MikaMikaMaa

Muutto on alkanut!

Ensimmäiseksi pakkasimme autoon kuusi laatikollista leluja, jotka päätyvät mieheni työkämpän vaatehuoneeseen. Avaamattomissa pakkauksissaan olevat lelut ovat muisto 90-luvulta, kun harrastin laajasti populaarikulttuuria ja keräsin mm. Batmania, Godzillaa, X-Filesia jne. Ymmärränkin hyvin HS:n keskusteluissa olevan mielipiteen, jossa nimimerkin Minnan mielestä ”jos sinulla on pieniä poikia niin et välttämättä suoranaisesti halua homoa naapuriisi asumaan”.

Aivan! Traumojahan siitä syntyy natiaisille, jos naapurin homosedällä on kaapit täynnä tosi mielettömiä leluja, joihin ei saa koskea. Sitähän Minna varmaan tarkoitti.

Tarkoittihan?

Kieltämättä sitä miettii, mitä naapurit meistä miettii - varsinkin tulevat naapurit. Vaikka me emme tiedä heistä vielä mitään, he luultavasti tietävät meistä jo kaiken. Tähän ainakin viittaa tutkimus Slinnasta asuinpaikkana, jossa paikallinen nainen toteaa: ”Se on just silloin kun uusia asukkaita tulee. Tuntuu siltä, että katotaan, että kuka se on ja missä se asuu. Otetaan kauheen tarkkaa selvää kuka kukin on. Niin alussa tuntui vähän siltä, että aina oli silmät selässä ja tollein. Kuka toi on? Porukka tietää aina milloin tulee uusia asukkaita.”

No, me pidimme huolen että kaikki tietävät keitä olemme.

Tutustuimme heti ensimmäisenä Slinnan vaihteenhoitajaan.

Ja ehkä joku on tämän bloginkin löytänyt.

Hmmm…

Emmekö olekaan saaren ainoat homot?

***

Blogin päivän biisi: The Future Sound Of London: Lifeforms

Ei minusta tule kotirouvaa.

Minusta tuli vuokraisäntä!

Viikko sitten huomasin Hesarissa kiinnostavan vuokralle halutaan -ilmoituksen, otin yhteyttä ja eilen sitten allekirjoitimme vuokrasopimuksen. Minä sain vuokralaisiksi todella mukavan nuoren parin ja he saivat itselleen todella mukavan ja kohtuuhintaisen kodin.

En olisi voinut kuvitellutkaan vielä pari kuukautta sitten, että heinäkuussa olenkin vuokraisäntä, joka on muuttamassa alivuokralaiseksi Suomenlinnaan.

Elämä ei totta viekööt mene, niin kuin on suunnittelut.

Toisinaan menee – uskaltaako tätä edes ääneen sanoa – paljon, paljon paremmin.

Siitä huolimatta olo on vähän haikea.

Oma koti on nyt toisten koti.

***

Blogin yön biisi: Carola: Hunajainen

Keskustelupalstan puolella puhutaan kumppaniparin ammateista.

Meilläkin ne ovat ihan erilaiset.

Miehellä on vaitiolovelvollisuus ja minulla salassapitovelvollisuus. Siksi emme kamalasti puhu töistämme. Paitsi nyt. Olen nimittäin löytänyt itselleni uuden ammatin.

Haluan kotirouvaksi!

Mies on ollut neljä päivää töissä ja mitä minä olen siinä ajassa ehtinyt. Vaikka mitä! Olen puunannut kodin jopa kynsiharjaa käyttäen, löytänyt asuntooni mukavan tuntuiset vuokralaiset, täyttänyt vuokrasopimukset valmiiksi, ollut yhteydessä verottajaan, ottanut tarjouspyyntöjä muuttofirmoista, lohkaissut takahampaani, varannut ajan hammaslääkäriin, teetättänyt avaimia vuokralaisille, kartoittanut siivouspalveluja tarjoavia yrityksiä, sopinut grilli-illasta ystäviemme luona, perehtynyt hdmi-liitännän merkitykseen ja lukenut elokuun Cosmopolitanin.

Miksi tyydyn olemaan keskinkertainen ammatissani, kun voisin olla täydellinen kotirouvana?

***

Blogin illan biisi: Mascara: Erittäin Hyvä (Ellei Täydellinen)

Olemme keksineet mieheni kanssa uuden harrastuksen. Ajelemme pitkin Espoota ostelemassa kaikkea uutta uuteen kotiin ja seuraavana päivänä palautamme ostokset. Esimerkiksi digiboxi. Valitsimme oikein hyvän, mutta meille varattua boxia hakiessamme Stockmannin nuori miesmyyjä tokaisi puolihuolimattomasti ja juuri oikeita kohtia painottaen ”ai siis tämän VANHAN mallin, jossa on VÄHEMMÄN muistia EIKÄ hdmi-liitäntää?”

Menimme seuraavana päivänä takaisin Stockalle, iskimme pöytään lisää rahaa ja vaihdoimme boxin siihen UUTEEN malliin, jossa on ENEMMÄN muistia JA hdmi-liitäntä.

Seuraavana päivänä palautimme kahvinkeittimen. Olimme vahingossa napanneet eri värisen kuin halusimme.

