MikaMikaMaa

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2006.
Edellinen

Kotini on linnani

Minulla on alkanut kodinperustamisvietti.

Olemme tapaamisestamme lähtien, about neljä vuotta, asuneet kaksiossani. Viihdymme täällä molemmat, mutta… jotenkin… kun kaltaiseni cosmotyttö on löytänyt elämänsä miehen, jolla on vielä kunniallinen ammatti ja muutenkin ihana, niin eihän siitä pidä irti päästää.

Tahtoo yhteisen kodin!

Olemme miesystäväni kanssa molemmat vähän samanlaisia näiden elämän isojen asioiden suhteen. Jahkailemme. Kun muut ovat tässä samassa ajassa muuttaneet kimppaan, menneet naimisiin ja vielä murhanneet miesystävänsäkin, niin me vielä funtsimme (ei, ei sitä toistemme murhaamista). Mutta ei kuulkaa ole helppoa tällaisille keskiluokkaisten kasvateille mennä noin vaan ja ostaa yhteinen asunto. Se kun tarkoittaa myös yhteistä liittoa.

Että nyt kuulkaa mennään tosi isoihin asioihin.

Anyway. Sunnuntain asuntosivut ovat nyt meikäläisen suosikkilukemistoa ja netin asuntoantimet suosikkisivujani. Olin vakaasti päättänyt, että haluan jatkossakin ratikalla kotiin, mutta maanantaina kävimme jo kaukana Itä-Helsingissä katsomassa yhtä viehättävää omakotitaloa.

Sekin vielä.

Vannoutuneet kaupunki-ihmiset hakevat omakotitaloa

Kaikki muu onkin paitsi sydänkohtaus.

Sitten olisimmekin jo täydellisiä keski-ikäisiä.


Kun Suomi sekosi

Anttila sai minut hymähtämään.

Olivat laittaneet Lordi-levyt näyttävästi esille ja levytelineen päälle pienen Suomenlipun.

Niin sitä pitää.

Jos Lordin voitosta sikiää suomalaisten kiinnostuksen lisääntyminen Euroviisuja kohtaan, niin hienoa. Finaalia katsoi Finnpanelin mukaan peräti 1,5 miljoonaa suomalaista (ja 7 Päivää -lehteä vastustavaan adressiin on tullut jo 180.000... nyt jo 221.000 nimeä)! Olisihan se hienoa, jos jatkossa jäähallit täyttyvät jo kotomaan karsintakierroksella kuten tuolla lahden takana Ruotsissa.

Kaiken kruunaisi vielä Katri-Helenan ylivoimainen voitto =)

Kohta alkavat Kauppatorin kansanjuhlat. Olin äsken kaupungilla ja ensimmäiset mäyräkoiranulkoiluttajat huusivat jo hallelujaata. Toivottavasti muu yleisö kuuli Lordin toiveen ja juhlasta tulevat hyvät ja hyväntuuliset. Aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta!

Pitäisiköhän kuitenkin…


24.5.1956-20.5.2006?

Lauantaina hurrasimme Suomen saamille pisteille niin, että kyläpaikan koira vapisi loppuillan sängyn alla. Seuraavana päivänä heräsimme sopivasti katsomaan uusinnan YLE2:lta. Tämän jälkeen katsoimme viisut vielä kolmannen kerran Ruotsin SVT:lta.

Joka kerta jokainen Suomen saama piste tuntui yhtä hienolta ja jokainen täydet 12 pistettä yhtä uskomattomalta.

Nyt olen alkanut suhtautua kriittisemmin Suomen voittoon.

Pitkin kevättä Lordin kannattajajoukot, pois lukien itse bändi, suhtautuivat hyvin halveksuvasti Euroviisuihin ja viisukappaleisiin. Lordi nähtiin vastavetona huonoille biiseille ja kammottavalle kilpailulle. Kun lopulta voitto sitten napsahti, niin Helsingin kaduilla örvelsivät nahkatakkiset pitkätukat keskikaljapöhnässä huutaen epävireisesti voittobiisin kertosäettä. He samat, jotka takuuvarmasti ovat vuosien ajan haukkuneet viisut alimpaan helvettiin ja jättäneet varmuuden vuoksi vielä koko kilpailun katsomatta. Ja eiköhän sama kööri valloita huomenna Kauppatorin ja juhlaillan virallisen Sedu Koskinen -jatkopaikan Onnelan.

Mielestäni homoilta vietiin, mikä homoille kuuluu.

Voittoa pitäisi mielestäni juhlia ranne löysänä, peilipallot kirkkaina ja DTM – tai vielä oikeammin nyt jo edesmennyt "Euroviisukuppila" Hombre – jatkopaikkana. Ja totuuden nimissä olisin mieluummin nähnyt Kauppatorilla juhlittavan transsukupuolista Gaultierissa kuin lappilaista hirviöpuvussa.

Kun Suomi lopulta voitti, niin hävisivätkö Euroviisut?



Hard Rock Hallelujah

Homot ja heterot ovat todellakin erilaisia.

Olin työkaverini läksiäisissä torstaina ja heteroravintolassa seurattiin, tietenkin, jääkiekkoa. Matsin päätyttyä sain kanavanvartijan suostuteltua vaihtamaan Euroviisuihin. Heteroiden suhtautuminen viisuja kohtaan vaihteli säälittelystä kummasteluun. Eivät oikein osanneet päättää, miten hommaan pitäisi suhtautua. Avoin fanittaminen olisi varmaan vienyt katu-uskottavuutta tai jotain. Lordin tahdissa kyllä kaikki lopulta bilettivät.

