• Kalle af

Yleisökirjoitus uudenvuodenraketeista

Kaupunginvaltuustolle 16.1.09 tekemäni esityksen pohjalta kirjoitin yleisökirjoituksen, jonka lähetin Borgåbladetiin ja Uusimaa-lehteen. Kirjoitus kuuluu:

*

Tänäkin uutenavuotena on esiintynyt vuodesta vuoteen jatkuva ongelma uudenvuodenrakettien häiritsevän käytön kanssa.

Se, että itse uudenvuodenyönä ammutaan raketteja ja räjähteitä, on perinne jota voisi kyseenalaistaa ympäristön, talouden ja viihtyvyyden kannalta, mutta johon en aio tässä yhteydessä puuttua. Ymmärtääkseni tällaiset ilotulitukset ovat sallittuja ainoastaan iltakuuden ja aamukuuden välisenä aikana. Tämä on hyvä sääntö, jota ei kuitenkaan noudateta. Jokainen pystyi toteamaan että ampuminen alkoi heti rakettien tultua myyntiin joulupyhien jälkeen.

Siksi olenkin tehnyt Porvoon kaupunginvaltuustolle esityksen jossa ehdotan seuraavaa: raketteja saisi edelleenkin myydä samalla aikavälillä kuin nyt, mutta niitä ei saisi luovuttaa asiakkaille ennen kello 15 uudenvuodenaattona. Silloin häiriöampuminen vähentyisi huomattavasti ammusten puuttuessa.

Karl af Hällström
kaupunginvaltuutettu (r.)