• Rokkihomo

Hetki Pridessa & seuraavana päivänä

Tuokiokuva:

Lähdimme marssille ja pienen matkan päästä tuli tarve jäädä hetkeksi sivuun
(korjailemaan eväitä, meikkejä, odottelemaan mielenkiintoisempaa kohtaa osallistua tms.).
Säätelin kadunreunassa tavaroita kassissa järjestykseen tai jotakin vastaavaa, kun
selän takaa kuului ärähdys: "Väisty että muutkin näkee noita homoja ja lesboja!"
Käännyin ja väistyin vähän, tottakai, ja katse kohtasi äreän, kypsästi keski-ikäisen miehen
joka jatkoi äreänä kommentoiden päätään pudistellen näkemäänsä:
"Älytöntä touhua".

No mutta, kiinnostipa kuitenkin, heh.
(Sanoinkin hänelle tuon, ja sen että tässähän meitä seisoo ihan vieressäkin:
homoja lesboja ja vielä heteroitakin.)

- - -

Seuraavana päivänä naapurin rouva kyselikin minulta kotiin palanneelta että oliko kivat juhlat.
Ja sitten toinen. Ja kolmaskin.
Ja täti. Ja serkku.
Toisin kuin viime vuonna, nyt tätä seurattiin.
Hyvä niin.

-R

- - -

3 kommenttia

Vento

5.7.2011 20:12

Tuttavapariskunnasta Viuhti olisi halunnut osallistua paraatiin, mutta Tiuhti ei suostunut marssille "pällisteltäväksi kuin näyttelyeläin".

Mä menetin Pride-neitsyyteni ja täytyy sanoa odotusten ekakerrasta olleen ehkä hieman toteutunutta kokemusta korkeammalla. Pohjoisespalla ei voinut välttyä tuolta näyttelyeläin-fiilikseltä ja kulkue eteni jotenkin turhan rivakan riemuttomasti, melkein kuin olisi ollut missä hyvänsä mielenosoituksessa. Korviini ei kantautunut musiikkia (kaikki vähät paraatirekat olivat kymmenien tai satojen metrien päässä) ja näkökenttääni ei osunut reitin varrelta minkäänlaista koristelua, sateenkaarilippuja tms, olin kuvitellut Helsingin panostavan Prideihin jotenkin...
ainiin! - olihan niitä "Responsibly Gay Friendly" -mainoksia, mutta nehän olivat aivan vitsi. Mitä sitten mahtaa ollan "vastuuton homomyönteisyys"? Paljaalla panemista?
Tai ehkä dark roomeja ja seksiä uimahallissa? Niinpä.

Mutta todellakin ensi vuonna uudestaan.
Jotta saa naapurin rouva puhuttavaa.
Ja toinen. Ja kolmaskin.
Tädin otan paraatiin mukaan, kun se siellä pääkaupungissa asuu. Serkkuja ei ole, mutta pikkuserkkuja kehotan seuraamaan Pride-uutisia.

Rokkihomo

6.7.2011 11:50

En välttämättä ymmärrä tuollaisten Tiuhtien näkökulmaa, mutta vapaaseen maailmaan mahtuu. Useita "ihan muita" ystäviä kävi onneksi näyttäytymässä Tiuhtien puolesta.

Ekoihin kertoihin usein liittyy liian isoja ennakko-oletuksia... Tuollahan kysymys on lopulta Isosta Picnikistä, kuten Turussakin pienemmin sitten elokuussa...

cloudberry

6.7.2011 12:46

Osallistuin ensimmäistä kertaani Priden tapahtumiin, ja oli todella rentoa ja mukavaa. Kulkue tosiaan eteni yllättävän rivakasti, mutta toisaalta sillä väkimäärällä se oli ihan kohtuullista puistotapahtumankin kannalta - ja ohikulkijat ehtivät kyllä melko kauan huomata, millä asialla siellä kuljetaan, kun väkeä riitti. Minusta kulkueessa oli hauskaa kulkea keskellä autoteitä, nauttia säästä ja värikkäästä ja iloisesta tunnelmasta. Musiikki-rekkoja, mankkoja tms. voisi olla enemmänkin ja tiheämmässä tunnelmaa nostattamassa, mutta toisaalta nautin siitä, ettei ollut "pakko" huutaa jotain, kuten kokemissani mielenosoituksissa.
Itse bongasin ainakin Vanhan ylioppilastalon (muistanko talon nimen oikein?) parvekkeella sateenkaarilipun muiden lippujen seurana.