MikaMikaMaa

Olen valinnut veljeksistä väärän.

Näin tuumin, kun ihailin viime viikonloppuna mieheni veljen ja hänen vaimokkeensa asuntoa. Juuri sellainen, jonka olisin meillekin halunnut; 70-vuotias puutalo ja iso piha omenapuineen ratikkamatkan päässä keskustasta.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Omat asuntohaaveemme todellakin tuntuvat karkaavan aina vaan kauemmaksi. Hinnat ovat Helsingissä jo pöyristyttävät – esimerkiksi Leppäsuolle valmistuvien uusien kerrostalojen neliöhinnaksi arvioitiin 9.000 euroa. Näin meille passelisti sopivan 80-neliöisen kolmion hinnaksi tulisi vain noin 720.000 €.

Se on vanhaa rahaa yli neljä miljoonaa!

Mechelininkadun kerrostalosta!

En kerta kaikkiaan jaksa miettiä pienituloisten, eläkeläisten, lapsiperheiden tai muiden vaalien alla suosituiksi tulevien ihmisryhmien hyvinvointia, kun ei tällaisella dinkku-pariskunnallakaan ole enää varaa asua Helsingissä säällisesti. Kuka nousisi rohkeasti keskiluokan edustajaksi ja alkaisi ajaa palkkatyössä käyvien, keskiluokkaisten, lapsettomien parien etuja?

Voisiko joku Ranneliikkeessä mainituista homoehdokkaista olla varteenotettava vaihtoehto?

Vaikkapa Pekka Haavisto?

En minä paljoa hänestä tiedä, mutta hänen miehensä on komea.

Ja komeilla miehillä on tunnetusti fiksut puolisot.

Minä tiedän.

Minullakin on komea mies.

Minäkö siellä olen, Englannin ykkösenä?
http://www.bbc.co.uk/radio1/chart/singles.shtml

***

Blogin päivän ykköshitti: Mika: Grace Kelly

Ensin minulta vietiin blondius ja nyt vietiin Cosmo! Tammikuun Cosmopolitania ei tullut kotiimme! Kuinka nyt osaan venytellä kroppani joustavaksi? Mistä nyt luen vuosihoroskooppini? Miten nyt opin nostamaan orgasmikerrointani?

Nielin kaiken.

Tällä kertaa ylpeyteni.

Soitin kustantajalle ja kummastelin tilannetta. No, ovat vuodenvaihteessa käyneet rekisteriään läpi ja muuttaneet yhteistyökumppaneilleen lähetettävien työkappaleiden ehtoja. Siinä yhteydessä meni meidänkin ilmainen Cosmopolitan.

Hitsi (Cosmotyttö ei kiroile).

Onneksi tilanne ei ollut näin katastrofaalinen. Sain edelleen valita muutaman työni kannalta tärkeän lehden, joista yhdeksi valitsin tietenkin Cosmon! Ei, että sillä olisi mitään tekemistä työni kanssa. Onpahan vaan mukava katsoa hyvännäköisiä miehiä, tehdä hassunhauskoja Cosmotestejä ja muuten vaan äimistellä nuorten naisten sielunelämää.

Tuo viimeksi mainittu saa muuten olon onnelliseksi.

Onnelliseksi siitä, että on mies.

Ja homo.

***

Blogin päivän biisi: Evelyn: Funny Bunny Boy (Special Version)

Minäkuvani on ollut pahasti vääristynyt.

Oikaisin sen tänään.

Kävin Stockmannin pukeutumisneuvojalla.

Niinpä minä ikuinen parikymppinen ja 48-kokoinen olen jatkossa tuolta 50, sieltä 52 ja tästä 48. Yhdessä kropassa on siis kolmenkokoista miestä! Tai no, olisihan noita mittoja enemmänkin, mutta niitä muita mittoja jaellaan kuulemani mukaan chateissa – ei blogeissa.

Myös blondiaikani ovat päättyneet. Papereihin tuli merkintä ”vaalean tumma”.

Järkyttävää!

En siis voi enää löpistä täällä niitä näitä Cosmosta ja Daniel Craigista ja vedota blondiuteen. Todelliset karvani on nyt julkeasti paljastettu!

Pitää ensi kerralla pyytää parturiltani vähän vahvempaa vaalennusta.

Mutta muuten tapaaminen oli mitä miellyttävin. Nyt tiedän mittani ja kuukauden kuluttua saan pukuvaihtoehtoni. Sitten en enää ole se isotissinen blondi Hilfigerin t-paidassa kuten blogissani 5.4.2006.

Olen se leveäharteinen ja kapealanteinen vaaleantumma italialaisessa puvussa.

Hahhahhahhaaaaa!

Puku voi tehdä miehen, mutta ei sentään ihmeitä?

***

Blogin päivän biisi: Gloria Gaynor: I Am What I Am (12" Extended Mix)

Tänään on ollut tosi paska päivä.

Olemme kiukutelleet mieheni kanssa koko päivän toisillemme.

Itseäni tilanne alkoi vituttaa jo niin paljon, että lopetin nukkumayritykset muutama tunti sitten ja nousin ylös juomaan kaljaa ja kirjoittamaan blogia.

Että keskustelupalstalla blogien funktiota ihmetelleelle JuhaniV:lle vaan tiedoksi. Tätäkin varten blogit ovat. Voi jakaa omaa ketutusta kaikille sivuille eksyneille.

Tuolla keskustelupalstalla on muuten ollut kummallinen meno. Tuntuu, että siellä vain nokitellaan ja kehitellään toinen toistaan vittumaisempia vastauksia. Ehkä kärkevimpänä esimerkkinä Peten vetämät yhtäläisyysmerkit uskovaisten ja natsipuolueen jäsenten välille.

