• sleepygay

"C'mon baby do the loco-motion"

Kuuntelen taas näitä Kylien kappaleita. Tosin listalla on paljon muutakin. Olen onnistunut valtaamaan tällä kertaa tämän ison pöytäkoneen, yleensä kun tulee käytettyä läppäriä. En meinaa enää osata kirjoittaa tällä oikealla näppiksellä. :D

Viikonloppu oli taas jälleen kerran aika täynnä kaikenlaista. Lauantaina oli nimittäin Savon Setan syyskokous, ja pakkohan sinne oli mennä, kun kuulosti niin kiinnostavalta. (Aah, Something About The Way You Look Tonight by Elton John). Koitimme kultin kanssa päästä hallitukseen, mutta ei päästy, kun oli niin tiukka äänestys (ennen ei kuulemma ole vaaleja tarvittu, kun ei ole ollut niin montaa halukasta). Mutta valittu hallitus on kuitenkin hyvä ja olen siihen tyytyväinen. Kummallisinta oli se, että sain yhden äänen enemmän kuin kulta, vaikka kullalla oli -ainakin minun mielestä- parempi puhe. Pitää ilmeisesti lakata osallistumasta tällaisiin hommiin, kun pelottaa, että kulta suuttuu, vaikka ei kai oikeasti. En taida uskaltaa ruveta ehdolle kunnallisvaaleissa. Tätä on sattunut ennenkin. Tosin silloin oli kyse shakista. Voitin nimittäin kultin shakissa ekoilla treffeillä. Se oli jotain ennen kuulumatonta (en ole koskaan voittanut edes pikkuveljeäni). No kaippa se oli sitä paljon puhuttua moukan tuuria. :D

Takaisin asiaan... Eli siis oli se kokous. Savon Setassa saattaa aloittaa Kristillinen ryhmä. Jaiks, kunpa aloittaisi, menisin takuulla! Jos vain löytyisi joku sopiva vetäjä. Harkitisin jo itse ryhtyväni sitä vetämään, mutta eihän minusta ole siihen. Vaatisi aika paljon nimittäin. Enkä oikein tiedä, mitä ihmiset toivovat. Pitäisi kai olla joku kysely esim. nettisivuilla. Mutta mutta, en siihen hommaan ryhdy, vaikka toisaalta saattaisi olla ihan kiinnostavaakin.

Ensi kesänä saattaa tulla myös kallaveden risteily. Olisi kyllä niin kiva, jos tulisi Kuopion ikioma "homoristeily". :) "Varokaa vain, täältä tulee laivalastillinen homppeleita". xD Risteilyn toteutuminen on kaiketi aika paljon kiinni siitä, että miten bileet onnistuvat.

Tänään oli taas tuttuun maanantaiseen tapaan Nuortenilta. :) Tällä kertaa paikalle oli eksynyt hieman enemmän porukkaa, kuin viimeksi. Hyvä niin. Suunniteltiin Nuorteniltojen ikiomia pikkujouluja. :) Tulee varmaan sikakivaa. Pelattiin tänään sitä "ei niin hullunkuriset perheet" -peliä. Siis se, jossa on kortit tyyliä mustapekka tms. Hyvä peli.

Olen miettinyt jo jonkun aikaa, että pitäisköhän käydä aattoillan Jumalapalveluksessa. Sattuisi nimittäin olemaan Neulamäen kirkossakin semmoinen. Ja muutenkin olen harkinnut aloittavani taas kirkossa käynnin. Pitää nyt katsoa. En kuitenkaan ainakaan joka sunnuntai meinaa käydä, kun pitäisi muuten käydä Alavan kirkossa, joka on turhan kaukana. Onneksi joka toinen sunnuntai on Neulamäen kirkossa Jumalanpalvelus ja vieläpä vasta klo. 13, eli ei tarvitsisi herätä niin aikaisin. Neulamäen kirkko on Alavan seurakunnan joku sivupiste tms. joten siksi noin harvoin. Ja varmaan joskus olisi mukavaa käydä arki-illan ehtoollisella ja perjantaimessussa. :) Niin ja adventtivesper saattaisi olla kiinnostava. :D Tätä menoa minä ravaisin kirkossa niin paljon, että kulta menettäisi lopullisesti hermonsa. :D

4 kommenttia

martin

28.11.2006 00:37

Hienoa! En itse voisi kuvitellakaan olevani ilman sitä hengellistä ravintoa, mitä saan erityisesti jumalanpalveluksissa.

sleepygay

28.11.2006 01:20

Joskus "nuorempana" tuli käytyä aika useinkin jumalanpalveluksissa ja täytyy kyllä myöntää, että olo niiden jälkeen on kertakaikkisen mahtava. Siksi niissä aion alkaa taas ravaamaan.

millikan

28.11.2006 14:36

Kansalaisjärjestöaktiivin motto: Jos en minä sitä tee ei sitä tee kukaan muukaan. Harkitse toki josko sittenkin ryhtyisit vetämään ryhmää, jos ihmiset kerran ovat sellaisesta kiinnostuneita...

sleepygay

28.11.2006 16:26

En oikein tiedä, että olisiko minusta siihen. Olen vasta 19 vuotta ja suurella todennäköisyydellä osa osallistujista on jotain keski-ikäisiä. Tiedä sitten, että voidaanko minua ottaa siellä vakavasti ja onko minulla muutenkaan tarpeeksi taitoa.