Tänään huomasin olleeni aivan liian kauan poissa sairaalamaailmasta. Ja erityisesti minua sapettaa, etten tietenkään voi kertoa sen tarkemmin miksi.
Törmäsin vain kaiken sen normaalin häsläyksen keskellä, jota nykypäivän hoitotyö tuntuu olevan, Ihmiseen. Kaiken sen kiireen keskellä lääkärit halusivat kokeilla melko uudenkarheaa (lue: sinä aikana Suomeen saapunutta hoitoa, kun minä olen ollut lentämässä) hoitomuotoa potilaalle. Tämä ei tietenkään pannut vastaan, mutta myöhemmin tapasin hänet itkemästä sitä, ettei lääkäri ollut sanallakaan maininnut kotiin pääsyn mahdollisuutta.
Osasin joskus ottaa ihmiset ihmisinä sairaalamaailmassa huolimatta heidän kivuistaan, taustoistaan ja vaikka olisi kuinka kiire. Ehkä se oli asia, jonka otin mukaani tuolta osastolta. Toisaalta minun on pakko oppia uudelleen katsomaan potilaspapereiden ja lääketieteellisen jargonin taakse löytääkseni ihmisen sieltä kaiken keskeltä - toisaalta minun on pakko turruttaa myös itseni sen edessä, etten tunne 12 h tapahtuman jälkeen huonoa omaatuntoa siitä, etten (keikkalaisena!) tajunnut puhua lääkärille kotiutumisesta, jota en edes tiennyt suunnitellun. :/
Henkisesti helvetillinen päivä takana.
En nyt jaksa muistaa, kirjoitinko aikaisemmin tänne, että ajattelin ottaa jokaiselta osastolta mukaani jotakin.
1. osasto (to. 3.5.): tunne siitä, että taidot ovat vielä jossain ja tulevat takaisin hiljalleen!
2. osasto (la 5.5.): verkottuminen myös sairaalamaailmassa on tärkeää - on tärkeä hoitaa ko. ongelman lisäksi myös kokonaisuutta.
3. osasto (ma-ti 7-8.5.): oppia katsomaan potilaspapereiden sijaan / lisäksi ihminen, jolle ne kuuluvat, toiveineen, odotuksineen ja tarpeineen.
Lista varmasti pitenee ajan kanssa. Luultavasti jo tämän viikon aikana.
Minua vain hieman kauhistuttaa ajatus siitä, pysynkö pitämään itseni kokonaisena, etten hajoa palasiksi ennen kuin opin pystyttämään suojamuurit, jotka mahdollistavat työasioiden jättämisen työpaikkojen oven taakse sieltä poistuttaessa.
Palaaminen sairaalamaailmaan ei ollutkaan niin helppoa, kuin kuvittelin.
6 kommenttia
kesäpoika
9.5.2007 00:13
Sairaalamaailmassa on välillä vaikea kestää sitä, että lääkärit hoitavat pelkkiä sairauksia. Itse kokee olevansa vain se pakollinen kuori hoidettavan sairauden ympärillä, jolla ei ole niin väliä. Se on yllättävän rankkaa olla kokeissa, joita ei ymmärrä, joista saadaan tuloksia, joiden merkitystä ei ymmärrä ja joutuu hoitojen kohteeksi, joita ei ymmärrä, jotta päästäisin lopputulokseen, josta kukaan ei kerro, mikä se on. Minulle vain tehdään asioita.
Hoitajat ovat musta olemassa hoitaakseen potilaita, ihmisiä. Aina välillä kohtaa helmiä, jotka ovat todella ymmärtäneet sen. Ei tarvi varmaan kysyä kahdesti, miksi mäkin tahdon hoitajaksi. :)
Druusi
9.5.2007 08:44
Toivottavasti me kohdataan jossain tuolla valkotakkisessa maailmassa :)
Enter
9.5.2007 22:17
On teillä pessimistiset käsitykset lääkäreistä. Ei pidä paikkaansa.
Minusta se, että on itse sairastanut jotakin vakavaa sairautta ei ole syy mennä sairaanhoitajaksi- kannattaa vaihtaa alaa! Mielestäni väärä motiivi. Se ei kasvata empaattiseksi, vaan itseasiassa voikin olla paha asia. Kestääkö stressiä, jos on koko ajan muistot omista kokemuksista päällimmäisenä, kun tekee työtä? Kysyn vaan.
Ajatelkaa potilaita mieluummin omista asioistaan päättävinä asiakkaina, joiden kuuluu saada vaikuttaa omaan hoitoonsa aikuisina ihmisinä, niin kaikki menee ok. Unohtakaa sana: potilas. Hän ei ole uhri, vaan hakee palvelua ja apua, jonka hänen kuuluu saada, koska maksaa siitä. Hän maksaa palvelusta, jonka tulee olla asianmukaista. Ei teidän tarvitse olla kenenkään terapeutteja.
Druusi
9.5.2007 23:45
Enter-dear, monta kertaa kun ihminen joutuu sairaalaan (kyllä, sinne *joudutaan* ei *tulla* vaikka kuinka ollaan maksavia "asiakkaita") hän on siellä syystä. On syy somaattinen tai psyykkinen se yhdeksällä kymmenestä heikentää kykyä hoitaa omia asioita. Asioiden hoitamiseen meillä on asiantuntijoita, joita kutsutaan lääkäreiksi ja sairaanhoitajiksi. Siinä vaiheessa kun "asiakas" on kyvytön päättämään omista asioistaan, astuu tämä alalle kouluttautuneiden ihmisten lauma paikalle hoitamaan häntä.
Turhan usein olen nähnyt sen, kun "asiakas" ottaa hoitonsa ohjat omiin käsiinsä termillä "kyllä minä tiedän" ja sitten joudutaan takaisin sairaalaan niin on toinen ääni kummasti kellossa.
Ja sallinet kysyä huomista työpäivääni varten: millaista on mainitsemasi "asianmukainen palvelu"?
kesäpoika
10.5.2007 00:45
Ei Enter, mä sanon nyt ihan suoraan, että sinä et kyllä tiedä mistä puhut.
Enter
10.5.2007 17:38
Asianmukainen palvelu tarkoittaa nimenomaan palvelun tuottamista, jonka tulee olla ajanmukaista ja tieteellisesti pätevää. Asiakkaan tulee( tai potilaan ) saada tarpeeksi tietoa, jotta voi hyväksyä tarjotut hoitolinjat, joista hän voi myös tehdä valintoja. Minusta hänen tulee saada myös tietoa valintojensa seurauksista. Ammattitaitoinen henkilöstö toimii yhteisen sopimuksen perusteella eli tekee oman suorituksensa mahdollisimman hyvin. Minusta sairaalassa tehdään liian paljon valintoja etukäteen ilman, että niihin voi vaikuttaa. Voihan kysyä: "sopiiko, että teemme näin, koska...?" Pitäisi tarjota mahdollisuus parempaan vaihtoehtoon tai kertoa siitä, jos sellainen on olemassa.