• Olli Stålström

Sensaatiokirjoittelusta Setan perustamiseen - Vantaan kaupunginmuseon näyttely

Vantaan kaupunginmuseon selostus Setan perustamiseen johtaneesta sensaatiokirjoittelusta 1960-luvun lopulla. Teksti ja lähde: Vantaan kaupunginmuseo. (Homo-Suomen historia -näyttely)
--

Aikakauslehdet alkoivat kirjoittaa asiallisesti homoseksuaalisuudesta. Lääkäri- ja tietosanakirjojen homoseksuaalisuutta sairautena käsittelevä näkemys ei enää ollut ainoa näkökulma ja tietolähde.

Eniten kirjoituksia homoseksuaalisuudesta ilmestyi 1960-luvulla suositussa Hymy-lehdessä. Lehti vaikutti ns. tavallisen kansan mielipiteisiin. Kirjoitusten tyylilaji oli usein sensaatiohakuinen. Uutta Hymyn journalismissa oli kuitenkin se, että homoseksuaalien henkilöhaastatteluissa ja lukijakirjeissä annettiin homoille, lesboille ja transihmisille ääni heidän omassa asiassaan. Osa lehden kirjoituksista oli asiallisia ja informatiivisia. Hymy levitti tietoa homoseksuaalisuudesta ja homoalakulttuureista sekä muissa maissa toimivista homoliikkeistä. Siten lehti loi pohjaa järjestäytymiselle. (Hymy 5/1969).


1960-luvun törkeimmän jutun homoseksuaaleista teki Iltasanomat, joka oli tuohon aikaan ainoa iltapäivälehti. Lehden toimittaja oli soluttautunut homomiehen kotona pidetyille yksityisille kutsuille, ja raportoi niistä sensaatiohakuisesti. Artikkelissa varoiteltiin, että erityisesti sotilaat ja muut nuoret miehet ovat vaarassa iäkkäämpien homomiesten viettelylle.

Kuva:

Iltasanomat 10.8.1966.

Iltasanomien homoja loukkaava tyyli synnytti ensimmäisen vastarintaliikkeen: 88 kulttuuri- ja tiede-elämän heteroseksuaalia vaikuttajaa julkaisi törkyjournalistista artikkelia vastustavan adressin. He vaativat myös rikoslain ihmisoikeuksia loukkaavaa homopykälää kumottavaksi. Homot ja lesbot eivät itse voineet nousta avoimesti puolustamaan oikeuksiaan - he tarvitsivat heterojen tukea. (Hufvudstadsbladet 13.8.1966).

Kuvan lähde: Vantaan kaupunginmuseo. Homo-Suomen historia -näyttely