Tabu

Tuli vaan mieleen viikonloppuna, kun olimme käymässä vanhempieni luona, että olen oikeastaan sukuni näkökulmasta jonkinlainen tabu. Erityisen hyvin sen huomasi vuosi sitten kesällä veljeni rippijuhlissa. Sain osakseni hämmästyttävän paljon tuijottelua ja pohtivia katseita, mutta kukaan ei uskaltanut kysyä minulta juuri mitään. No, en tietenkään oleta, että olisin ollut pippaloitten keskipiste, mutta eipä tuntunut ketään kiinnostavan kuulumiseni yms.

Mutta se tuijotuksen määrä! Tiedänpähän miltä Korkeasaaren eläimistä tuntuu. Ja se painostavan varovainen tunnelma.

Mitä muuta voikaan odottaa, kun suvusta 90 % on lestadiolaisia...