• Olli Stålström

Setan perustaminen Vantaan kaupunginmuseon mukaan

Vantaan kaupunginmuseon näkemys Setan perustamisesta. Teksti ja lähde: Vantaan kaupunginmuseo. (Homo-Suomen historia -näyttely)

--

Ensimmäinen yritys perustaa homoseksuaalien järjestö Suomeen muiden Pohjoismaiden mallin mukaisesti tapahtui 1950-luvun alussa. Joukko homomiehiä kokoontui Helsingissä kahvila Primulan kabinettiin. Yritys epäonnistui, sillä kukaan ei uskaltanut poliisin pelossa antaa nimeään ja osoitettaan - homoseksuaalisuushan oli laitonta vuoteen 1971 saakka.

Vuonna 1967 perustettiin ensimmäinen yhdistys, Toisen säteen ryhmä, jota yhdistysrekisteri ei kuitenkaan uskaltanut hyväksyä. Seuraavana vuonna perustettiin Keskusteluseura Psyke – Diskussionsklubben Psyke, jonka rekisteröinnin viranomaiset hyväksyivät. Psykelle syntyi alaosastoja eri puolille Suomea.

Ryhmä Psyken toimintaan tyytymättömiä nuoria miehiä perusti Seksuaalinen tasavertaisuus – Sexuellt likaberättigande Seta ry:n vuonna 1974. Se sai toimintaansa vaikutteita lähinnä Hollannin ja Tanskan radikaaleista homoliikkeistä. Seta korosti yhteiskunnallisia, syrjinnän kitkemiseen ja tasavertaisuuden saavuttamiseen tähtääviä tavoitteita. Sen rinnalla toiminut Psyke lopetti toimintansa 1980-luvun lopulla. Setasta tuli vuonna 1988 valtakunnallinen järjestö. Suomalaiselle sateenkaariliikkeelle on ominaista myös transihmisten toimiminen samassa järjestössä homojen ja lesbojen kanssa. Kansainvälisesti tämä on varsin ainutlaatuista.

--
Kuva: Suomen ensimmäiseen homoseksuaalien mielenosoituskulkueeseen läpi kaupungin osallistui satakunta henkeä, joista monet oli Ruotsista ja Norjasta tuotettu. Vapautuspäivät vuonna 1981. Setan arkisto.