Pride ja rakkaus

Helsingin Prideviikko on meneillään, ja Pride maalaa Helsingin kaupunkikuvaa
lähes kaikin sateenkaaren värein.
(Paitsi mustalla? Silti mustakin taitaa olla muka-vastentahtoisesti mukana.)

Pride on ottanut teemaksi rakkauden. Pride in the name of love.
Hyvä.

Rakkaudesta puhuvat Pajunen ja Jungner - ja rakkaudesta johtotähtenään
puhuu myös Päivi Räsänen.
Kyllä maailmaan rakkautta mahtuu - ja pitäisikin mahtua.

Prideen kohdistuu aikalailla myös kritiikkiä, ja mikä ettei.
"Miksi joidenkin täytyy mainostaa seksuaalisuuttaan" ei kuitenkaan ole kritiikkiä.
Se on vaan tyhmyyttä. Tarkoituksellista tai tarkoituksetonta, sama se.

Jos tarkoituksellista niin opettele argumentoimaan;
vastakommenttia olisi hyvä seurata kommenttia ja vastakommenttia kokoava argumentti,
jos oikeasti haluat saada mielipiteitä muuttumaan.

Jos tarkoituksetonta, niin katsohan ympärillesi käsi kädessä kulkeviin pariskuntiin,
huomaa mainokset, kuule laulujen sanat.
Minulle mainostetaan miehen ja naisen välistä rakkautta ihan joka päivä.

EDIT: Ja silloin, niin juuri, voidaan puhua rakkaudesta. Ei tarvitse puhua seksuaalisuudesta.
Toisin kuin kaikenmaailman homoseksuaalien kohdalla.
Mutta en ollut se joka tuon seksuaalisuudesta toistelemisen tähän kaikkeen veti
- ja toistellaanpa rakkautta nyt. Mekin. Ja mainostetaan sitä.

Tuon kaiken ei tarvitse kiinnostaa sinua pätkääkään, ja kitinäni voi olla mielestäsi joutavaa,
tai se voi olla kohtuutonta - tai se voi olla "luonnotonta",
mutta lauantaina tulen Helsinkiin mainostamaan. Enkä ole ainoa.

Prideen kohdistuvaa kritiikkiä ovat myös syytökset heteronormatiivisuudesta ja
kulutusjuhlista.
Näissä kritiikeissä on varmasti jotain perääkin.
Kulutusjuhlaa tarvitaan. Tapahtuma on iso. Ja se maksaa.
Osa Pridekansasta voi hyvinkin tulla olleeksi sitä mieltä siitä että joukossa on joitain
jotka ovat "liian homoja", "liian pervoja", tai "liian köyhiä hinteiks".
Tai liian vammaisia tai liian vääränvärisiä.
Ja jotkut huomaavat että joukossa on joitain "liian heteronoloisia".
Tai liikaa heteroita.

Toivottavasti kaikki silti mahtuvat mukaan.

Itse olen kiinni täällä maakuntakeskuksessa, kulttuuripääkaupunki Turussa
tämän arkiviikon, mutta lauantaina tulen marssimaan ja puistojuhlaan.
En oikein mitenkään enkä alkuunkaan ymmärrä miksen tulisi, kun (jotenkuten) pääsen.

Tulen marssimaan - noh, kävelemään - moninaisuuden puolesta,
yhtenä monista.
Prideen voi osallistua solidaarisuussyistä, suvaitsevaisuussyistä
(mutta toivottavasti ei alentuvasti), huvin vuoksi...
...Ja voi samalla kantaa mukanaan anonyymiä vessaseksiä, sen kritiikkiä,
kapitalismin kritiikkiä, kulutusjuhlan huumaa, assimilaatiohakuista "heteronoloisuutta",
tai huikaisevaa pervoutta, tai omia ja tuttuja lapsia, puolisoa, puolisoja, sinkkuutta.

Itse kannan mukanani monia erilaisia asioita, vanhoillista kihlasormusta,
pitkää tukkaa, kulutusjuhlan lempeää iloa ja pakoa, mutta myös köyhyyttä
- ja vessaseksin muistoja.

Monia asioita mahtuu minuun ja moneen muuhun.
Melkein kaikki nämä asiat toivottavasti mahtuvat myös Prideen.

Suvaitsemattomuus, epätasa-arvon tarkoituksellinen ajaminen ja rasismi
toivottavasti eivät mahdu joukkoon.

Ei sellaisia tarvitse suvaita, vaikkei niitä monia voi kunnolla kieltääkään.

Kannattaa itse huutaa EI. Saattaa koskea juuri sinua.
Voi tanssia samalla, jos tanssittaa.
Jos jättää muiden sanottaviksi itseä koskevia tällaisia asioita,
se voi jäädä sössötykseksi.

Rakkaudella, -R

- - -