[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
Tarkoitukseni on gradun taustaksi pohtia yhden ihmisen osalta mikä sai fiksun nuoren ihmisen kiduttamaan itse itseään ex-gay -ideologialla.
-----------------------------------------------------------------------------
MRA-taustani johdosta olin sitoutunut ehdottomaan puhtauteen ja taisteluun kommunismia ja homoutta vastaan pitkälle 1960-luvulle.
Vuosi 1968, joka muille oli yleensä kuohunnan ja vapautumisen vuosi, oli minua eri suuntiin repivää, melkein skitsofreeniseksi tekevää ristipainetta. Minua toisaalta innosti ilmapiirin muuttuminen avoimemmaksi ja eroottiseksi 1960-luvun loppupuolella. Nuoret eri puolila maailmaa omaksuivat samanlaisen nuorisokulttuurin. Tunnuslauseemme oli "Älä luota keneenkään yli 30-vuotiaaseen". Se on tainnut jäädä minulle päälle edelleenkin.
Naisasia-aktivistit seurasivat mustien kansalaisoikeusliikettä ja toivat julkisuuteen iskulauseen "henkilökohtainen on poliittista". Ilmassa oli muutoksen tuntua, joka sai kaikki innostumaan. Alastonmusikaali Hair innosti ihmisiä. Kävin itse katsomassa sen Ruotsalaisessa Teatterissa. Loppukohtauksessa katsojat pyydettiin näyttämölle tanssimaan yhdessä vähäpukeisten hippien kanssa. Huomasin että vieressäni lavalla sheikkasi Sosialidemoraattisen puolueen nokkamies Karl August Fagerholm.
Se oli hippiaatteen ja sosialidemokratian vuosikymmen - monille ihmisille.
Mutta minä olin sitoutunut ehdottomaan puhtauteen ja taisteluun kommunismia ja lihan houkutuksia vastaan. Seurasin kuitenkin toiveikkaana Tshekkoslovakiassa yrityksiä siirtyä "ihmiskasvoiseen sosialismiin" eli sallia sanan ja kokoontumisen vapaus. Minulle sanan ja kokoontumisen vapaus ovat pyhiä asioita.
Elokuussa Neuvostoliiton panssarit vyöryivät Prahaan ja murskasivat verisesti vapauden haaveet. Niinä aikoina kävin usean kerran vuodessa kertausharjoituksissa, koska minulla oli oma tehtäväni Helsingin lentokenttien ja satamien puolustamisessa. Tarkkailimme Prahan miehitystä, jotta voisimme ottaa opiksi ja estää ettei Helsinki koskaan muuttuisi Prahaksi.
Pysyin reservin viestiupserrin tehtävässäni 20 vuotta, aina vuoteen 1986, jolloin sain tutkijanviran Australiasta. Silloin piti vaihtaa miestä, koska olisi ollut mahdotonta syöksyä Australiasta Helsinkiä puolustamaan minuuttien sisällä. Toimintaamme määrittävä tosiseikka oli, että helikopterilento Tallinnasta kestää 18 minuuttia. Sen verran aikaa meillä oli järjestää Helsingin siviilipuolustus ja evakuointi.
Vaikka kannatan rauhaa, huokaisin helpotuksesta kun tuli tieto kymmenien Hornet-hävittäjien ostamisesta Helsingin puolustamiseen. Mitä Gandhi siihen olisi sanonut?
Osallistuin miehityksen vastaisiin mielenosoituksiin Neuvostoliiton suurlähetystön edessä Helsingissä. Minulla oli vaikeuksia osallistua huutoiihin "sosialismia, ei panssareita". Minä huusin vain "ei panssareita".
Seurasin inhon ja tuskan vallassa miten meitä koulutettiin torjumaan maihinnousut ja maihinlaskut Helsiinkiin. Strategisissa ylikulkusilloissa oli valmiit kolot räjähteille. Tietyt talorakenteet oli suunniteltu räjäytettäviksi estämään panssareiden pääsy lentokentältä keskustaan. Viestiupseerina kiertelin satamissa luomassa erillisviestiverkkoa, jonka avulla olisi voitu räjäyttää satamarakenteita ja rojauttaa nostokurkia satama-altaisiin vihollisen alusten torjumiseksi. Rakensin 60-luvun "kännykkäyhteyksiä" eli suuntaradiolinkkejä.
