"A bear has little fear of Hades
so he ate the luckless ladies..."
Viime aikojen hienoimpia levylöytöjä on ollut Judy Hensken ja Jerry Yesterin Farewell Aldebaran, amerikkalaista hippifolkkia 60-luvun lopulta. Ensimmäisen kerran taisin törmätä nimeen Mojon Buried Treasure -palstalla (jossa siis esitellään hyviä mutta vähäiselle huomiolle jääneitä levyjä), ja kun se sattui eräässä kaupassa vastaan tulemaan niin otin kuunteluun (tosin ilmeisesti ollut CD-muodossa vasta muutama kuukauden, joten ei ihme ettei ole aiemmin löytynyt). Viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin hihittelemään neljännelle kappaleelle "St Nicholas Hall" niin ostopäätös oli varma.
Levy on, myönnettäköön, sekava. Bluesin kautta vaelletaan perienglantilaisiin kansanballadeihin ja sieltä psykedeliaan ja humoristisiin kirkollisiin hymneihin. Pari turhaa kappaletta löytyy kuten Lullaby tai One More Time, mutta toisaalta noita helmiäkin kuten Snowblind, St Nicholas Hall, Charity tai Raider. Jokaiselle jotain.
Levy julkaistiin alunperin Frank Zappan Straight Recordsilla. Jostain syystä en oikein ikinä ole pitänyt Zappan omasta musiikista mutta yleensä kaikki muu musiikki jossa hän on jollain tavalla mukana on vähintään mielenkiintoista, yleensä loistavaa.
Pikanettisurffailu paljasti sivuston http://www.judyhenske.com/
ja sieltä näkyi sitten Henskellä olevan runsaastikin tuotantoa. Täytyy pitää silmät auki jatkossa levykaupoissa.
Niin, Snowblindissa on myös hyvä moraalinen opetus: naiset ovat paskoja, karhu on paras mahdollinen kumppani. Karhut tykkää hunajasta.