Onkin tuntunut paremmalta pysyä poissa keskusteluista ja keskittyä monologiin täällä.

Täällä voi olla edes joku, jolle kertoa päivän kuulumisia.

Sillä kotonamme ei tänään paljoa puhuttu.

Vain mökötettiin.

Niin kuin kaksi oinasta vain voi.

Odotus palkittiin.

Näin eilen kaikkien aikojen komeimman James Bondin kaikkien aikojen parhaassa Bond-elokuvassa. Casino Royale oli mainio ja Daniel Craig unelma.

Uudesta Bond-elokuvasta jäi omituinen gay-jälkimaku. Mieheni mielestä se oli toiveajattelua, mutta en nyt tarkoita Daniel Craigia vaan itse elokuvaa. Tutka tärähti. Ei vain joidenkin yksittäisten ihmisten, vaan koko elokuvan kohdalla. En enää ihmettele, jos Daniel Craig on oikeasti ilmoittanut haluavansa homoromanssin seuraavaan Bondiin. Kyllähän tämän kahden tunnin Casino Royale -esileikin jälkeen itse kukin haluaa päästä purkamaan muutakin kuin pommeja.

Ainakin Danielin kanssa.

Että se sinisilmä oli namu, vaikka olikin sellaiset hörökorvat.

No, onpahan mistä pitää kiinni.

***

Blogin päivän biisi: Carl Bean: I Was Born This Way (Original 12" Vocal)

Olen ollut aika alamaissa työkuvioitteni suhteen. Katsonut, miten yhteistyökumppanit valuvat muualle, miten entiset työkaverit kohoavat korkeuksiin, miten muualla tuntuu vain menevän niin paljon paremmin.

Ilmeisesti viime vuonna tapahtuneet muutokset ovat kuitenkin, loppujen lopuksi, osoittautuneet melkoisen merkittäviksi. Mielessä ovat käyneet vuosien varrella tehdyt valinnat ja päätökset. Olivatko ne kuitenkaan kovin onnistuneita? Olisiko kuitenkin pitänyt ottaa riski ja uskaltaa?

Olisi.

Heitin suolaa haavoihin. Pari hakusanaa Googleen, niin pystyin rypemään itsesäälissä loputtomiin. Tuosta noin vain useampi osuma, joista valita se pahin. Paska, paskempi, paskin.

Sitten keksin katsoa, miten kollegoilla menee.

Ihan yhtä huonosti. Jopa paljon huonommin.

Hah!

Netissä ei tunneta sääliä.

Onneksi on blogi!

Täällä voi edes potea itsesääliä.

***

Blogin päivän biisi: Heaven17: Crushed By The Wheels Of Industry

Tarvitsen siis uuden puvun (kts. bloggaus 29.12.). Niinpä suunnistin eilen heti yhdeksältä Stockan alennusmyyntiin vaanimaan sopivaa, mutta ehei. Olen sen verran pedantti siistimmän pukeutumisen kohdalla, että päätin paneutua pukuasiaan huolella.

Varasin ajan pukeutumisneuvojalle.

Haluan hankkia mieluummin hyvän ja hintavamman kuin kelvon ja edullisen.

Kyllä, sama pätee myös miehiin.

Pukuasian innoittamana surffailin netissä asian tiimoilta ja Talouselämän sivuilta vastaan tuli Päivän Pelastava Lause: …ylioppilaille (vaatturi) Aalto ei mielellään tee pukuja. "Ne menevät hukkaan. 18-19-vuotiaat nuoret miehet ovat niin hoikassa kunnossa, että kestää vain vuoden tai pari, niin he ovat auttamattomasti pois siitä profiilista."

Hah! Siinäs kuulitte kesäiset poikaset ja uneliaat untuvikot! Nauttikaa vielä kun voitte! Pian ette enää valitse mieleisiänne vaatteita, vaan vaatteita, joihin mahdutte.

Ja se kuulkaa tulee kalliiksi.

***

Blogin päivän opetuskappale: Eric Prydz vs Floyd: Proper Education (Club Mix)

Uusi vuosi.

Kun muut tekevät lupauksia ja rakkaudentunnustuksia, niin mitä minä teen?

Kiukuttelen miehelleni.

Siitä tuo vuodenvaihteen lyhytsanainen bloggaus.

Mikä siinä on, että muille voin vihoitella ilman suurempia omantunnontuskia, mutta omalle miehelle en? Jokainen paha sana ja kettuilu saavat omankin mielen huonommaksi. Lopulta minulla oli jo fyysisestikin kamala olo.

Eikä se tällä kertaa johtunut pelkästään kuohujuomasta.

Mutta nyt kaikki on hyvin! Rakkaus kukoistaa ja tulevaisuus näyttää ihanalta. Toivottavasti myös sillä nuorella parilla, joka aattoyönä istui takanamme ratikassa. Nuori nainen ihmetteli vieressään istuvalle nuorukaiselle, miten eri baareissa käymällä luokitellaan ihmisetkin. Että jos käyt siellä, olet sellainen jne. Nuori mies siihen, että on ihan sama mihin baariin menemme, kunhan saan mennä kanssasi.

Voi, kuinka lutuista.

Nuori nainen ei tätä ymmärtänyt, vaan jatkoi paasaamistaan eri baareista ja ihmisten luokittelusta. Lopulta minun oli pakko kääntyä ja sanoa tytölle, että eikö hän huomannut kuinka kauniisti hänen (tuleva?) poikaystävänsä äsken sanoi: ”Ihan sama mihin baariin menemme, kunhan saan mennä kanssasi”.

Voiko kauniimmin enää sanoa?

Mikä ihana mies.

Miksiköhän sen huomaa takana istuvasta, mutta ei aina vieressä istuvasta?

***

Blogin päivän biisi: Tina Turner: Let´s Stay Together