Tänä aamuna aamupalalla tuli taas mieleen, että on se aika niin hassua! Toisaalta tuntuu, että se kuluu hitaasti (siis näin jälkikäteen ajateltuna) ja nykyhetkessä se tuntuu kuluvan tosi nopeasti. Ja kaikki tämä tuli mieleen, kun ajattelin tätä blogia, joka on ollut pystyssä jo huimat kaksi vuotta! :) (Vaikka tässä viimeaikoina onkin ollut aika hiljaista.)
Samoin reilut kaksi vuotta on kestänyt minun ja kultsin yhteiselo saman katon alla. Ja Joulukuussa tulee kuluneeksi kolme vuotta meidän yhdessäoloa! :) Ihan uskomatonta. Tuntuu (positiivisessa mielessä) paljon pidemmältä yhdessäololta. Ja tuntuu ihan siltä, kuin oltaisi tunnettu toisemme aina. Ihanaa! :) <3 :D Ja tänä aikana ei olla nukuttu kuin yksi yö erillään! :D
Ja Tovekin on asunut meillä jo yli vuoden. Tove onkin jo ihan aikuisen koiran mitoissa. Siis fyysisesti, psyykkisesti se on vielä ihan pikkupirpana. :D Tosin niinhän ne koirat taitaa olla aina. :)
Me ollaan jo tosi hyvin kotouduttu Helsinkiin. Tänne muutostakin tuntuu olevan ikuisuuksia aikaa, mutta oikeasti siitä on vasta reilu kolme kuukautta. Minne kaikki se aika on mennyt? Varmaan kaikenmaailman koulujuttuihin ja työharjoitteluun... Ja muuhun olemiseen.
On se vaan niin jännää ja ihanaa tämä elämä. :)
1 kommentti
martin
19.11.2008 13:14
(tässä tulisi olla nyt kovin leveästi hymyilevät kasvot)