidille aikanaan antoi. Äiti oli ollu köyhä tyttö ja sitten löysi itselleen komean miehen joka kanssa oli vähän viinaan menevää
sorttia mutta rikas....ja oli muitakin tyttöjä ollu häntä jahtaamassa. Mun äiti sitten kuulemma päätti että hän ei tätä kilpailua häviä ja sanoi mun isälle että olis raskaana...vaikkei silloin vielä ollut....mutta kohta sitten oli ja mun isosisko syntyi....harmi vaan että isä katos kai jollain ryyppyreissulla kun olin pieni....joten ei
hänestä muistikuvaa ole.....häntä vaan ei ikinä löytyny enää mistään...ja pidettiin kuolleena...mut onneks meidän perhe tuli sitten niin hyvin hänen rahoillaan toimeen.....

Kun ilta oli ohi niin siskoni halas mua kovasti siinä ja kysyi että opinko nyt läksyn elämästä....sanoin että juu.....opinhan mä. Hän sanoi että mä olen ollu aina liian herkkä ja tunteellinen kun pitää ottaa vaan rohkeesti se minkä haluaa. Koska moni muukin sen haluaa. Ja että mun pitää iskeä kiinni kovasti bestikseeni vaikka hänellä oliskin aluillaan jotain muuta.....koska vahvat jyrää muuten aina heikot ja että jään ilman miestä jos en vähän kyynärpäätä laita peliin mukaan....ja onhan se aika paljon noin. Ja sanoi myös että mun ehkä pitäis vähän tsempata myös ulkoisesti....hän suositteli mulle vähän trendikkäämpää kampausta, uusia värjeä vaatevalikoimaan ja meikkaukseen...ja ehkä vähän uutta stailaamista. Ehkä voisin ottaa jopa käyttöön toisen nimeni joka kuulostaa paljon eurooppalaisemmalta ;)) Eli voisin stailata itsestäni vähän kauniimman, trendikkäämmän,
vahvemman ja määrätietoisemman.....kuulostaa aika namilta eiks juu ;)