Kouluaikaisen kaverini kanssa iltaa vietettiin ja pohdittiin miten mä voisin välejäni yrittää paikata mun omien ystävieni kanssa joista jo ainakin kolme mua kohtelee kuin jotakin ruttotautista...
Mä siinä hänelle selitin että en aio anteeksi pyydellä asioita jotka ei mun vikoja mitenkään ole. Hän siinä mua silmiin katsoi ja mutisi että joskus on vaan parempi nöyrtyä ja hyväksyä se että ihmiset on sellaisia kuin ne on...ja että anteeksantaminen voi olla monen hyvän asian alku...
Hän olis näin omassa terapiassaan ymmärtäny ja myös lääkityksen avulla hän olis saanu kiinni positiivisemmasta ajattelusta :// Noin suoraan sanoen musta kuulostaa vähän siltä kuin hänet olis aivopesty koska mun mielestä elämässä ei yksinkertaisesti heikompi voi pärjätä jos ei määrätietoisesti ota mitä on otettavissa :// Kun muut ei ajattele toistensa parasta niin mitä tapahtuu sille yhdelle joka jatkuvasti kantaa murhetta toisista?
Onhan hän söötti siinä että hän uskoo hyvyyteen ja itsensä kehittämiseen...Tavallaan se on kans aika seksikästä ;))) Hän oli jopa Äiti Ammaa käyny tapaamassa...mikä musta vähän huolestuttavalta kuulostaa. Jos olisin tienny hänen semmosta suunnittelevan niin vaikka shoppailukierrokselle hänet vienyt olisin ;)))
Hän myös multa kysyi onko hänen uusin hiustyylinsä mun mieleen mikä vaikuttais ihan siltä että mun mielipide hänelle tärkeä olis ;))) Lupasin hänelle sit muotoilutuotteita joku päivä esitellä ja näyttää ehdotuksia miten hän vois niillä vähän vauhdikkaamman ja pirteämmän ilmeen aikaan saada :))) Ehkä jossain vaiheessa myös sinne vaatekaappiin uskaltauduttais tutkimaan ;))
