MikaMikaMaa

Uusi koti

Heräsin aamuvarhaisella ja huomasin, ettei mies nukkunut vieressäni.

Löysin hänet olohuoneen ikkunapenkiltä.

Hänen selityksensä oli ihana.

”Katselin rahtilaivoja”.

Niin.

Voisiko sitä aamunsa paremmin aloittaa?


Perverssit muuttopuuhissa

SUKUPUOLISET VÄHEMMISTÖT

Seksuaaliset poikkeamat eli perversiot ilmenevät monin eri muodoin. Päämäärä on useimmiten kuitenkin sama kuin heteroseksuaalisissakin suhteissa; toisen ihmisen läheisyyden ja orgastisen tyydytyksen kokeminen. Sukupuolisessa kehityksessä syntyneiden häiriöiden takia voivat normaalit heteroseksuaaliset suhteet estyä, ja henkilö saa sukupuolista tyydytystä muilla keinoin.

Homoseksuaalisuus ilmenee haluna samaa sukupuolta tai molempia sukupuolia (biseksuaalisuus) kohtaan. Naisten homoseksuaalisuutta nimitetään lesbolaisuudeksi. Homoseksuaaleja on arvioitu olevan noin 2-4 % väestöstä. Poikkeavuus saattaa aiheuttaa vaikeita ongelmia, ennen kuin ihminen itse hyväkyy itsensä ja ennen kuin hänet hyväksytään ympäristössään. Homoseksuaali ei koe itseään välttämättä lainkaan poikkeavaksi.

Murrosiässä ja nuoruusiän kriisien yhteydessä voi nuorella olla pelkoja tai oireita poikkeavasta seksuaalisuudesta. Tämän ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että kysymyksessä olisi sukupuolisuuden lopullinen ilmenemistapa.

***

Kaikkea sitä muuton aikana löytää. Kuten miehen vanhoja lukiokirjoja. Tuo yllä oleva on suora lainaus Lukion terveystieto –kirjasta (Juho Korhonen, Tuula Eloranta, Esa Santala), jonka ”Kouluhallitus on hyväksynyt 17.11.1982 oppikirjaksi lukuvuoksiksi 1983-84, 1984-85, 1985-86”. Tekstinpätkä on ainoa, mitä lukiossa opetettiin ”seksuaalisista perversioista”

Miten ihmeessä meistä kasvoi tasapainoisia aikuisia?

No, ainakin ylipainoisia.


Viis vee

Tapahtui viisi vuotta sitten.

Nojailin ystäväni kanssa Room Barin baaritiskillä ja puhuimme niitänäitä miehistä sekä ajoittain tulevista treffeistä, jotka ystäväni olivat järjestäneet minulle Herculekseen.

Paikalle tuli mies.

Kiinnitin häneen heti huomiota. Oli sen verran mukavan näköinen. Kuunnellessani hänen ja ystäväni juttuja tykästyin mieheen muutenkin. Sitten oivalsin – kiitos ystäväni jatkuvien vihjailujen – että tässä oli treffiseuralaiseni. Hänkin oli tullut käväisemään Roomissa ennen Herculesta.

Niinpä lähdimme kolmisin Herculekseen, josta treffiseuralaiseni kanssa illan juteltuamme ja tanssittuamme lähdimme kaksin pois. Samalla bussilla, mutta kumpikin omaan kotiinsa. Treffiseuralaiseni halasi minua vielä lähtiessäni. Täydessä yöbussissa.

Nukuin sinä yönä tunnin. Mietin kaikki ne muut tunnit vain treffiseuralaistani. Mikä mies! Mikä elämäni mies!

Siitä on tänään tasan viisi vuotta.

Muutamme ensi viikolla virallisesti yhteen.

***

Blogin päivän biisi: The Source featuring Candi Staton: You Got the Love (Extended New Voyager Mix)


Minnalle terveisiä!

Muutto on alkanut!

