Mä oon ihan liian isi-ihminen. Ja sillä tarkoitan valitettavasti liiallista konditionaalin käyttöä elämässä. Keskitys liikaa miettimään asioita tyyliin "pitäisi aloittaa kuntoilu", "pitäisi tehdä opiskelujuttuja". Ja sit kuitenkin jätän tekemättä. Paitsi sitten viimeisenä iltana teen hikihatussa kaiken valmiiksi, ainakin kouluhommissa.
Itse asiassa välillä olen onnistunut ruoskimaan itseäni suhteellisen ajoissa tekemään jotain koulutehtävää, siis paria päivää ennen deadlinea. Mutta yleisesti ottain en vaan "osaa" aloittaa ajoissa. Tai esim. kuntoilun ollessa kyseessä, en ole aloittanut käytännössä lainkaan. Jos ei olisi koiraa, en varmaan liikkuisi sitäkään vähää! Kamalaa!
Ja pahinta on, että haluaisin tehdä kaikki asiat ajoissa ja muutenkin tehdä vaikka mitä, mutta koskaan ei vaan saa aikaiseksi! Onkohan olemassa jotain kurssia minunlaisilleni lusmuille?
Töissä olen onneksi ihan erilainen. Oikea peto! :D
Töistä puheen ollen... huomenna tulee palkka! Vihdoinkin! JEE!!! Ja sitä tuleekin sitten ihan kunnolla. Olin nimittäin joulusta loppiaiseen töissä. Uuteenvuoteen mennessä kertyneet palkat sain jo, mutta nyt tulee kaikki lisät ja viimeisen viikon palkka. Viikonloppuna shoppaamaan!! :) Jippii!
5 kommenttia
martin
21.1.2010 23:20
(poistin tästä aluksi pari kirjoittamaani huomiota)
Käytännön kurssi ajan rytmittämisessä on hyvä, mutta vaatii asennemuutoksen ollakseen vaivan arvoinen.
Muuten, aikaisempaan tekstiisi viitaten minäkin olen facebookissa nykyisin.
sleepygay
22.1.2010 01:08
Sinäkö Facebookissa, martin? En olisi kyllä ikinä uskonut. Et vain jotenkin ole sen tyylinen... :)
Ja itse asiaan, ainakin motivaatiota on. Mutta sekin jää kumminkin vain tasolle "pitäisi mennä..." :P
Aboa
22.1.2010 13:16
Mäkin olen Naamakirjassa...
sleepygay
22.1.2010 19:30
Mä olenkin ehkä löytänyt sinut sieltä, Aboa, mutta en ollut ihan varma, osuiko kuitenkaan oikeaan.
Kolmoisritti
22.1.2010 22:19
Mä lähdin facebookista, koska identiteettivarkaudet ovat yleistyneet. Mul on tuttuja joil on käyny silleen. Tyhmää olla facebookissa. Mul on pari kertaa käyny et hakkerit ovat murtaneet tiedostoja ja sit kortteja pitää vaihtaa ( ulkomailla ) ja sit nettikaupparikollisuutta. Poliisi ei osaa mitään eikä aiokaan osata mitä tulee internetrikollisuuteen. Se sanottiin mulle suoraan Helsingin poliisilaitoksen näistä vastaavan suulta.