Exä

Yhtenä päivänä pitkästä aikaa mun entiseen poikaystävään J:hin törmäsin ja hän suostui mun pyyntöön lähteä kahville jotta kuulumisia voitais vaihtaa...

Hän oli selkeesti ittensä saanu parempaan kondikseen ku hän ei selvästikään oikein kestäny meidän eron aikaista säätöö :/ Hänellähän pitkä historia on erilaisista psyykkisistä vaivoista mut ihmeen hienosti hän taas ittensä näyttäis jaloilleen saaneen :)) Enää hän ei edes omaa oireiluaan mun syyks laita ees osittain mikä selkeesti tervehtymisen merkki on...

Hän siististi pukeutunu oli ja parturissakin näytti äskettäin käyneen. J kertoi elämän olevan nyt tasasta ja töissäkin menis hyvin. Udella yritin et onks hänellä mimmonen poikaystävä tällä hetkellä mut hän vähän väisteli sitä kysymystä. Jotenki siitä tulis vähän semmoinen fiilis et hänellä ei ketään elämässä olis... Sanoin hänelle et varmaan maailmassa on monta miestä jotka hänet mielellään ottais nyt kun hänellä asiat taas kunnossa on. J muualle katseli ja selkeesti vähän hämilleen meni ;)) Ehkä se luuli että mä flirttailin vaik selvä on et mä enää kaikkien näiden sotkujen jälkeen hänen kanssaan suhteesta haaveile ;)

J sanoi et mä olin vieläkin hänelle velkaa mut et hän olis toivosta ja luopunu että mä ikinä maksaisin loppuja. Sanoin hänelle et meillä siitä summasta erilaiset versiot on ja että oon maksanu sen mitä omasta mielestäni olen velaks käsittäny...Hän sitten sanoi ettei aio enää ryhtyy asiasta riiteleen ku siitä tuskin mitään hyötyä enää olis. Eikä hän enää taloudellisesti tiukilla oo joten sillä ei suurta merkitystä olis. Kiitin häntä et hän näin ymmärtäväinen oli.

Sanoin hänelle et mä toivon et me voitais taas yhteyksii pitää. Meillä kuitenkin yhteisiä tuttuja on et toivon ettei hän mua juoksis ainakaan pakoon :/ Ja et musta olis kiva hänet säilyttää ystävänä sillä meillä tosi pitkä yhteinen historia on. Hän taas jotenkin hämilleen meni ja vähän punastu ;) Sitten hän tuijotteli kahvikuppiinsa ja sanoi et hänen puolestaan voidaan kyl yrittää toimeen tulla ja jonkinlainen ystävyys säilyttää kaikesta huolimatta...

Kerroin J:lle et mun kaapista syksyllä paljastu yks hänen vanha kirjansa ja että hän vois joku ilta tulla kylään hakemaan sen ;) Samalla voisin hänelle vähän glögiä ja pipareita tarjota sovinnon merkiks :)) Hän taas jotenki vähän vaivautuneeks meni mut sanoi silti et voi joku kerta töiden jälkeen sen hakemassa käväistä...

Jotenkin mulle hyvä mieli tuli et hän ei enää omassa katkeruudessaan pyöri ja et hän on selvästiki pystyny elämässään menemään eteenpäin. Samalla tuli tunne et ehkä mä pääsen vähitellen tutustuun häneen uutena ihmisenä ilman niitä vanhoja kaunoja joissa hän sillon aikanaan kieriskeli...