• sleepygay

Uskovaiset tollot

Satuin lukemaan evl.fi:stä Raamattua. Siellä oli linkki eräälle sivulle, joka sai suoraan sanottuna sappeni kiehumaan. Joku Ilosanomapiiri. Siellä on ihan järkyttävän kamalia juttuja. Siis siellä yhdistetään homoseksuaalisuus kaikenmaailman insesteihin ja eläimiin sekaantumisiin. Homoseksuaalisuutta sanotaan epänormaaliksi seksuaalielämän osa-alueeksi. "Raamattu ei sano mitään homoseksualismin synnystä, mutta se kieltää ehdottomasti seksisuhteet kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen väliltä. Se argumentti ei ole pätevä, ettei Paavali tiennyt homoseksuaalisuudesta ja sen synnystä yhtä paljon kuin me tiedämme. On kysymys siitä, tiesikö Jumala siitä tarpeeksi antaessaan Mooseksen ja Paavalin kirjoittaa jyrkät kieltonsa Raamattuun." Joku ei ole selvästikään lukenut Raamattua. On vain "lukenut". Raamattua on tarkoitus lukea ajatuksen kanssa ja "Rakkauden lasien" läpi. Olen vahvasti sitä mieltä, että miesten välinen seksi on Raamatussa kielletty Jumalan rakkauden takia. Jos siinä yhteiskuntamuodossa joku olisi ollut avoin homo ja kaikki olisivat eroilleet yms. niin kuin tahtovat, koko systeemi olisi hajonnut. Ja saman suuntaista sanoo myös Martti Nissisen "Homoerotiikka Raamatun maailmassa" -kirjassa.

Eniten ihmettelen sitä, että kuinka ihmeessä Evankelis-luterilainen kirkko on voinut pistää tuollaisen linkin sivuilleen?!

"Jotkut ovat homoja oman valintansa perusteella, toiset siksi, että heidät on nuorena vietelty homoseksuaaliseen suhteeseen." Huh sentään. Näinhän se minullakin kävi "Taidanpa tänään alkaa homoksi". No ei todellakaan. Eikä minua ole ikipäivänä vietelty homoksi. Ihan itse olen identiteettini joutunut selvittämään!

Onneksi sivuilla sentään sanotaan, että homoja on kunnioitettava ja rakastettava siinä missä muitakin ihmisiä.

Mutta silti. Tuollaisille sivuille ei linkkejä saisi olla.

3 kommenttia

pimazukka

7.11.2006 09:59

"toiset siksi, että heidät on nuorena vietelty homoseksuaaliseen suhteeseen"... ei jeesus! :'D :'D

NoDiva

8.11.2006 12:35

Onneks tommosia kiihkoilijoita ei oo ko murto-osa uskovaisista. Harmi vaan että joku on käännellyt kiviä, että ne on päässyt ilamisemaan itseään noinkin julkisesti.

NoDiva

8.11.2006 12:35

Ilamisemaan = Ilmaisemaan, jopa. :D