• sleepygay

Synttäri huumaa :D

Mulla oli eilen synttärit. Olen _taas_ vuoden vanhempi. Kyllä se aikakin kuluu niin nopsaan. Ja tilanteet muuttuvat. En vielä vuosi sitten tiennyt, miten kirjoitukset menisivät, enkä tiennyt, että kulti ja minä muutetaan yhteen, enkä tiennyt, että vanhemmille voi tulla kaapista ulos. Mitähän mullistavaa ehdin keksiä ensi vuoteen mennessä?

Palkka tuli vihdoinkin tänään. :) Ja nyt on tuhlattu jo yli puolet. :D Sen siitä saa, kun päästää minut kortin kanssa kaupungille. No, ostin kaikenlaista tarpeellista. Kuten esimerkiksi kynttilöitä. Kynttilöitä tarvitaan aina. :) Niin ja ostin minä marsuille radion. Luin joskus jostain, että marsut eivät tunne oloaan niin yksinäiseksi ollessa yksin kotona, jos niillä on soimassa radio. Eikä se ollut edes kallis.

Kävin tänään myös pitkästä aikaa kauppahallissa. Viime kerrasta on aikaa varmaankin melkein 10 vuotta. Mikä tunnelma siellä onkaan. Menen aivan varmasti uudelleen. Ihan vaan vaikka kiertelemään ja katsomaan tarjontaa. Olisin ostanut kauppahallista muikkuja, mutta myynti oli jo tältä päivältä loppunut. Piti ostaa ne marketin tiskiltä.

Kuten jo arvata saattaa, tänään tein ruoaksi paistettuja muikkuja ja perunamuussia. Vitsi, kun oli hyvää. :) Vaikkakin oli melko vaivalloista paistaa ne, kun ostettiin kerralla melkoinen satsi.

Katsoimme tänään elokuvan 10.5 Maanjäristys. Oli ihan mielenkiintoinen elokuva. Harmi vaan, kun oli jotain ihmeen ongelmia levykkeen kanssa. Ei oikein toiminut, kun vähän väliä jumitti. Itse elokuva oli siis hyvä, ihan katsottava. Aika perus katastrofi-elokuva. Mutta kuitenkin, suosittelen. :)

1 kommentti

pimazukka

30.11.2006 13:13

Myöhäiset synttäri onnittelut! Mie tulen huhtikuussa perästä :D