Näen vieläkin joskus painajaisunia Lieko Zachovalován radioselostuksista hänen kertoessaan neuvostopanssarien tunkeutumisesta Prahan keskustaan - Neuvostoliiton suurlähettilään kutsumana ja hänen autonsa opastamana.
Tunsin vihaa ja raivoa neuvostodiktatuuria kohtaan ja olisin ollut valmis syöksymään panssarien eteen kasapanosten ja Molotovin cocktailien kanssa. Toisaalta minua hirvitti nähdä sisältä käsin miten suomalaiset sotilaat - me - valmistautuivat tuhoamaan omaa kaupunkiaan estääkseen sen valtaamisen.
Niihin aikoihin iskulauseeni oli yhden Amerikan vapaustaistelijan, Patrick Henryn, iskulause: "Give me liberty - or give me death!"
Toisaalta olin sisäistänyt Gandhin ajatukset väkivallattomasta vastarinnasta. Olisin halunnut kuulla mitä Gandhi olisi neuvonut Stalinin panssariarmeijoita vastaan.
Minut oli poikanorssissa koulutettu tällaisen ideologiaan. Lauloimme sankaritaulujen alla "Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä kaadut puolesta maas..." ja kokoonnuimme rukoilemaan Jumalaa kun Neuvostoliitto hyökkäsi Budapestiin 1956.
Varhainen moraalikasvatukseni perustui lähinnä Matteuksen evankeliumiin ja Topeliukseen. Niistä olen saanut empaattisen suhtautumisen sorrettuihin ja vähäosaisiin. Mutta Topelius edustaa myös ehdotonta tottelevaisuutta auktoriteetteja kohtaan. Tämä tuli ilmi jo pikkupoikana kun protestoin isälle kun Topelius käytti Suomen hallitsijasta nimitystä "kung" eikä "furste". Olin terävästi huomannut, että Topelius eli ja kirjoitti Venäjänvallan aikana, jolloin Suomea hallitsi suuriruhtinas ("furste").
Isä opetti minulle, ettei nimitys ole niin tärkeää, koska meidän yhteiskunnassamme on toteltava kulloinkin vallitsevaa esivaltaa. Kuningas tai ruhtinas, Ruotsi tai Venäjä, tottele!
Pystyn hyvin ymmärtämään jotakin terroristia, joka on valmis uhraamaan itsensä ja elämänsä jonkin ylevän päämäärän alttarille.
Tällaisessa uhrimielessä auttoi tietysti paljon se, että olin henkilökontaisessa elämässäni tuomittu loppuelämäkseni salailuun ja yksinäisyyteen - kuten silloin uskoin. Minulle alkoi varmistua hyvin konkreettisesti, ettei pidättyminen poista seksuaaliviettiä, kuten kristilliset eheytysideologit olivat minulle luvanneet. Tunsin itseni silloin luonnon onnettomaksi painovirheeksi.
Se oli minun kohdallani tehokas keino tuottaa sankarivainaja-ainesta. Kuolemisessa isänmaan puolesta oli jotain hyvin eroottisesti vetoavaa. Minusta olisi tullut kaunis ruumis.
Koulussa opin (Norssissa perusviisaudet opetettiin latinaksi myös meille, jotka olimme reaalilinjalla): "Dulce et decorum est pro patria mori" = "On ihanaa ja kaunista kuolla isänmaan puolesta".
Minä olin fiksu ja kuuliainen ja tottelin. Kunnes 17-vuotiaana pääsin Amerikkaan ja 18-vuotiaana seurasin median välityksellä Eichmann-oikeudenkäyntiä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuvateksti: oma tunnuskuvani, nuori opiskelija protestoi neuvostopanssareita vastaan Prahassa, 1968. Lähde: Le livre noir du communisme. Editions Robert Lafonte, Paris, 1997. Joseph Koudelka / Magnum Photos.