Ensimmäiseksi pakkasimme autoon kuusi laatikollista leluja, jotka päätyvät mieheni työkämpän vaatehuoneeseen. Avaamattomissa pakkauksissaan olevat lelut ovat muisto 90-luvulta, kun harrastin laajasti populaarikulttuuria ja keräsin mm. Batmania, Godzillaa, X-Filesia jne. Ymmärränkin hyvin HS:n keskusteluissa olevan mielipiteen, jossa nimimerkin Minnan mielestä ”jos sinulla on pieniä poikia niin et välttämättä suoranaisesti halua homoa naapuriisi asumaan”.

Aivan! Traumojahan siitä syntyy natiaisille, jos naapurin homosedällä on kaapit täynnä tosi mielettömiä leluja, joihin ei saa koskea. Sitähän Minna varmaan tarkoitti.

Tarkoittihan?

Kieltämättä sitä miettii, mitä naapurit meistä miettii - varsinkin tulevat naapurit. Vaikka me emme tiedä heistä vielä mitään, he luultavasti tietävät meistä jo kaiken. Tähän ainakin viittaa tutkimus Slinnasta asuinpaikkana, jossa paikallinen nainen toteaa: ”Se on just silloin kun uusia asukkaita tulee. Tuntuu siltä, että katotaan, että kuka se on ja missä se asuu. Otetaan kauheen tarkkaa selvää kuka kukin on. Niin alussa tuntui vähän siltä, että aina oli silmät selässä ja tollein. Kuka toi on? Porukka tietää aina milloin tulee uusia asukkaita.”

No, me pidimme huolen että kaikki tietävät keitä olemme.

Tutustuimme heti ensimmäisenä Slinnan vaihteenhoitajaan.

Ja ehkä joku on tämän bloginkin löytänyt.

Hmmm…

Emmekö olekaan saaren ainoat homot?

***

Blogin päivän biisi: The Future Sound Of London: Lifeforms


Meilahti 10.9.1998-31.8.2007

Ei minusta tule kotirouvaa.

Minusta tuli vuokraisäntä!

Viikko sitten huomasin Hesarissa kiinnostavan vuokralle halutaan -ilmoituksen, otin yhteyttä ja eilen sitten allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Minä sain vuokralaisiksi todella mukavan nuoren parin ja he saivat itselleen todella mukavan ja kohtuuhintaisen kodin.

En olisi voinut kuvitellutkaan vielä pari kuukautta sitten, että heinäkuussa olenkin vuokraisäntä, joka on muuttamassa alivuokralaiseksi Suomenlinnaan.

Elämä ei totta viekööt mene, niin kuin on suunnittelut.

Toisinaan menee – uskaltaako tätä edes ääneen sanoa – paljon, paljon paremmin.

Siitä huolimatta olo on vähän haikea.

Oma koti on nyt toisten koti.

***

Blogin yön biisi: Carola: Hunajainen


Herra haluaa rouvaksi.

Keskustelupalstan puolella puhutaan kumppaniparin ammateista.

Meilläkin ne ovat ihan erilaiset.

Miehellä on vaitiolovelvollisuus ja minulla salassapitovelvollisuus. Siksi emme kamalasti puhu töistämme. Paitsi nyt. Olen nimittäin löytänyt itselleni uuden ammatin.

Haluan kotirouvaksi!

Mies on ollut neljä päivää töissä ja mitä minä olen siinä ajassa ehtinyt. Vaikka mitä! Olen puunannut kodin jopa kynsiharjaa käyttäen, löytänyt asuntooni mukavan tuntuiset vuokralaiset, täyttänyt vuokrasopimukset valmiiksi, ollut yhteydessä verottajaan, ottanut tarjouspyyntöjä muuttofirmoista, lohkaissut takahampaani, varannut ajan hammaslääkäriin, teetättänyt avaimia vuokralaisille, kartoittanut siivouspalveluja tarjoavia yrityksiä, sopinut grilli-illasta ystäviemme luona, perehtynyt hdmi-liitännän merkitykseen ja lukenut elokuun Cosmopolitanin.

