• Olli Stålström

Jorma Hentilän puheenvuoro Tuomiokirkon kryptassa arkkipiispaehdokkaita esiteltäessä

Jorma Hentilä piti oheisen puheen Tuomiokirkon Kryptassa seitsemän arkkipiispaehdokkaan läsnäollessa Seta-säätiön hallituksen puheenjohtajana. Puheen teksti on julkaistu Kotimaa-lehden puheenvuorona 4.2.2010.
--
Arkkipiispanvaalin vaalipaneeli
Helsinki 25.1.2010

Jorma Hentilän puheenvuoro

Olen seurannut 60-luvulta saakka kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen. Kirkko ansaitsee tunnustusta siitä, että suhtautuminen on vähin erin muuttunut realistisemmaksi sitten Ajankohtainen asia -kannanoton vuodelta 1966.

Otan tässä lyhyesti esille kolme asiaa.

(1) Kirkko suhtautuu meihin edelleen teologisena ongelmana eikä tunnista meitä niinä ihmisinä, jollaisia olemme. Kouriintuntuva esimerkki on piispainkokouksen asettama parisuhdelakityöryhmä. Siihen ei kelvannut jäseneksi yhtään homoseksuaalisesti suuntautuvaa. Arkkipiispa Jukka Paarma puolustautui sillä, että työryhmä kuuli heitä - siis meitä - kokouksessaan.

Vertailun vuoksi: Romaniasian neuvottelukunta sai jo neljä vuosikymmentä sitten ensimmäisen romanijäsenen.

Parisuhdelakityöryhmän seminaarien alustajista neljä oli niin sanotusti ei-heteroita. Kaksi heistä, Aslanin edustajat, kävi korokkeella kieltämässä itsensä. Toiset kaksi esiintyivät lähinnä asiantuntijan viitassa.

Seminaareissa ei kuultu niitä ihmisiä, joista oli puhe, vaan meitä käsiteltiin objekteina. Ei ollut sijaa puheenvuorolle, jossa sateenkaariväen edustaja olisi voinut esiintyä aitona itsenään, elämänsä subjektina.

Toivoisin teidän kuvittelevan itsenne asemaan, jossa täysin ulkopuolinen taho teidän päänne yli tutkii teitä ihmisinä, kääntelee kuin perhostutkija pinseteillään perhosta ja yrittää ottaa selkoa, millaisia te oikein olette, mikä teissä on vialla. Näin varmaankin voisitte paremmin ymmärtää, kuinka ihmisarvoa loukkaavaa objektiksi alistaminen on.

(2) Kirkko pitää Raamatun opetukseen perustuvana ihanteena elämänmittaista parisuhdetta, avioliittoa. Sellaisen solmineet saavat hyväksyntää ja kannustusta, pitkään yhdessä eläneet kiitosta ja ihailua.
Meille parisuhteeseen sitoutumisesta on kirkon suhteen tullut enemmänkin haitta ja este.

Kirkko yritti viimeiseen saakka estää parisuhdelain hyväksymisen. Nyt kirkko kokee ongelmaksi, miten sen tulisi suhtautua sateenkaariparisuhteisiin, kohdata ne. Seuraavaksi asiaa pohtii piispainkokous helmikuussa. Kun luin edellisen kokouksen pöytäkirjasta asian lähetekeskustelun, syntyi kuva ryhmästä hämillään olevia ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä tehdä.

Monet näyttävät julkisessa keskustelussa, johon useat papitkin ovat osallistuneet, unohtaneen sen, että kysymys on elävistä ihmisistä, lähimmäisistä, usein vakaumuksellisista kristityistä, ei joistakin toisista jossakin muualla.

(3) Tästä päästäänkin kysymykseen kirkon virasta Homoseksuaalisuuden vuoksi ketään ei voida lakia rikkomatta erottaa kirkon palveluksesta tai jättää ottamatta kirkon työntekijäksi. Parisuhteen rekisteröiminen kirkon palveluksessa olon aikana ei ole irtisanomisperuste. Kirkon virkamiesoikeudellisiin säännöksiin ei voida kirjoittaa syrjintään oikeuttavaa pykälää, vaikka sitäkin on esitetty.

Mutta miten on pappisvihkimyksen laita?

Voiko rekisteröidyssä parisuhteessa elävä nuori teologi, jolla on opinnot suoritettuina ja joka on saanut vokaation, luottaa siihen, että hänen sopivuuttaan papiksi arvioidaan yhdenvertaisin kriteerein?

Vai katsotaanko, että on “pohdittava, pystyykö hän palvelemaan koko seurakuntaa, myös sellaisia, jotka eivät pitäisi hänen elämäntapaansa Raamatun kanssa yhteensopivana”. Sitaatti on piispa Matti Revolta.

Tämäkö on se naula, johon pappisvihkimyksen epääminen rekisteröidyssä parisuhteessa elävältä ripustetaan?

Suuntaisin kysymyksen lähinnä ehdokkaina oleville piispoille.

Kuva: Olli Stålström

1 kommentti

martin

2.4.2010 12:52

Siunattu Jorma Hentilä.