Kaikkialla saimme erinomaista palvelua. Sekä ostaessa että palauttaessa. Mutkattominta miespariin suhtautuminen oli Stockmannilla, mutta mainiosti pärjäsivät myös Gigantti, Kodin Ykkönen, Markantalo ja Musta Pörssi. Parhaimman näköiset myyjät olivat ehdottomasti Gigantissa ja hauskinta oli Mustassa Pörssissä. Jälkimmäisen naismyyjä olisi halunnut saman astianpesukoneen kuin valitsimme, ”kunhan saan miehen vakuutettua, että tarvitsemme juuri tämän”.

Minulla meni mieheni vakuutteluun alle minuutti.

Kaiken tohinan keskellä olemme vahvistaneet avoliiton kaltaista suhdettamme.

Ei, emme menneet kihloihin. Pitäähän asioilla olla tärkeysjärjestys!

Yhdistimme Stockmann-tilimme yhdeksi, yhteiseksi tiliksi.

Tosin luotottomaksi.

Mieheni on oppinut tuntemaan minut liian hyvin.

***

Blogin lomapäivän biisi: José González: Heartbeats

Nyt se on virallista!

Allekirjoitimme tänään asuntopaperit.

Muutamme elokuussa Slinnaan!

Mieheni on hakenut asuntoa Slinnasta jo varmaan 10 vuoden ajan, joista viisi viimeistä yhdessä kanssani, ja nyt sitten tärppäsi. Satojen hakijoiden joukosta meidät – tai oikeammin mieheni – valittiin Suomen toiseksi suosituimman turistikohteen ja City-lehden lukijoiden mielestä Helsingin kauneimman kaupunginosan asukkaiksi.

Olen samaan aikaan onnesta ymmyrkäisenä ja kauhusta kankeana.

Muutto Slinnaan on enemmän kuin vain muutto uuteen asuntoon (tai siis 1700-luvulla valmistuneeseen). Nyt muuttuu myös asenne elämiseen ja asumiseen, kun palvelut eivät olekaan vieressä 24/7 kuten nykyään. Samalla elämäämme alkaa aikatauluttaa Slinnan lautta, joka talvella kulkee vain tunnin, pahimmillaan 70 minuutin välein.

Mutta en valita, en totta viekööt! Saimme karunupean vuokra-asunnon, josta avautuvat mykistävät näkymät niin Slinnaan kuin Helsingin edustalle. Samalla asuntomme neliömäärä liki tuplaantui. Ja se ympäristö! Odotan jo innolla syksyn myrskyjä, kun voimme kävellä Kustaanmiekan kärkeen katsomaan kuohuvaa merta. Tai niitä sumuisia iltoja, kun Slinnan kirkon majakkatornin valo halkoo Slinnaa. Ja kyllä, odotan jopa niitä ensimmäisiä marraskuisia aamuja, kun tarvon rännässä ja tuulessa kiirehtien aamuseitsemän lauttaan.

Tai no, ehkä kerron niistä sitten marraskuussa. Ja vähän toisella äänensävyllä.

Anyway, elämämme meni kertaheitolla mullinmallin. Nyt pitäisi löytää vuokralaisia nykyisiin asuntoihimme, hankkia t-mallin digiboxia, löytää saarelle suostuva muuttofirma, tehdä osoitteenmuutoksia jne, jne, jne.

Kaiken keskellä tajusin, ettemme homoina muodosta avoparia. Niinpä olen vain pahainen alivuokralainen, jonka mieheni voi heittää milloin tahansa ulos rantakallioilta löytäneen adoniksen tieltä.

Siispä nuoret ja salskeat. Pysykää poissa S-linnasta!

Pliis.

***

Blogin päivän biisi: Opus III: It´s A Fine Day

Tähän mennessä olen nähnyt kesälomani aikana valkoselkätikan, kyykäärmeen ja George Michaelin.

Niillä on yksi yhteinen tekijä.

Ne kaikki viihtyvät pusikoissa.

Ja niin viihdyn näköjään minäkin. Lomani aikana olen ollut vain kaksi päivää kaupungissa; Helsinki Priden ok-puistojuhlassa ja George Michaelin äärimmäisen viihdyttävässä konsertissa. Muuten olemme huidelleet lähinnä Etelä-Karjalassa ja -Savossa. Esimerkiksi koko viime viikko meni vuokraveneessä Saimaalla – aivan kuten vuosi sitten. Nyt homma meni rennommin, kun vene oli tuttu ja osa satamistakin. Suuntasimme tällä kertaa Luonterille, joka oli odotustemme mukaisesti rauhallinen ja kaunis. Vaikka on kovin turistisesonki, saimme olla parissakin saaressa täysin keskenämme – mitä nyt se edellä mainittu valkoselkätikka kävi nokkaansa kopauttamassa.

Sateenkaari-ihmisiä emme tällä kertaa nähneet, paitsi (kuten viimekin vuonna) yhden kanooteilla liikkuneen naisparin.

Miten ihmeessä he osaavatkin käsitellä melaa niin taitavasti?

***

Blogin päivän kesäbiisi: 22 Pistepirkko: Birdy