No kyse olikin hard rockista eikä euroviisusta.

Pian Lordin jälkeen vaihdoin vieressä sijainneeseen homokapakkaan. Carola nousi juuri telkkarissa lavalle ja ravintolassa oli suorastaan harras tunnelma. Kaikki olivat hiljaa, kaikki katsoivat euroviisua.

Oli kuin kotiin olisi palannut.

Että kyllä tässä homohommassa on kyse paljon laajemmasta asiasta kuin siitä, että rakastaa samaa sukupuolta olevaa henkilöä. Pakettiin tahtoo usein kuulua muutama homoklisee – omalla kohdallani ainakin Euroviisut.

Ja kyllä tänä vuonna onkin saatu makeaa mahan täydeltä. Minkä tahansa lehden avaa, niin siellä luuraa Lordi. Jopa ruotsalaiset ovat paikallisten iltapäivälehtien nettisivuista päätellen Lordin lumoissa.

Voisiko Suomi vihdoinkin voittaa?

Lähdemme kohta ystäviemme luo viettämään viisuiltaa. Olen lyönyt vetoa Latvian yllätysvoitosta ja pelannut Suomelle sijoitusta 11.

Toivottavasti olen väärässä.


Hyvät, pahat ja läskit

Olen paha, paha ihminen.

Käytän työaikaa blogini kirjoittamiseen.

En nyt kuitenkaan jaksa aloittaa tuota yhtä hommaa, enkä tuota toistakaan, kolmannesta nyt puhumattakaan. Kerron mieluummin viikonlopusta.

Olimme Ruotsissa.

Joskus nuorempana Ruotsinristeily oli päätöntä koheltamista, discoteekissa joraamista ja Ö-luokan hytissä kärvistelyä. Nyt söimme hillitysti à la cartessa, joimme taidolla laivan kaikissa ravintoloissa ja hytissämme oli parveke merinäköalalla.

Matka olikin mukava.

Tukholma on miellyttävän huoliteltu kaupunki. Kaikkialla oli siistiä, kaunista ja tyylikästä. Ja ne kaupat! Vaikka samat vaatemerkit löytyvät Helsingistäkin, niin Tukholmassa valikoima on paljon, paljon suurempi. Olisin voinut shopata NK:n joka miestenshopissa Visa-korttini punaiselle. Laivan Tax Freesta rajat alkoivatkin tulla vastaan, kun poimimme asiantuntijoiden kehumat viinit + vähän muuta sillä seurauksella, että meillä on nyt kaksi ilmaismatkaa plakkarissa.

Taitavat kuitenkin jäädä käyttämättä. Ovat vain alkuviikon lähdöille ja voimassa vain juhannukseen asti.

Eilinen meni toipumiseen. Pizza auttoi sekä beetasalpaajat. Mutta vakaasti päätimme, että jatkossa alamme vähentää alkoholin käyttöä. Lisäksi ilmoitin aikovani laihtua pari kiloa kesälomaan mennessä.

Olimme hetken hyviä ihmisiä.

Illalla korkkasimme valkoviinin.


Silminnäkijä kertoo!

Oletko koskaan huutanut kovaan ääneen, naama kiukusta punaisena, asiaasi lukuisilla vittuperkeleillä ryydittäen.

Minä olen.

Eilen.

Esimiehelleni.

Ei näistä työasioista tämän enempää, vallankaan jos niitä työasioita enää ensi viikolla edes on, mutta sainpahan hyvän syyn lähteä töistä suoraan terassille. Siinä sitä sitten paistateltiin iltaa mieheni ja ystäväni kanssa, kunnes nälkä ajoi meidät lähiravintolaan pizzalle.

Herkutteluhetken keskeytti taivaalle noussut tumma savupilvi. Makasiinien polttohautaus oli alkanut! Kuljimme vielä parin terassin kautta keskustan suuntaan, jolloin voimistuva savu ja katku kertoivat tulipalon edelleen jatkuvan. Sinne sitten, niiden muutaman muun tuhannen ihmisen joukkoon, menimme äimistelemään Vuoden kulttuuritekoa. Mitäs vanhoista röttelöistä, jotka olisi kuitenkin ensi viikolla purettu. Nyt saimme viihdettä ja silmänruokaa loppuvuodeksi! Otin puolessa tunnissa reilut 100 valokuvaa, joissa noin 90:ssä on poliisi/poliisiauto, palomies/paloauto tai molempia.

Tiedätkö, mistä voit bongata vapaa-ajalla olevia espoolaisia poliiseja.

Kohta tiedät.

Yksi poliisikomistus kertoi osoitteen kolmelle mäyräkoiraansa ulkoiluttaneelle pikkutytölle. Eivät taida kikattelevat tytöt enää muistaa osoitetta, mutta tällainen kehäkettu kyllä muistaa; Nihtisillantie 1. Tarkempaa tietoa löytyy googlaamalla.

Kaiken koetun jälkeen yöllä oli pää kipeä ja olo huono.

Johtui varmaan siitä sankasta savusta.




Edellinen