Kolme ja puoli vuotta tuntuu pitkälle ajalle ensi kertaa ajateltuna. Kolmen ja puolen vuoden sisälle mahtuu esimerkiksi neljällä eri työnantajalla työskentelyä, jolloin tämä aika muuttuu samantien lyhyemmäksi. Toisaalta, jos olisi yhdellä ja samalla työnantajalla ja ei nauttisi työstään, kolme ja puoli vuotta muuttuisi vastaamaan seitsemää vuotta.
Aika on suhteellista ja subjektiivinen kokemus.
Minulle viimeiset neljä kuukautta ovat olleet pitkät neljä kuukautta. Toisin kuin kuluneet kolme ja puoli vuotta kokonaisuutena. Viimeiset kolme ja puoli vuotta olen ollut ammatissa, johon olen halunnut yhdeksänvuotiaasta saakka - olen stuertti.
Tekstiä alunperin kirjoittaessani makasin erään lentokentän hotellissa unettomana, miettiessäni valintoja, joiden kautta olin päätynyt siihen unettomaan tilaan. Minua ahdisti.
Kuluneen (silloin hieman alle) kolmen ja puolen vuoden kuluessa olen todella nähnyt neljä eri lentoyhtiötä ja viisi eri tapaa tehdä tätä työtä, jota kuitenkin tehdään suhteellisesti samanlaisessa ympäristössä - työpaikasta riippumatta. Tämän stuerttiurani aikana olen aina asettanut itselleni riman korkealle, pitänyt tarkkaan huolta siitä, että aseptinen omatuntoni ei tahraannu tekemällä turvallisuudesta todellakin sen tärkeimmän asian.
Lentokenttähotellissa tajusin jotain muuttuneen. Makasin hereillä, ahdistuneena seuraavasta päivästä, todeten viimeksi kuluneiden kuukausien aikana hylänneeni osan periaatteistani, jotka olivat olleet minulle erityisen tärkeitä. En voinut enää sanoa aseptisen omatuntoni olevan puhdas ja tahraton. Voisinko katsoa itseäni peilistä, jos jotain tapahtuisi, ja sanoa tehneeni kaiken niin hyvin kuin mahdollista? Voisinko reflektoida tekemisiäni ja hyvällä omallatunnolla sanoa tehneeni parhaani, että kaikki turvallisuuteen liittyvät viat tulisivat korjattua?
En.
Tunsin olevani kakkosluokan putkihuora - ne, jotka minut tuntevat, tietävät sen olevan paljon sanottu.
Nousin sängystä ja katsoin itseäni peilistä. Minulla olisi, jos sillä hetkellä nukahtaisin, neljä ja puoli tuntia aikaa nukkua ennen seuraavan aamun lentoa. Neljä ja puoli tuntia on lyhyt aika. Subjektiivisesti.
Olen aina viimeisenä asiana ennen lähtöä töihin katsonut itseäni peilistä ja tarkastanut asuni olevan tip-top. Olen voinut aina, jopa Ryanairilla, todeta lähteväni töihin hyvän näköisenä - koska arvostan työtäni ja pidän työstäni. Sen pitää myös näkyä!
Muistan myös hyvin, kuinka suuri tilaisuus (kiireestä huolimatta) oli saada ensimmäiset siivet ja kiinnittää ne rintapieleensä. Olin saavuttanut jotain, olin stuertti.
Nykyinen työnantajani ei ole neljän kuukauden pestin aikana saanut annettua minulle univormua - siivet sain sentään kahden kuukauden jälkeen. Puolittain omissa vaatteissa lentäminen oli minulle ok ("samahan se on, jos kerran työnantaja haluaa minun näyttävän huonolle"), kunnes tajusin sen vaikuttavan kierosti lentoturvallisuuteen. Tämän tiedostaminen aiheutti taas yhden kolhun lisää aseptisen omatuntoni kilpeen. Miten olen voinut vajota tällaiseen tilanteeseen.
Alkuperäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen moni asia on muuttunut - mutta ei tarpeeksi moni. Siinä vaiheessa, jos työnantaja jättää tiettyjä asioita huomioitta onko ihme, jos työntekijät - erityisesti ne tunnollisimmat työntekijät, eivät voi hyvin.
On siis aika vaihtaa laivaa. Asioiden näkeminen "aidan toiselta puolelta" saavat arvostamaan toisia asioita toisissa yhtiöissä aivan eri tavalla. Tervetuloa tulevaisuudessa taas lennoille kanssani, kun oikeasti voin katsoa itseäni peilistä ja tuntea olevani nätti ja tip-top lähtiessäni töihin.
