Half Machine Lip Moves

Näinä aikoina, kun normaalia heteromiehen käytöstä on ostaa huumeita ja hierontapalveluja, on aika palata perusarvoihin: niinkuin tosihomon kuuluukin katsoin pitkästä aikaa leffan jossa Bette ja Joan kiusaavat toisiaan, What Ever Happened To Baby Jane?

Ja olihan se, 70-luvun versio (vaikka tehtiinkin jo 1962) Sunset Boulevardista ja reippaan camp-henkinen. Joan Crawford pysyy hillittynä (ja näin tekee sen oikeasti paremman roolisuorituksen näistä kahdesta) mutta kyllä tämä leffa on silti katsomisen arvoinen nimenomaan Bette Davisin hillittömien ylikierrosten vuoksi.
Hyllyssä odottaisi myös Hush...Hush, Sweet Charlotte joka on tämän ei-varsinaisesti-jatko-osa...

Kävin Suomessa viikonloppuna, kaveri väitteli tohtoriksi. Muutama ulkomaalainen, joka seurueessaamme oli, valitteli kylmyyttä siitä huolimatta että sää oli marraskuiseksi Helsingiksi varsin hyvä (no lauantai-iltana ja sunnuntaina alkoi varsinaisesti tuulla ja sataa kaikenlaista juttua).
On muuten pakko sanoa, että sen verran mitä ehdin taas telkkaria katsoa niin sieltä tuli todella huonoa ohjelmaa. No, oli kaikenlaista muuta tekemistä kyllä joten ei sitä kauheasti katsottu...

Isänpäivä oli ja meni, en mitenkään viettänyt kun isäni, molemmat isoisäni ja enoni ovat kaikki kuolleet vuosia sitten. Rupesin tuossa kylläkin taas pohtimaan että kun enoni ei ikinä mennyt naimisiin eikä niitä naissuhteitakaan juuri näkynyt, ja isänsäkin (siis isoisäni) meni naimisiin vasta hyvän matkaa päälle viisikymppisenä niin minkäköhän verran ne naiset edes mahtoivat kiinnostaa, vai mikä siinä oli...
Pohdintoja siis nimimerkillä "periytyykö homoseksuaalisuus?"

Director who films your life:
http://www.okcupid.com/tests/take?testid=11683900315001458180

Edward D. Wood, Jr.
Your film will be 51% romantic, 31% comedy, 22% complex plot, and a $ 28 million budget.
Ed Wood will get your film done waaaaay under budget, and will likely make it into a classic film of all time -- for all the wrong reasons. Let's face it, your life isn't terribly exciting to begin with, and it needs some camping up. His resume includes classics such as Plan Nine From Outer Space and Glen or Glenda? He's not afraid to tackle controversial topics, and may insist on portraying a transvestite in your film -- even if you've never seen a transvestite before. He was immortalized in the Academy Award winning Tim Burton film, Ed Wood -- go see it.

Katsokaa nyt, varoitin jo ensimmäisessä viestissäni tuosta. Pitäisiköhän pyytää herra Wood myös kirjoittamaan blogiani :)

Tällainen kysely tuli vastaan Jaakon blogissa (http://www.cs.helsinki.fi/u/jnurro/blog/).

1. Mikä elokuva muutti elämäsi?
Ei tainnut mitään suurta yksittäistä olla...Iloton katu oli aika erikoinen kokemus, parituntinen saksalainen mykkäfilmi joka oli nimensä veroinen, katsottuna ilman tekstityksiä siinä vaiheessa kun en osannut yhtään saksaa. Ja silti viehättävä.
Spice World on myös suuri elokuva jonka estetiikka on niin kieroutunutta että suurimmalta osalta ihmisiä se on mennyt kokonaan ohi.

2. Mikä elokuva sai sinut kyyneliin?
Pienenä taisin itkeä Bim Mustakorvaa katsoessa. Muuten en juuri itkeskele, edes leffassa.

3. Mitä elokuvaa siteeraat mielelläsi?
"I am big. It's the pictures that got small." Sunset Blvd. on ylittämätön, joskin Monty Pythonin Holy Grail on toki myös ansioitunut siteeraamiskelpoisuudessaan.

