[Itseä tutkiskeleva elämäkertablogi jatkuu, tämä on osa 4. Blogini tarkoitus on ainoastaan selvittää osallistuvan havainnoinnin keinoin ja sisältä käsin ymmärtäen miten ilmeisen fiksusta nuoresta miehestä voi tulla itseään kiduttava ex-gay - mutta myös miten siitä voi toipua eli eheytyä itsensä hyväksyväksi homoksi.
Tämä ei ole pelkästään vanhojen muistelua, vaan aineistoa kertyy Setan historiaa kartoittavassa projektissa sekä toimittaessani teosta, jossa haastatellaan miten tusina syrjinnän henkisesti murskaamaa hlbti-ihmistä on pystynyt toipumaan asianmukaista tukea saatuaan. Tämä on siis luonteeltaan lähinnä työpäiväkirja työskennellessäni kahden kirjallisen proggiksen kanssa, jotka julkaistaan syksyllä 2009]
***
Vuonna 1962 pääsin kansainväliseen nuorisovaihto-ohjelmaan New Yorkiin, jonka järjesti Hew York Herald Tribune -lehti. Kaikki 37 vaihto-oppilasta asuimme osan aikaa samassa sisäoppilaitoksessa, jossa tutustumme toisiimme ja kansainvälisen politiikan perusteisiin ennen kuin hajaannuimme eri high schooleihin.
Siihen aikaan Yhdysvalloissa oli mielestäni edistyksellinen hallitus. John F. Kennedy oli juuri valittu presidentiksi. Hän edusti vähemmistöuskontoa (roomalaiskatolinen) ja itärannikon demokraattista sivistyneistöä.
Samaan aikaan alkoi myös mustaihoisten kansalaisoikeustaistelu pastori Marin Luther Kingin johdolla. Suurvaltojen väliset jännitteet olivat ehkä kovimmillaan. Juuri ennen kuin lähdin matkalle, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sotalaivat ajoivat toisiaan kohti Kuuban edustalla, koska Neuvostoliitto oli salakuljettanut ydinaseita Kuubaan. Tuntui, että kolmas maailmansota uhkaa. Kansainvälisen jännityksen johdosta Neuvostoliitto antoi Suomelle ns. nootin, jossa se kutsui Suomen sotilaallisiin neuvotteluihin.
Hetken aikaa Suomi oli maailmankartalla. Presidentti Kekkonen tapasi John F. Kennedyn ja totesi julkisuudessa, että vaikka koko maailma muuttuisi kommunistiseksi, Suomi säilyisi vapaana.
Meillä vaihto-oppilailla oli useita televisiokeskusteluja CBS-yhtiön kanavilla,joissa toimme esiin nuorison mielipiteitä maailmanpolitiikasta. Itse toistin Urho Kekkosen kannan, että.Suomi pysyy aina itsenäisenä. Koulussa jouduin Suomea koskevien väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen kohteeksi. Minulta kysyttiin miten oli päässyt pakenemaan Suomesta.
Ydinsodan uhkan lisäksi meillä nuorilla oli orastava kiinnostus mustaihoisten syrjinnän lopettamiseen ja juuri alkaneeseen Afrikan maiden vapautumiseen imperialismin alta.
Yhdysvalloissa oli jo alkanut mustien liikehdintä rotusorron poistamiseksi Kingin johdolla, mille John F. Kennedy antoi arvovaltaisen tukensa.
King oli innostava puhuja, joka vaikutti minuun syvällisesti.King uskalsi tuoda esiin rotusyrjinnän aiheuttamat sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat havainnollisella ja koskettavalla tavalla. Hän kirjoitti ja puhui pienen mustan pojan arkipäivästä slummissa, talossa jossa leijailee jätteiden haju ja jossa humalaiset, työttömät ja huumeiden orjat ovat hänen arkimaailmansa varjo-olentoja.
Hän kirjoitti ja puhui pienen mustaihoisen tytön kodista Etelävaltioissa. Ulkopuoliset sanoisvat sitä tönöksi. Se kaípaa kipeästi maalia. Viisi puolialastonta pikkulasta telmii talon liepellä ja tytön on pakko toimia heidän äitinään, koska oikea äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa, koska ambulanssi ei ollut tullut ajoissa hakemaan mustaihoista. (Ks. Martin Luther King: Emme voi odottaa, Weilin & Göös, 1974).
Me, silloin teini-ikäiset, tunsimme suurta soildaarisuutta sorrettuja ryhmiä ja kansoja kohtaan. Näimme myös miten ihmisten omakohtainen suora ja väkivallaton toiminta sai aikaan muutosta - vaikkakin tuskallisen hitaasti. Koko kansalaisoikeusliikkeen laukaiseva tapahtuma oli köyhän mustan naisen kieltäytyminen luovuttamasta bussissa paikkaansa valkoihoiselle miehelle.
Tämä rohkaisi minua niin, että tein Rosa Parksista muistokirjoituksen myöhemmin FinnQueeriin:
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=297_1_1
Samaan aikaan homous oli synti, rikos, sairaus ja halveksittavaa moraalittomuutta, josta ei saanut edes puhua julkisuudessa. Juuri vaihto-oppilasaikanani ilmestyi psykoanalyytikko Irving Bieberin tutkimus, jossa kaikki homot leimattiin skitsofreenistasoisesti häiriintyneiksi vastuuttomasti käyttäytyviksi rikollisiksi.
Silloin homoudesta piti vaieta, jotta oma elämä ei olisi tuhoutunut.
Samaan aikaan alkanut mustien kansalaisoikeusliikehdintä antoi kuitenkin mallia niille ihmisryhmille, jotka eivät kuuluneet Yhdysvaltain valtaapitävään luokkaan, valkoihoisiin, protestanttisiin, keski-ikäisiin heteromiehiin.
Vähitellen tietoisuuteemme tihkui ajatus, että ei ehkä ole pakko alistua sortoon, kansalaisoikeuksien riistoon ja identiteettiä murskaavaan leimaamiseen.
Kuva: Kirjoittajan oma arkisto.
