• sleepygay

Taukoa kirjoittamisessa

On ollu pieni tauko nyt tässä kirjoittamisessa. On ollut hieman kiireitä.

Viikonloppu meni siinä, kun käytiin molempien vanhempien luona. Lauantaina käytiin kultin kotona ja sunnuntaina minun. Ei ollut kummassakaan paikassa ehtinyt tapahtua mitään radikaalia muutosta kuukauden aikana. Olivat ihan hyvin sopeutuneet meidän poismuuttoome. Lauantaina saimme kyydin Siilinjärvelle ja tulimme sitten sieltä paikallisliikenteen bussilla Kuopion keskustaan. Se oli oikeasti elämäni kamalin linja-auto matka. Puolet porukasta jotain känniläisiä örveltäjiä ja toinen puoli jotain superteinejä, jotka oli lähdössä Kuopioon bilettämään. Jee jee.

Eilen tein kullalle yllätyksen. Leivoin kääetortun, joka onnistui lähes täydellisesti. Kaipa se sitten pitää uskoa, että olen hieman kehittynyt tässä leipomisessa. Ainut virhe, jonka tein oli se, että laitoin liikaa täytettä. Koitin kääriä sen mahdollisimman varovaisesti ja "ilmavasti", että täytteen ei tursuaisi ulos, mutta kyllä sitä vähän tuli silti. Mutta sehän nyt ei ole kovin vakavaa, jos kääretorttu turskauttaa vähän täytteitä pihalle.

Eilen kävimme myös Savon Setan Nuorten illassa. Siellä oli tosi tosi hauskaa. Pakko mennä ensi viikolla uudestaan. Ihmiset oli tosi mukavia ja hauskoja. :)

1 kommentti

martin

6.9.2006 12:53

"...kääretorttu turskauttaa vähän täytteitä pihalle."
Hahhaaahaaaa! Mikä huumorin kukka!
Kiva, kun olet h u o m a n n u t kehittyneesi... (viittaan myös aiempaan)... Leipomismenestystä Sinulle ja onnen hetkiä molemmille!