Kahden kesän Ruisrockit olivat jääneet väliin, mutta nyt menin, sunnuntaina.
Tosin ehdin vain iltapäiväksi ja illaksi, mutta pääasiaa vasten olin paikalla kumminkin varsin hyvissä ajoin.
Pääasia oli Faith No More.
Koin bändin keikan kolmatta kertaa.
Toinen kahdesta aiemmasta oli samaisessa paikassa Ruisrockissa, vuonna 1993.
Kun fiilistelin etukäteen Youtubessa tämän kesän livepätkiä,
tiesin jo etukäteen odottaa hyvää...
Faith No Moren levyt ovat saaneet olla laatikossa rauhassa jo vuosia,
mutta aikanaan niitä tuli kuunneltua niin paljon että muistuivat heti mieleen.
"The Real Thing" 20 vuotta sitten oli levy, josta "KAIKKI" olivat sitä samaa mieltä:
Yksi parhaista levyistä IKINÄ.
Ja laulaja Mike Patton oli märkien unien kohde jo ennen kuin oikein tajusinkaan.
Protorokkihomon jackpot oli kun kosketinsoittaja Roddy Bottum (what a name...)
kävi julkiseksi homoutensa kanssa. Tämä tapahtui hyvän aikaa ennen Rob Halfordia yms.
ja oli oikein mukavasti musiikkisoppaa hämmentävä paketti vuonna 1993;
julkimetallirokkihomo.
Viime sunnuntaina tuo nyt jo vähän kaljuuntunut heavyhimpula olikin pukeutunut
komeasti vaaleanpunaiseen kokopukuun...
Silloin 1993 uudella levyllä "Angel Dust" julkaistiin myös Bottumin tekemä biisi "Be Aggressive",
jylhä uusheavykipale, jonka sanoitusten ydin oli ja on reipas pyyntö olla agressiivinen...
...kun tarinan kertoja vaatii saada ottaa suihin. Tämän Bottum laittoi Mike Pattonin laulamaan, heh.
Patton lauloi sitä silloin kuten nytkin, ja kuulin kappaleen uutena vuonna 1993,
kuten siis kuulimme kappaleen myös viime sunnuntaina.
Saattaa olla että lauloin mukana. Enkä ehkä ollut aivan ainoa.
Musiikillisesti hyvinkin monipuolisen ja fraasinomaisesti pitää sanoa että:
nykymetallimaailman uraauurtavan bändin festarikeikan kohokohtia
olivatkin ne hetket, kun sai laulaa mukana hyvää joukkoa jonkinmoisia hittejä,
joita annettiin avokätisesti.
Edellämainitun lisäksi siis sellaisia kuin käsittämättömän avarasoundinen Ashes to Ashes...
...ja Midlife Crisis (and that one, darlings, was dedicated to Madonna in the first place.
Now the joke was on them - and some of us...).
Ääni meni käheäksi monelta, ja samaan settiin mahtui silti vaikka mitä
ekskursioita bändin melko monipuoliseen maailmaan,
aika paljon aikanaan levytettyjä covereita myös,
ja Mike Patton, oh dear, on paitsi melkoisen laaja-alainen Herra Ääni,
myös melkoisen vetoavan näköinen. Jep, aina vaan.
Flirttailunkin se pirulainen on aina osannut, vaikkei tainnut
"Easy" -kappaleen kohdalla, kun yhteislauloimme "I'm easy like Sunday morning",
kuullakaan kun oikein kotiosoitteeni tiedokseen huusin...
(Jos olisi kuullut, olisi tietty tullut kylään.)
Ihan lopuksi tuli vielä bändin eka hitti kahdeksankymmentäluvulta saakka:
"We care a lot".
Mukavaa kun bändi on elossa.
Ja mukavaa että Mike Patton on nuori vaikka 90-luvun alun viimetapaamisesta onkin jo aikaa.
Aivan kuten minäkin.
Setti oli tämä:
Reunited (Peaches & Herb cover)
Land of Sunshine
Caffeine
Evidence
Surprise! You're Dead!
Last Cup of Sorrow
Cuckoo for Caca
Easy (The Commodores cover)
Ashes to Ashes
Midlife Crisis
I Started a Joke (Bee Gees cover)
The Gentle Art of Making Enemies
Be Aggressive
Epic
Just a Man
Encore:
Chariots Of Fire/Stripsearch
Mark Bowen
Toinen encore:
This Guy's in Love with You (Burt Bacharach cover)
We Care a Lot
We care, -R
...Ja kiitos vielä (Give me hope) Jo'annalle, että vei minut kokemaan myös
Gogol Bordellon keikan.
Tulipahan tanssattuakin.
-sama
- - -
