[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].
Tänään 25.11.2008 tuli 40 vuotta Vanhan ylioppilastalon valtauksesta. Tein siitä alunperin 30-vuotisjutun Setan sähköpostilistalle, jonka sittemmin julkaisin FinnQueerissa:
http://www.finnqueer.net/tulosta.cgi?s=9_6_1
Euroopan "hulluksi vuodeksi" nimetyssä vuodessa 1968 kiteytyvät oman elämäni hullut paradoksit. Silloin Suomi yleisesti otti reippaan askelen kohti avointa ja vapaata yhteiskuntaa radikaalien ylioppilaiden johdolla. Aikaani tiiviisti seuraavana olin tietysti tietoinen ajan tapahtumista, mutta se ei koskettanut minua, olinhan edelleen moraalisen jälleenvarustautumisen (MRA) ritari, runebergiläis-topeliaanisen yhteiskunnan esitaistelija.
Oma elämäni meni täysin eri suuntaan kuin Suomen yleinen kehitys. Kirkon sisällä toiminut eheytysrinki oli saanut minusta pitävän niskalenkkiotteen ja sitoi minua yhä kireämmin henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan. Olin jo rippikouluvuodesta 1960 yrittänyt muuttaa seksuaalisuuteni suuntaa sielunhoidon, hormonihoidon ja psykoterapian avulla. Mikään ei kuitenkaan vähentänyt seksuaaliviettini voimaa tai muuttanut sen suuntaa. Yksinäisyys, johon olin tuominnut itseni, alkoi murtaa minua henkisesti. Purin ahdistustani päiväkirjaan, minkä ansiosta minulla on nyt autenttinen historiallinen dokumentti 1960-luvun kaappikulttuurista.
Kun lähestyin 25:n vuoden ikää, aloin hätääntyä koska koin että "ohimenevän vaiheen" olisi jo pitänyt mennä ohi. Siinä iässä ystäväni ja luokkatoverini olivat jo alkaneet seurustella ja avioitua. Yksinäisyys jumitti opintoni. Hätäännyin, koska pelkäsin jääväni "luonnon onnettomaksi painovirheeksi".
Kävin pyytämässä apua erilaisilta psykiatreilta ja psykoanalyytikoilta. Yksi psykiatrian professori tutki minua mielenkiintoisena poikkeavuutena, pyysi minua riisuutumaan alastomaksi ja katsoi sukuelimiäni. Yksi vastenmielisimpiä oli psykoanalyytikko Veikko Tähkä, jota anoin parantamaan itseni. Hän oli kylmä, kova ja etäinen eikä vastannut edes normaaleihin kysymyksiin. Keskeytin Tähkän terapian ja jätin pari käyntiäni maksamatta, koska pidin häntä todella ylimielisenä. Veikko Tähkä oli yksi keskeisiä homoutta patologisoivia psykoanalyytikkoja, minkä takia on luonnollista, että kristillinen eheytysliike Aslan on jatkuvasti vedonnut hänen nimeensä.
[Psykoanalyytikko Veikko Tähkä jäi painamaan mieltäni psykoanalyyttisen sairaaksi leimaamisen ja väkivallan harjoittajana. Palasin takaisin Veikko Tähkään neljännesvuosisata myöhemmin kun annoin hänelle väitöskirjani Suomen psykoanalyyttisen yhdistyksen järjestämässä julkisessa keskustelutilaisuudessa vuonna 2003 kertoen väitöskirjani pitävän häntä yhtenä pahimmista suomalaisista homojen sorron ideologeista.Tähkä häkeltyi niin, että ei pystynyt puhumaan mitään kokonaiseen minuuttiin. Puhetta johtanut psykoanalyyttisen yhdistyksen edustaja kehotti hyppäämään aiheen yli. Vasta tilaisuuden lopulla Veikko Tähkä ilmoitti yleisölle, että "niin me psykoanalyytikot ajattelimme silloin, mutta emme ajattele enää"].
1960-luvulla pidättymiseni ei kuitenkaan onnistunut kokonaan, vaan yksinäisyys ja kaipaus ajoivat minut ajoittain käyttämään runsaasti alkoholia. Tämä johti siihen, että joskus humalassa "retkahdin" ohimeneviin salaisiin kontakteihin Helsingin puistoissa.
Otteeni elämästä ja opinnoista alkoi lipsua.
[Itseä tutkiskeleva elämäkertablogi jatkuu, tämä on osa 11. Blogini tarkoitus on ainoastaan selvittää osallistuvan havainnoinnin keinoin ja sisältä käsin ymmärtäen miten ilmeisen fiksusta nuoresta miehestä voi tulla itseään kiduttava ex-gay - mutta myös miten siitä voi toipua eli eheytyä itsensä hyväksyväksi homoksi.
--
Kuvateksti
Vanhan valtaus 25.11.1968