4. Mitä elokuvaa et jaksanut katsoa loppuun?
Telkkarista katsoessa muutamakin turhanpäiväinen elokuva joista ei ole jäänyt edes nimiä mieleen. Teatterissa ja vastaavissa katsomistilaisuuksissa kaikki on sinnitelty loppuun, vaikka joskus onkin tehnyt tiukkaa. Sodoman 120 päivää katsoessa teki mieli lähteä kun se on niin pirun tylsä leffa, sama ongelma Tierrassa jota pari tuttua oli hypettänyt, luoja tietää miksi. Eraserhead oli niin rankka että teki mieli paeta.

5. Missä elokuvassa olisit halunnut näytellä?
Joissain mykkäkauden leffoissa olisi ollut hauska hengata kulisseissa ja ehkä käydä näyttäytymässä jossain kohtauksessa. Sunrise tai Tohtori Caligarin kabinetti.
Ohjaajaksi ei ole haluja, joitain leffoja olisin kyllä mielelläni editoinut, esim. Laulavista sadepisaroista olisi saanut vähällä vaivalla vielä paremman leffan...

6. Missä elokuvassa pelkäsit eniten?
Ööh, ei tule mieleen. Linnut oli aika ahdistava kokemus, samoin Rosemaryn painajainen.

7. Mikä elokuva sai sinut nauramaan?
Yllämainittua Spice Worldia katsoessa olen varmaan nauranut enemmän kuin koskaan missään.

8. Mitä elokuvia haluaisit vielä mainita ja miksi?
Cherbourgin sateenvarjot. Läpeensä ihq musikaali joka osaa olla myös viehättävän kyyninen tunnelmaa pilaamatta. Yksi niistä elokuvista joiden hienoudesta olen äitini kanssa samaa mieltä.
Herrat pitävät vaaleaveriköistä. Eri lailla ihq musikaali joka myös osaa olla sopivan pisteliäs...
Skeleton Dance, Woodland Cafe, Who Killed Cock Robin?...vanhoja Disney-lyhäreitä joita katsellessa tulee aina hyvälle tuulelle.

Tuossa on joukko tuttuja tulossa Suomeen käymään ensi viikolla ja on ollut suurta hupia raportoida mitkä ovat sääolosuhteet milläkin hetkellä, kun näyttävät nettiuutisten kauta katsottuna olevan aika...mielenkiintoiset. No, joka marraskuussa tulee Helsinkiin saa luvan ottaa seikkailumieltä mukaan.

Täälläkin on kyllä tavallista kylmempää, mittari vetää muutamaan positiiviseen asteeseen ja päälle pureva tuuli. Muutenkin sama lämpötila tuntuu täällä jotenkin kylmemmältä kuin Suomessa, liekö ilmankosteudella osuus asiaan vai onko vain kuvitelmaa.

Other Worldin Spleneticin tavoin oli tässä taukoa, niinpä kävin tekemässä testejä.

Nörttitesti: 42,37% (en ole kovinkaan innokas tietokonevärkkääjä)

Syntitesti, hyveet: Suhteellisuuden taju, kohtuullisuus, lojaalisuus
Paheet: Murehtiminen, hengen velttous, ylpeys.
Eli olen tuollainen laimea relativistihumanisti joka teloitetaan seuraavassa vallankumouksessa, oli kumoajana kuka tahansa.

Kaksoisolennon kohtaaminen ennustaa kuolemaa, tosin kuten Corto Maltese matkallaan Samarkandiin pohti, molemmilleko? Vaiko vain toiselle, ja kummalle?

Työmatkalukemisena menee tällä hetkellä kirja johon olen kehittänyt varsin obsessiivisen suhteen, Leena Krohnin Umbra. Aikoinaan kun sen ensi kertaa luin se oli varsin pelottava kokemus koska Umbra muistutti henkilönä niin paljon minua, ja se kuva joka peilistä katsoi ei ollut mitenkään kaunis...

Onkohan minussa jotain vikaa kun suurimmat samaistumisen kohteeni kirjallisuudessa löytyvät Krohnin kirjojen epähenkilöistä?

Pearls Before Swine on yhtye (taino, "yhtye"...Tom Rapp ja ketä studiomuusikoita nyt on paikalle sattunut) jonka nimi on ironisen enteellinen: kaunista musiikkia joka on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota.

