Oh-hoh. Sadas jo.
Laitoin ekan tänne viime kesän lopulla, ja nyt uuden kesän alku kohta.
Se ensimmäinen varsinainen bloggaus oli tällainen:
"29.08.2006, 14:50:38
Oh-hoh.
Minä juon liikaa. Poltan liikaa. Haluan liikaa asioita.
Vaadin ajoittain ehkä myös liikoja itseltäni - ja lähimmäisiltäni myös. Ja sitten petyn.
Ja sitten ärsyynnyn.
Omien töitteni tekemisten suhteen vain liikaa
tai liian vähän tuntuu olevan sopivasti.
Päällä on tasainen epäsuhdan kokemus, ja
syyllisyyden kokemus tai "hui hai olenpa taas
välinpitämättömästi huoleton" -kokemus.
Ketä kiinnostaa? -No, tämä on nettipäiväkirja.
Riittää siis että kiinnostaa itseäni.
Kun täällä joku kuitenkin käy, laitan tänne vastaisuudessa
keskusteluja oman elämäni tärkeimmistä asioista.
Opiksi ja varoitukseksi.
Ehkä voin apuakin välillä pyytää.
Töiden keskeltä ärtynein terv, -R"
Siis tuollainen. Aika samat tunnelmathan täällä on.
Tänä aamuna olisi ollut tarjolla oman alansa kansainvälistä herkkua,
yhden luennon verran.
Olin menossa.
Mutta baareilinkin eilen illalla yökahteen, ja nukuin krapulassa kotosalla vielä kun luento alkoi.
"Minä juon liikaa".
Joopa joo...
Toisaalta, Ladyfestit menossa ja ystävä soitti vähän levyjäkin.
Toinen ystävä, tuoreempi, olisi halunnut soittaa mun levyjä.
Mutta käsittääkseni en ole antanut edes ymmärtää.
(Great pizza, anyway)
- - -
Ystäväni Winnie Virus kirjoittaa blogissaan vitutus-blogeista
ja pohtii lopulta miten jos jotakin oikeasti haluaa, tekee sitten asian eteen jotakin.
Siis muutakin kuin valittaa.
Minä olen pohtinut tuota Omaa huonetta.
Ehkä pitää tehdä asialle jotakin.
Enpä siitä liikaa ole voinut kyllä valittaakaan.
Menisi (eli nyt menee) kovin henkilökohtaiseksi:
Enkö haluakaan asua nimenomaan Pölhön kanssa?
Enkö olekaan läheisempien työkavereitteni ystävä?
Noista asioista ei suoraan ole kysymys.
Ongelma on oma rauha, johon olen lähes koko aikuiselämäni tottunut,
ja jota ilman en OIKEASTI pysty keskittymään töihinikään kunnolla.
Saan keskittymisongelmia jo pelkistä päivittäisistä aikatauluista - jotka sentään mahdollistavat juuri sitä omaa rauhaa.
Ajoittain ovat mahdollistaneet varsin hyvinkin, ja samalla kertoneet mm. Pölhön halusta antaa tuota tarvitsemaani rauhaa kyllä, välillä.
Töiden ohella on muita asioita.
Minulla ei ole juuri minkäänlaisia harhakuvitelmia etteivätkö jotkin vapaa-ajan puuhani olisi nimenomaan...
Jakamattomia.
Itseasiassa monet.
On kirjoittamisia ja lukemisia, elokuvia, musiikkia...
...joita en kuvittelekaan voivani jakaa ehkä kenenkään muun kanssa.
Ei sellaista sielunveljeyttä olekaan.
Olen käynyt itsekseni jo sen verran monipolvisen matkan.
Olen iso poika jo, ja tiedän yksinäisyyden vääjäämättömyyden parissakin asiassa.
Ja hitto vie, tiedän pirun hyvin myös yksinäisyyden suloisuuden.
Tai siis, muistan sen.
- - -
Rrakkaan ystäväni Hedwigin luojan uudempi elokuva Shortbus on ilmestynyt dvd:nä.
Ostan ostan ostan.
Ja sitten opettelen ja laulan mukana, jonain oman rauhan hetkenä, tämän elokuvan päättävän HIENON kappaleen, jonka sanoista ote tähän (vaikka olen laittanut tämän jo ennenkin):
"We all bear the scars,
Yes, we all feign a laugh.
We all sigh in the dark,
Get cut off before we start.
And as the first act begins,
You realize they’re all waiting
For a fall, for a flaw,
For the end.
There’s a past stained with tears.
Could you talk to quiet my fears?
Could you pull me aside
Just to acknowledge that I’ve tried?
And as your last breath begins,
Contently take it in
‘Cause we all get it in the end.
And as your last breath begins,
You find your demons’ your best friend
And we all get it in the end."
(Scott Mathews: "In the End")
Hh. The end.
Yours truly, -R