• sleepygay

Juhannuksesta ja muusta

Kirjoitin jotain tänne blogiin alkuviikosta. Mutta poistin ne, koska kirjoitin ne suutuspäissäni. Olin ihan sikaväsyny ja niin oli kultakin. Ja siitäkös kehkeytyi oikein mehevä riita. Mutta oli se kyllä ihan oikeasta asiastakin. Onneksi kaikki selvisi melkein heti. :)

Juhannuksena olimme siis töissä. Siis vapaaehtoistyössä Savon Setalle. Olimme töissä GayJuhannus '07 -tapahtumassa. Oli oikein hauskaa, mutta työmäärä oli valtava. Lauantainakin teimme töitä (viiden tunnin yöunien jälkeen) n. 18 tuntia muutamaa taukoa lukuunottamatta.

Ensi vuonna pitää ehdottomasti tehdä sellainen parannus, että työvuorot jaetaan tasaisemmin. Suoraan sanottuna v*tutti, kun itse olin tehnyt töitä yhdeksästä asti ja jotkut muut aloitti vasta puolen päivän jälkeen ja silti lopetti reilusti aikaisemmin kuin minä ja kulta. Ja nekin (kaksi henkilöä) olivat hallituksen jäseniä, että luulisi heidän sitten käyttäytyvän sen mukaisesti.

Mutta siis oli siellä kuitenkin tosi mukavaa. Ja nyt kun pääsemme heinäkuussa viettämään viikonlopun samaisessa paikassa muiden vapaaehtoisten kanssa. :)

Ohjelmaa meillä ainakin oli oikein mukavasti. Ja varmasti löytyi jokaiselle jotakin. Oli diskoa ja lavatansseja ja elävää musiikkia. Ja tietysti saunomista ja muuta perinteistä juhannuspuuhaa. Eikä kukaan edes hukkunut. Eikä muutenkaan juuri mitään haavereita sattunut. Olihan meillä tietysti siellä ensihoitaja, mutta eipä hänellekään ollut juurikaan käyttöä. Onneksi. :)

Maanantaina olikin sitten tosi "mukavaa" mennä aamuvuoroon. Meinasin nukahtaa ruokatauolla. Onneksi pysyin hereillä kahvitaukoon asti. :D

Koira ja marsut oli minun porukoilla hoidossa ja kanit kultin porukoilla. Kaikki olis sielläkin sujunut oikein hyvin. Ninni vaan sai valeraskauden. Se oli vaan yhden päivän rontannut hikihatussa heinää yms. mökkiin ja rakentanut pesää.

Oli tosi mukavaa, kun Tove oli tosi väsynyt kun tuli kotiin. Ei tarvinnut koko ajan vahtia. Oli nimittäin riehunut isosiskonsa ja yhden toisen saman ikäisen pennun kanssa koko viikonlopun ajan. Pari ensimmäistä päivää menivät melkein kokonaan nukkuessa. :D

Viikonlopun saatamme saada viettää mökillä. Olisi niin ihanaa päästä mökille pitkästä aikaa. Siellä saisi saunoa ihan rauhassa. Ja käydä soutelemassa ja uimassa. Ja tehdä ihania kävelylenkkejä metsäteillä. :) <3

4 kommenttia

martin

29.6.2007 01:44

Tarvitset lepoa! Mielestäni Wapaaehtoistyö on Wapaamuotoista - ei sen tarkoitus ole saada tekijää aivan naatiksi ja kiukkuiseksi,päinvastoin uskoisi...

pimazukka

29.6.2007 13:15

olen ihan liian kauan ollut pois täältä ja pihalla kaikkien elämästä.. mitä, onko teille tullut koira?! :)))

sleepygay

29.6.2007 16:15

Juu... onhan meille. :) Pitääkin hetikohta pistää kuva tänne, kun sellaisen laitto on jostain mielenhäiriöstä unohtunut. :D Osaankohan enää käyttää tuota Paintshoppia sen verran, että saisi yhden kuvan pienennettyä... Kokeillaan...

audinkopoika

1.7.2007 18:00

Jaksamista teille ja kiitoksia monien puolesta mitä teitte heidän eteensä. Minun ystäväni kehu tapahtumaa hyvin onnistuneeksi.