Miksi tyydyn olemaan keskinkertainen ammatissani, kun voisin olla täydellinen kotirouvana?

***

Blogin illan biisi: Mascara: Erittäin Hyvä (Ellei Täydellinen)


Ostan, siis olen.

Olemme keksineet mieheni kanssa uuden harrastuksen. Ajelemme pitkin Espoota ostelemassa kaikkea uutta uuteen kotiin ja seuraavana päivänä palautamme ostokset. Esimerkiksi digiboxi. Valitsimme oikein hyvän, mutta meille varattua boxia hakiessamme Stockmannin nuori miesmyyjä tokaisi puolihuolimattomasti ja juuri oikeita kohtia painottaen ”ai siis tämän VANHAN mallin, jossa on VÄHEMMÄN muistia EIKÄ hdmi-liitäntää?”

Menimme seuraavana päivänä takaisin Stockalle, iskimme pöytään lisää rahaa ja vaihdoimme boxin siihen UUTEEN malliin, jossa on ENEMMÄN muistia JA hdmi-liitäntä.

Seuraavana päivänä palautimme kahvinkeittimen. Olimme vahingossa napanneet eri värisen kuin halusimme.

Kaikkialla saimme erinomaista palvelua. Sekä ostaessa että palauttaessa. Mutkattominta miespariin suhtautuminen oli Stockmannilla, mutta mainiosti pärjäsivät myös Gigantti, Kodin Ykkönen, Markantalo ja Musta Pörssi. Parhaimman näköiset myyjät olivat ehdottomasti Gigantissa ja hauskinta oli Mustassa Pörssissä. Jälkimmäisen naismyyjä olisi halunnut saman astianpesukoneen kuin valitsimme, ”kunhan saan miehen vakuutettua, että tarvitsemme juuri tämän”.

Minulla meni mieheni vakuutteluun alle minuutti.

Kaiken tohinan keskellä olemme vahvistaneet avoliiton kaltaista suhdettamme.

Ei, emme menneet kihloihin. Pitäähän asioilla olla tärkeysjärjestys!

Yhdistimme Stockmann-tilimme yhdeksi, yhteiseksi tiliksi.

Tosin luotottomaksi.

Mieheni on oppinut tuntemaan minut liian hyvin.

***

Blogin lomapäivän biisi: José González: Heartbeats


Me muutamme!

Nyt se on virallista!

Allekirjoitimme tänään asuntopaperit.

Muutamme elokuussa Slinnaan!

Mieheni on hakenut asuntoa Slinnasta jo varmaan 10 vuoden ajan, joista viisi viimeistä yhdessä kanssani, ja nyt sitten tärppäsi. Satojen hakijoiden joukosta meidät – tai oikeammin mieheni – valittiin Suomen toiseksi suosituimman turistikohteen ja City-lehden lukijoiden mielestä Helsingin kauneimman kaupunginosan asukkaiksi.

Olen samaan aikaan onnesta ymmyrkäisenä ja kauhusta kankeana.

Muutto Slinnaan on enemmän kuin vain muutto uuteen asuntoon (tai siis 1700-luvulla valmistuneeseen). Nyt muuttuu myös asenne elämiseen ja asumiseen, kun palvelut eivät olekaan vieressä 24/7 kuten nykyään. Samalla elämäämme alkaa aikatauluttaa Slinnan lautta, joka talvella kulkee vain tunnin, pahimmillaan 70 minuutin välein.

Mutta en valita, en totta viekööt! Saimme karunupean vuokra-asunnon, josta avautuvat mykistävät näkymät niin Slinnaan kuin Helsingin edustalle. Samalla asuntomme neliömäärä liki tuplaantui. Ja se ympäristö! Odotan jo innolla syksyn myrskyjä, kun voimme kävellä Kustaanmiekan kärkeen katsomaan kuohuvaa merta. Tai niitä sumuisia iltoja, kun Slinnan kirkon majakkatornin valo halkoo Slinnaa. Ja kyllä, odotan jopa niitä ensimmäisiä marraskuisia aamuja, kun tarvon rännässä ja tuulessa kiirehtien aamuseitsemän lauttaan.