Rapp tulee 60-luvun lopun folk-psykedelia-piireistä joskin ujutti tuotantoonsa enemmän sävyjä keskiaikaisesta mystiikasta kuin aikalaisensa...minkä lisäksi toki osasi tehdä todella hienoja pop-kappaleita. Pari ensimmäistä levyä julkaisi legendaarinen hippihörhö-yhtiö ESP, viisi seuraavaa levyä tehtiin varsin kovassa vauhdissa isommalle Repriselle ja näiden jälkeen vielä pari levyä joita valitettavasti en ole päässyt kuulemaan.

Viime päivinä kovassa kuuntelussa on ollut toinen Reprise-levy, Use of Ashes, melankolista bedsitter-musiikkia höystettynä jousilla ja puupuhaltimilla. Tuolla aikaisemmin jo mainitsin Rocket Manin, Ray Bradburyn novelliin perustuvan kappaleen astronautin perheestä joka aika nähdessään tähdenlennon pohtii josko se on palava avaruusalus sisällään perheen isä...
Levyltä löytyy myös joukko muita helmiä, Jeweler, Song About A Rose, Riegal...Use of Ashes on lähes täydellinen pop-levy.

Työmatkalukemisena on mukava kahlata vaikkapa Agatha Christien kirjoja, nyt sain loppuun Third Girlin. Ei mitenkään Dame Agathan parhaita, osa niistä sattumista oli pikkuisen liiallisia ja loppuratkaisunkin sain ratkottua suurelta osin hyvän matkaa ennen loppua...
Toisaalta viehättävä rakenne kun alkupuoli kirjasta saatiin pysymään hyvin epämääräisenä, mitään rikosta ei näennäisesti ollut tapahtunut ja oikein mitään tietoa mistään ei tullut esille, ja sitten kun sitä tietoa alkoi tulla niin se oli kiitettävän sekavaa ja usein harhaanjohtavaa...

Pidän kovasti Christien kirjoista ja luen niitä nautiskellen kirjoitustyylistä, en niinkään pohtien kuka se murhaaja on. Henkilökuvaus on viehättävän taloudellista, yksinkertaisin vedoin saadaan aikaan kiinnostavia henkilöhahmoja, juoni kulkee eteenpäin samalla taloudellisella tyylillä jossa loppujen lopuksi kaikki on tärkeää (joskin osa juonenpätkistä luonnollisesti johtaa harhaan).
Kunnon dekkarijuoni toki myös sisältää reipasta melodraamaa, kiellettyjä intohimoja ja parhaimmillaan suurta inhimillistä tragediaa, ja kun tämä kaikki esitetään peribrittiläisen hillitysti niin kaikin puolin herkullinen soppa on valmis.

Yksi musiikillisesti merkittävimpiä ahaa-elämyksiä tuli siinä reilu kymmenen vuotta sitten kun sekalaisia rappareita kuunneltuani (tämä on siis 80-90-luvun vaihdetta jolloin valtavirta-rap oli vielä hyvää) olin bongannut sekalaisten henkilöiden puheista ja sample-listoista nimen George Clinton...niinpä eksi kerta kirjastossa vastaan tuli sitten Funkadelicin debyyttilevy niin päätin napata kuunteluun.

Mama, What's A Funkadelicia sitten tuli kuunneltua suu auki, että mitä tämä on, onko tällaista musiikkia oikeasti olemassa, voiko tällaista tehdä musiikissa...musiikki oli yhtä aikaa sekavaa ja tiivistä, koko ajan tapahtui useita asioita mutta samalla tunnelma oli hyvin rento...yleisesti ottaen olin siirtynyt äänimaailmaan jota en ollut ikinä ennen kokenut.

Tästä lähti sitten P-Funkin ihailuni joka jatkuu tähän päivään asti, ja kun herra Clinton sitten esitteli minut free jazz -guru Sun Ralle joka lopullisesti vei mennessään vanhat käsitykseni mitä musiikki on tai voi olla niin voin sanoa että Funkadelic on ainakin minulle ollut tärkein musiikkikokemus ikinä ja lähinnä uskonnollista kokemusta mitä olen kokenut.

Aika moni tapaa suositella noita 70-luvun loppupuolen suurempia hittilevyjä One Nation Under A Groove ja Uncle Jam Wants You (sekä rinnakkaisyhtye Parliamentin saman kauden tuotoksia), omat suosikkini ovat kuitenkin nuo 70-luvun alun häröilevät happofunkit Funkadelic, Free Your Mind And Your Ass Will Follow ja Maggot Brain.