Tai no, ehkä kerron niistä sitten marraskuussa. Ja vähän toisella äänensävyllä.

Anyway, elämämme meni kertaheitolla mullinmallin. Nyt pitäisi löytää vuokralaisia nykyisiin asuntoihimme, hankkia t-mallin digiboxia, löytää saarelle suostuva muuttofirma, tehdä osoitteenmuutoksia jne, jne, jne.

Kaiken keskellä tajusin, ettemme homoina muodosta avoparia. Niinpä olen vain pahainen alivuokralainen, jonka mieheni voi heittää milloin tahansa ulos rantakallioilta löytäneen adoniksen tieltä.

Siispä nuoret ja salskeat. Pysykää poissa S-linnasta!

Pliis.

***

Blogin päivän biisi: Opus III: It´s A Fine Day


Luonnon ihmeitä

Tähän mennessä olen nähnyt kesälomani aikana valkoselkätikan, kyykäärmeen ja George Michaelin.

Niillä on yksi yhteinen tekijä.

Ne kaikki viihtyvät pusikoissa.

Ja niin viihdyn näköjään minäkin. Lomani aikana olen ollut vain kaksi päivää kaupungissa; Helsinki Priden ok-puistojuhlassa ja George Michaelin äärimmäisen viihdyttävässä konsertissa. Muuten olemme huidelleet lähinnä Etelä-Karjalassa ja -Savossa. Esimerkiksi koko viime viikko meni vuokraveneessä Saimaalla – aivan kuten vuosi sitten. Nyt homma meni rennommin, kun vene oli tuttu ja osa satamistakin. Suuntasimme tällä kertaa Luonterille, joka oli odotustemme mukaisesti rauhallinen ja kaunis. Vaikka on kovin turistisesonki, saimme olla parissakin saaressa täysin keskenämme – mitä nyt se edellä mainittu valkoselkätikka kävi nokkaansa kopauttamassa.

Sateenkaari-ihmisiä emme tällä kertaa nähneet, paitsi (kuten viimekin vuonna) yhden kanooteilla liikkuneen naisparin.

Miten ihmeessä he osaavatkin käsitellä melaa niin taitavasti?

***

Blogin päivän kesäbiisi: 22 Pistepirkko: Birdy


Dream come true

Miltä näyttää savolainen poliisi?

Villeimmissä päiväunelmissani pitkältä, miehekkäältä, vaalealta, atleettiselta.

Ja juuri sellainen pysäytti meidät toissapäivänä!

Siinä mieheni puhaltaessa minun mielessäni pyöri ihan muu kuin puhaltaminen. Herranjumala, tuon näköiset poliisit pitäisi lailla kieltää. Yllyttävät olemuksellaan vain rikoksiin, jotta pääsisi ujuttautumaan (luoti)liiveihin.

Poliisikoulussa ei ole enää yläikärajaa. Ovatkohan ottaneet tilalle ulkonäkövaatimukset?

Muuten mökkiviikko meni aika lailla tavanomaisesti. Skip-Boa ja Unoa pelatessa siskonlasten kanssa ja kuulumisten kertailua vanhempien kanssa. Lisäksi kokeilin mieheeni punkkipihtejä. Ötökkä lähti, nyt odotellaan iskeekö puutiaisaivokuume tai se toinen. Se borreojoku.

Elämme jännittäviä aikoja.

Eikä vähiten siksi, että huomenna – tai oikeammin tänään – tapaamme uuden asuntomme isännöitsijän ja laitamme paperit allekirjoitusta vaille valmiiksi.

Sinänsä hauska sattuma, että isäni on asunut samassa talossa joskus 50-luvulla.

Siis 1950-luvulla.

Itse talohan on myös valmistunut 50-luvulla.

Siis 1750-luvulla.

***

Blogin yön biisi: Eurythmics: Sweet Dreams